Lähete pelkopolille

Eilen oli viides neuvola ja mies oli mukana matkassa isyydentunnustusta varten. Olin kuvitellut isyydentunnustuksen olevan jollain tapaa virallisempi, mutta se oli minuutissa ohi. Nimet vain paperiin ja se oli siinä. Tietyllä tapaa oli ihan mukavaa, että mies oli mukana neuvolassa katsomassa ja kuuntelemassa mitä kaikkea siellä tehdään. Neuvolakäynti sisälsi lisäksi ihan perinteiset "neuvolatoimet" ja kaikki vaikutti jälleen kerran olevan kunnossa. Tarkastukseen osallistui myös harjoittelija ja monet tutkimuksista tehtiinkin kahteen kertaan, että hän sai harjoitusta. Tunnustelun perusteella vauva vaikuttaisi olevan raivotarjonnassa eli pää alaspäin. Vauva ehtii kuulemma kääntyä vielä useamman kerran, mutta toivon kovasti, että pikkuinen pyörähtää lopulta itse tuohon oikeaan asentoon ennen synnytystä.

Niin, se synnytys. Kuten viime postauksessa kirjoitin, niin suhtaudun synnytykseen avoimin mielin enkä varsinaisesti osaa pelätä sitä. Olin nimittäin kuvitellut, että jossain vaiheessa tehdään synnytystapa-arvio, jotta tiedetään tarkemmin minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa ja mahtuuko se varmasti tulemaan. Päätin siis vihdoin kysyä tästä arviosta eilisellä neuvolakäynnillä ja sellaista ei kuulemma tehdä. Selitin sitten, että äidilläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta synnyttää alateitse, vaan kaikki meidät kolme (minä + kaksi pikkuveljeäni) on "otettu maailmaan" suunnitellun sektion avulla. Tiedän kyllä, että tuollainen rakenteellinen ahtaus ei välttämättä ole millään tapaa periytyvää, mutta tokihan sen tietäisi mieluusti etukäteen! Mitään tutkimusta ei kuitenkaan tehdä, vaan synnyttämään mennään näillä tiedoilla mitä on. 

Terveydenhoitaja esitti seuraavaksi kysymyksen, että tuo asiako minua pelottaa eniten. Jostain syystä minua alkoi itkettää ihan hirmuisesti ja hän alkoi selittää miten minun olisi paras mennä juttelemaan pelkopolille. Itketti vielä enemmän. Hän sanoi tekevänsä lähetteen. Eli nyt odottelen yhteydenottoa pelkopolilta ja suuntaan seuraavaksi sinne. En osaa sanoa, että tuleeko siitä olemaan hyötyä, mutta omalla kohdallani asioista puhuminen on aina auttanut. Ymmärrän toki, että varmasti kaikki pelkää/jännittää synnytystä ja ihan mikä vain asia voi mennä eri tavalla kuin oli ajatellut. Välillä tunnen itseni kovin "heikoksi", kun en tunnu onnistuvan missään… en tullut raskaaksi luonnollisesti, ylimääräisiä tutkimuksia on pitänyt tehdä ja nyt edessä on pelkopoli. Kai nämä tuntemukset ja ajatukset kuuluvat jollain tapaa raskausaikaan ja uudenlaiseen elämään valmistautumiseen. Muuten ole ollut oikein positiivisella mielellä ja odotan tulevaa!

Synnytysvalmennus

Viikonloppuna saavutettiin taas eräänlainen etappi ja suunnattiin synnytysvalmennukseen. Valmennus järjestettiin sairaalan auditoriossa lauantai-iltapäivällä ja mukana oli reilu kaksikymmentä paria. Minusta synnytysvalmennus oli oikein hyvä, vaikka sieltä ei varsinaisesti mitään uutta tietoa itselleni tullutkaan. Käytiin esimerkiksi läpi missä vaiheessa sairaalaan olisi hyvä lähteä, miten sinne pääsee sisälle mihinkin aikaan, mitä vaiheita synnytys sisältää ja millaista kivunlievitystä on saatavilla. Kätilö kertoi myös synnytyssalista ja siellä olevasta "välineistöstä", synnytysasennoista ja perhehuoneista. Emme päässeet osastolle kierrokselle, mutta oli kiva nähdä edes kuvien avulla miltä synnytyssalissa näyttää.

Mitä ajattelen synnytyksestä nyt? En oikeastaan suuremmin mitään! Tietyllä tapaa jopa odotan sitä, enkä osaa pelätä kipua. Lähden joulukuussa synnyttämään hyvin avoimin mielin ja toivon, että kroppa hoitaa tehtävänsä. Kivunlievitystä aion kyllä ottaa vastaan mitä tarjotaan... minusta ei ole synnyttämään luomuna, sen verran tiedän :D Mitään suurempia odotuksia ei ole ja ymmärrän, että kaikki ei todellakaan mene suunnitelman mukaan. Siksi yritänkin pitää mielen avoimena ja olla liikaa suunnittelematta synnytyksen etenemistä.

Tämä postaus jäi nyt hieman lyhyeksi, on nimittäin lähdettävä iltapuuhiin, että pääsen ajoissa nukkumaan! Toivottavasti ehdin tulla pian kirjoittelemaan teille muista kivoista jutuista mitä lähiaikoina tapahtuu.

Neljä viikkoa

Minulla on töitä jäljellä enää neljä viikkoa. Sitten alkaa äitiysloma! Tiedättekö, se tuntuu aika uskomattomalle! Tasan vuosi sitten oltiin miehen kanssa muutaman viikon matkalla Aasiassa ja vaikka reissu oli todella ihana, koin ajoittain todella pahaa ahdistusta lapsettomuudesta, edessä olevista hedelmöityshoidoista sekä meidän parisuhteesta. En enää edes osannut ajatella, että jonain päivänä voisin olla raskaana, tuntea vauvan potkut vatsassani, jäädä äitiyslomalle, synnyttää ja elää vauva-arkea. Mutta tässä sitä ollaan... maha pyöreänä valmistautumassa äitiyslomaan ja vauvan tuloon. Toivon todella paljon, että loppuaika töissä menee hyvin ja saan aloittaa äitiysloman iloisissa tunnelmissa. Lasketun ajan lähestyessä alan tottakai vähän jo jännittää synnytystä, mutta vielä menen sitä kohti rennolla asenteella.

Viikonloppuna mennään synnytysvalmennukseen ja aletaan vihdoin laittaa vauvan huonetta kuntoon. Hoitopöytä ja pinnasänky on onneksi jo kasattu, mutta huone pitää tyhjentää ja siivota. Eiköhän siinä mukavasti koko viikonloppu vierähdä! Eli kaiken kaikkiaan tänne kuuluu siis hyvää. Liitoskivut vaivaavat ajoittain, liian nopea kävely aiheuttaa kipua vatsassa ja yöllä pitää herätä useamman kerran vessaan. Nuo ovat kuitenkin mielestäni pieniä juttuja ja nautin raskaudesta todella paljon! Palaan ensi viikolla kertomaan miten synnytysvalmennus sujui ja saatiinko vauvaa varten kaikki valmiiksi.

Ihanaa syksyistä loppuviikkoa kaikille!