Kirjoittaminen on jäänyt sairasloman jälkeen vähäiseksi... iltapäivisin olen todella väsynyt ja koko loppupäivä töiden jälkeen menee sohvalla makoillessa. Halusin kuitenkin tulla kertomaan viimeisimmät kuulumiset ja vappusuunnitelmamme! Vietän tänään vapaapäivää ja nautin tässä samalla aamupalaa kaikessa rauhassa.
Oireet on edelleen samanlaiset kuin aiemmin. Turvonneet ja kipeät rinnat, väsymys, turvotus ja huonosti nukutut yöt. Uutena on tullut myös huimaus. Kun nousen seisomaan liian nopeasti, alkaa huimata todella ikävästi. Lisäksi liian pitkät ruokailuvälit ja nälkä saa aikaan huonon ja oksettavan olon. Kun se olotila iskee päälle, on pakko saada suuhun jotain syötävää aivan samantien.
Raskautta ajatellessa tunnen edelleen lähinnä huolta ja murhetta. Moni sanoo minulle, että nyt vain nautit ja rentoudut... MITEN? Noh, äsken ajattelin helpottaa omaa oloani edes hiukan ja varasin perjantaille ajan yksityiselle gynekologille. Ajanvaraaminen on tehty niin pirun helpoksi netissä. Sinne käynnille huiskahtaa satanen (tai enemmänkin?), mutta haluan saada rauhallisen ultrauskokemuksen, jossa alkio mitataan. Jotta ette pitäisi minua aivan seonneena, menen vastaanotolle osittain myös niiden munasarjojen vuoksi. Nehän olivat hyperstimulaation aikaan todella suuret eivätkä viimeisimmät ultrauksen yhteydessä olleet osoittaneet paranemisen merkkejä. Haluan siis tietää myös niiden tilanteen ja kysyä olisiko minun mahdollista palata pian liikunnan pariin. Mitä ajatuksia teissä herättää, että menen toiseen varhaisultraan? Ymmärrettekö kantani vai vaikuntako vain täysin sekopäiseltä?
Me vietetään tänään miehen kanssa viidettätoista(!!!) vappua yhdessä! Suunnitelmana on mennä erään toisen pariskunnan kanssa syömään ja sen jälkeen viettämään iltaa heille. Muut nauttivat luultavasti alkoholia, mutta ei se minua haittaa. Olen paljon mieluummin tässä tilassa missä olen <3 Tuntuu kuitenkin kivalta laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille viettämään iltaa. Suurin ongelma lienee, että mitä laitan päälleni. Turvotus on nimittäin kova jo näin aamusta! Oikein ihanaa vappua teille kaikille :)
P.S. Tänään rv 8+0!!
maanantai 30. huhtikuuta 2018
tiistai 24. huhtikuuta 2018
Varhaisultra 7+1
Tänään vihdoin koitti se päivä, jota olin odottanut ja samalla pelännyt. Lähdin töistä hyvissä ajoin kohti sairaalaa ja olin perillä vartin etuajassa. Aika pian minut kutsuttiin sisään huoneeseen eli oli iloinen yllätys, että vastaanottoajatkin oli etuajassa! Lääkäri kysyi vointiani ja onko ollut raskausoireita. Ultraus suoritettiin vatsan päältä! Jännitys iski siinä vaiheessa, kun geeli levitettiin vatsalle ja ultraus alkoi... Tulin parin sekunnin ajan ajatelleeksi ettei siellä ole mitään. Mutta onneksi sillä samalla hetkellä musta möykky ilmestyi näytölle ja siellä oli alkio sydän sykkien!!! Ihan täysin uskomaton tunne.
Olin ihan pyörryksissä ja ainoa, mitä osasin kysyä, oli se, kuinka todennäköisesti kaikki menee hyvin. Kuulemma 99%:n todennäköisyydellä. Nyt annan itselleni vihdoin luvan iloita ja nauttia tästä asiasta.Yritän olla stressaamatta ja sisäistää sen asian, että neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen vihdoin raskaana.
Töihin palattuani kuitenkin tajusin, että alkiota ei mitattu lainkaan! Soittelin naapurikaupungin sairaalaan, että miten tukilääkitystä jatketaan ja kysyin samalla mittaus-asiasta. Puhelimen toisessa päässä oltiin aavistuksen verran ihmeissään, että mittausta ei suoritettu. Mutta pääasia on se, että syke löytyi ja se kertoo, että kehitys on jatkunut. Yritän nyt luottaa lääkärin positiiviseen arvioon raskauden jatkumisesta. Sain myös puhelimessa tsemppaavaa kommenttia, että ei sen mittauksen takia kannata olla pahoilla mielin. Jatkan Terolutia vielä kaksi viikkoa, mutta annostus vähenee pikkuhiljaa.
Munasarjat on vieläkin todella turvoksissa ja liikuntakielto jatkuu. Olin suunnitellut meneväni huomenna kahden kuukauden tauon jälkeen salille, mutta voin hylätä sen ajatuksen taas. Ja eipä siinä, kyllä paraneminen ja tämä raskaus on nyt etusijalla.
Sellaisia kuulumisia täältä. Lukisin oikein mielelläni teidän kokemuksia varhaisultrasta ja millaiset oli tunnelmat sen jälkeen ♥
Olin ihan pyörryksissä ja ainoa, mitä osasin kysyä, oli se, kuinka todennäköisesti kaikki menee hyvin. Kuulemma 99%:n todennäköisyydellä. Nyt annan itselleni vihdoin luvan iloita ja nauttia tästä asiasta.Yritän olla stressaamatta ja sisäistää sen asian, että neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen vihdoin raskaana.
Töihin palattuani kuitenkin tajusin, että alkiota ei mitattu lainkaan! Soittelin naapurikaupungin sairaalaan, että miten tukilääkitystä jatketaan ja kysyin samalla mittaus-asiasta. Puhelimen toisessa päässä oltiin aavistuksen verran ihmeissään, että mittausta ei suoritettu. Mutta pääasia on se, että syke löytyi ja se kertoo, että kehitys on jatkunut. Yritän nyt luottaa lääkärin positiiviseen arvioon raskauden jatkumisesta. Sain myös puhelimessa tsemppaavaa kommenttia, että ei sen mittauksen takia kannata olla pahoilla mielin. Jatkan Terolutia vielä kaksi viikkoa, mutta annostus vähenee pikkuhiljaa.
Munasarjat on vieläkin todella turvoksissa ja liikuntakielto jatkuu. Olin suunnitellut meneväni huomenna kahden kuukauden tauon jälkeen salille, mutta voin hylätä sen ajatuksen taas. Ja eipä siinä, kyllä paraneminen ja tämä raskaus on nyt etusijalla.
Sellaisia kuulumisia täältä. Lukisin oikein mielelläni teidän kokemuksia varhaisultrasta ja millaiset oli tunnelmat sen jälkeen ♥
perjantai 20. huhtikuuta 2018
Viikonlopun viettoon
Ajattelin tulla kirjoittamaan kuulumisia ennen kuin ryhdyn viikonlopun viettoon! Vieläkin kirjoitellessa pohdin, että onko tämä ystäväni Tiina löytänyt blogini ja tunnistanut minut... ei tunnu kivalta. Toisaalta voisin lähettää viestin ja kysyä asiasta suoraan. En tiedä. Tuntuu vain oudolta enkä pysty nyt täysin rennosti kirjoittamaan kaikkea mieltäni painavaa.
Onneksi edessä on viikonloppu! Odotan viikonloppua todella paljon, sillä lähden ystäväni Miian kanssa kylpylään rentoutumaan. Samalla reissulla on tarkoitus myös shoppailla ja syödä hyvin, mutta eniten odotan rentoutumista ja juttelua ystäväni kanssa. Hän on nimittäin myös raskaana! Emme ole tavanneet lokakuun jälkeen ja tuntuu ihan mahtavalta päästä käymään läpi molempien (!!!) raskauskuulumiset. Yritän pitää itseni tiukasta maan pinnalla etten liikaa alkaisi intoilla... tässä eletään kuitenkin todella epävarmoilla vesillä vielä monta viikkoa. Mutta kuulen todella mieluusti miten hänen raskautensa on sujunut, millä raskausviikolla hän on, mitä on jo hankittu ja onko tulossa tyttö vai poika. Toki minua kiinnostaa, että onnistuivatko he todella ensimmäisestä kierrosta, kun jättivät ehkäisyn pois :D Ystävät on tällä hetkellä arvokkaampia kuin koskaan ♥ Tuntuu ihanalta, että on muutama ihminen, jonka kanssa voi jakaa näitä asioita!
Ultraan ei ole enää montaa yötä! Tänään meneillään rv 6+4. Uusia oireita ei ole ilmaantunut. Rinnat on kipeät ja turvonneet, väsymys painaa ja välillä ruoka ei maistu. Eilen automatkalla tuli aavistuksen verran huono olo... käsiä kihelmöi ja piti nieleskellä monta kertaa. Vaikea selittää, mutta nopeasti se meni kuitenkin ohi. Ihanaa viikonloppua kaikille! Tulen maanantaina kertomaan miten reissu sujui ja kuinka paljon seuraavan päivän ultra jännittää.
Onneksi edessä on viikonloppu! Odotan viikonloppua todella paljon, sillä lähden ystäväni Miian kanssa kylpylään rentoutumaan. Samalla reissulla on tarkoitus myös shoppailla ja syödä hyvin, mutta eniten odotan rentoutumista ja juttelua ystäväni kanssa. Hän on nimittäin myös raskaana! Emme ole tavanneet lokakuun jälkeen ja tuntuu ihan mahtavalta päästä käymään läpi molempien (!!!) raskauskuulumiset. Yritän pitää itseni tiukasta maan pinnalla etten liikaa alkaisi intoilla... tässä eletään kuitenkin todella epävarmoilla vesillä vielä monta viikkoa. Mutta kuulen todella mieluusti miten hänen raskautensa on sujunut, millä raskausviikolla hän on, mitä on jo hankittu ja onko tulossa tyttö vai poika. Toki minua kiinnostaa, että onnistuivatko he todella ensimmäisestä kierrosta, kun jättivät ehkäisyn pois :D Ystävät on tällä hetkellä arvokkaampia kuin koskaan ♥ Tuntuu ihanalta, että on muutama ihminen, jonka kanssa voi jakaa näitä asioita!
Ultraan ei ole enää montaa yötä! Tänään meneillään rv 6+4. Uusia oireita ei ole ilmaantunut. Rinnat on kipeät ja turvonneet, väsymys painaa ja välillä ruoka ei maistu. Eilen automatkalla tuli aavistuksen verran huono olo... käsiä kihelmöi ja piti nieleskellä monta kertaa. Vaikea selittää, mutta nopeasti se meni kuitenkin ohi. Ihanaa viikonloppua kaikille! Tulen maanantaina kertomaan miten reissu sujui ja kuinka paljon seuraavan päivän ultra jännittää.
tiistai 17. huhtikuuta 2018
Paluu arkeen
Pahoittelut, että en ole kirjoitellut ja muutamiin kommentteihin on edelleen vastaamatta. Eilen erään ystäväni kanssa keskustellessa tuli tunne, että hän on löytänyt tämän blogin ja tunnistanut minut. Senkään puoleen kirjoittaminen ei tunnu nyt hyvältä... toivoisin vain, että hän olisi kysynyt asiasta suoraan. Tai olisi itse pitänyt sanoa jotain!
Eilen palasin töihin. Mitään suurta työurakkaa täällä ei ollut odottamassa eikä kukaan kysynyt miksi olen ollut sairaana. Hyvä niin, koska en olisi tiennyt mitä vastata. Ilmeisesti porukka on kuitenkin keskenään pohtinut, että mikä minulla on ja miksi olen sairaalassa. Täällä töissä kaksi ihmistä tietää tilanteeni tarkalleen ja heidän kanssaan olin yhteyksissä sairaslomani aikaan. Olen hieman pettynyt, kun äsken kuulin miten he ovat tilannettani keskenään puineet lounastauoilla ja muun muassa suunnittelleet kuka hoitaa työni, kun jään äitiyslomalle. En muutenkaan tykkää, että asioistani puhutaan... saati sitten näin arasta ja henkilökohtaisesta asiasta! Kuka tahansa on voinut kuulla heidän juttunsa. Ja tuntuu järkyttyvälle, että pitää mennä noin paljon asioiden edelle... että aletaan jo puhua äitiyslomastani.
Olen varmaan joidenkin hormonien vallassa, kun otin tuon asian niin vakavasti... se sai kuitenkin miettimään entistä tarkemmin kenelle näitä asioita jaan. En haluaisi olla yksin ajatusteni kanssa, mutta tuntuu etten saa lähipiiriltäni ollenkaan sellaista tukea kuin toivoisin. Eilinen tapaaminen ystäväni kanssa sai mielen matalaksi. Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta toki tämä ivf-hoito ja alkanut raskaus tulivat välillä puheeksi. Hän ei ole missään vaiheessa tuntunut iloitsevan puolestani eikä eilen sanonut missään vaiheessa yhtäkään tsemppaavaa sanaa tähän tilanteeseen. Kyllä, se tuntuu todella pahalta.
Ja tällä hetkellä kaikki on siis hyvin! Hyperin oireet ovat helpottaneet ja mahakin on palautunut kohtalaisen normaaliksi. Yritän nauttia tästä kaikesta niin kauan kuin tätä kestää. Väsymystä on ilmassa, tunteet heittelee ja rinnat ovat turvonneet. Itku on todella herkässä. Viikkonäytölliseen raskaustestiin pamahti tänään 3+ ja iloitsen siitäkin. Pelkään, mutta olen samalla kiitollinen. En vielä tiedä missä alkio sijaitsee tai löytyykö sykettä. Sitä tietoa pitää odottaa vielä viikko. Tänään meneillään 6+1. Kiitos, että luette tätä ja olette (virtuaalisena) tukenani ♥
Eilen palasin töihin. Mitään suurta työurakkaa täällä ei ollut odottamassa eikä kukaan kysynyt miksi olen ollut sairaana. Hyvä niin, koska en olisi tiennyt mitä vastata. Ilmeisesti porukka on kuitenkin keskenään pohtinut, että mikä minulla on ja miksi olen sairaalassa. Täällä töissä kaksi ihmistä tietää tilanteeni tarkalleen ja heidän kanssaan olin yhteyksissä sairaslomani aikaan. Olen hieman pettynyt, kun äsken kuulin miten he ovat tilannettani keskenään puineet lounastauoilla ja muun muassa suunnittelleet kuka hoitaa työni, kun jään äitiyslomalle. En muutenkaan tykkää, että asioistani puhutaan... saati sitten näin arasta ja henkilökohtaisesta asiasta! Kuka tahansa on voinut kuulla heidän juttunsa. Ja tuntuu järkyttyvälle, että pitää mennä noin paljon asioiden edelle... että aletaan jo puhua äitiyslomastani.
Olen varmaan joidenkin hormonien vallassa, kun otin tuon asian niin vakavasti... se sai kuitenkin miettimään entistä tarkemmin kenelle näitä asioita jaan. En haluaisi olla yksin ajatusteni kanssa, mutta tuntuu etten saa lähipiiriltäni ollenkaan sellaista tukea kuin toivoisin. Eilinen tapaaminen ystäväni kanssa sai mielen matalaksi. Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta toki tämä ivf-hoito ja alkanut raskaus tulivat välillä puheeksi. Hän ei ole missään vaiheessa tuntunut iloitsevan puolestani eikä eilen sanonut missään vaiheessa yhtäkään tsemppaavaa sanaa tähän tilanteeseen. Kyllä, se tuntuu todella pahalta.
Ja tällä hetkellä kaikki on siis hyvin! Hyperin oireet ovat helpottaneet ja mahakin on palautunut kohtalaisen normaaliksi. Yritän nauttia tästä kaikesta niin kauan kuin tätä kestää. Väsymystä on ilmassa, tunteet heittelee ja rinnat ovat turvonneet. Itku on todella herkässä. Viikkonäytölliseen raskaustestiin pamahti tänään 3+ ja iloitsen siitäkin. Pelkään, mutta olen samalla kiitollinen. En vielä tiedä missä alkio sijaitsee tai löytyykö sykettä. Sitä tietoa pitää odottaa vielä viikko. Tänään meneillään 6+1. Kiitos, että luette tätä ja olette (virtuaalisena) tukenani ♥
torstai 12. huhtikuuta 2018
Oireet(tomuus?)
Totesin eilen miehelle, että olisipa nyt edes jotain oireita! Hän vastasi huvittuneen kauhistuneena, että "sähän olit viime viikolla kolme yötä sairaalassa, eikös siinä ole oireita ihan tarpeeksi?" Yritin selitellä, että sehän johtui siitä hyperstimulaatiosta (jota raskaus toki pahensi). Olen listannut oireita:
- Rinnat kipeät ja nännit arat. Ei mitenkään kovin paljon, mutta kosketeltaessa. Nuo molemmat oireet tuntuvat tutuilta, sillä tuntemus on ihan samanlainen kuukautiskierron tietyissä vaiheissa.
- Väsymys / unettomuus. Olen parina iltapäivänä saanut sellaisen väsymysaallon, että haluaisin käydä heti paikalla nukkumaan. Se on mennyt kuitenkin nopeasti ohi. Yöllä en saa nukuttua... herään kolmen-neljän maissa ja olen hereillä pari tuntia. Kun miehen herätyskello soi klo 6:30, en saa enää unta.
- Vihlaisut alavatsalla. Parina päivänä olen tuntenut alavatsalla vihlaisuja ja puukoniskua muistuttavia pistoksia. Ne tuntuvat lähinnä oikealla puolella, joka on saanut minut pelkäämään kohdunulkopuolista raskautta.
Siinä kaikki. Mitään pahoinvointia, etovaa olo, muutoksia hajuaistissa, huimausta yms. ei ole täällä näkynyt! Toisaalta luulen (toivon!), että jotain oireita voi ilmetä ensi viikolla, kun pääsen arkirytmiin kiinni... tässä kotona kun tulee syötyä koko ajan ja lepäiltyä sohvalla, niin ehkä jotkut oireet eivät pääse oikeuksiinsa? :D Apua, kuulostan varmaan ihan hullulta... Mutta kyllä näitä asioista tuntuu moni muukin miettivän blogeissaan ja keskustelupalstoilla.
Soitin muuten neuvolaan ja täällä on käytäntönä, että ensimmäinen käynti on viikolla 9-10! Minä luulin jotenkin, että viikolla 7-8. Noh, tulipahan soitettua ja oikein ystävällinen nainen oli puhelimen toisessa päässä. Tälle päivälle olen suunnitellut talvitakkien pesua. Kun kerta olen kotona, mutta kevätsiivousta en saa tehdä (lääkärin määräys!), niin voisin kuitenkin antaa pesukoneen urakoida koko päivän :D
- Rinnat kipeät ja nännit arat. Ei mitenkään kovin paljon, mutta kosketeltaessa. Nuo molemmat oireet tuntuvat tutuilta, sillä tuntemus on ihan samanlainen kuukautiskierron tietyissä vaiheissa.
- Väsymys / unettomuus. Olen parina iltapäivänä saanut sellaisen väsymysaallon, että haluaisin käydä heti paikalla nukkumaan. Se on mennyt kuitenkin nopeasti ohi. Yöllä en saa nukuttua... herään kolmen-neljän maissa ja olen hereillä pari tuntia. Kun miehen herätyskello soi klo 6:30, en saa enää unta.
- Vihlaisut alavatsalla. Parina päivänä olen tuntenut alavatsalla vihlaisuja ja puukoniskua muistuttavia pistoksia. Ne tuntuvat lähinnä oikealla puolella, joka on saanut minut pelkäämään kohdunulkopuolista raskautta.
Siinä kaikki. Mitään pahoinvointia, etovaa olo, muutoksia hajuaistissa, huimausta yms. ei ole täällä näkynyt! Toisaalta luulen (toivon!), että jotain oireita voi ilmetä ensi viikolla, kun pääsen arkirytmiin kiinni... tässä kotona kun tulee syötyä koko ajan ja lepäiltyä sohvalla, niin ehkä jotkut oireet eivät pääse oikeuksiinsa? :D Apua, kuulostan varmaan ihan hullulta... Mutta kyllä näitä asioista tuntuu moni muukin miettivän blogeissaan ja keskustelupalstoilla.
Soitin muuten neuvolaan ja täällä on käytäntönä, että ensimmäinen käynti on viikolla 9-10! Minä luulin jotenkin, että viikolla 7-8. Noh, tulipahan soitettua ja oikein ystävällinen nainen oli puhelimen toisessa päässä. Tälle päivälle olen suunnitellut talvitakkien pesua. Kun kerta olen kotona, mutta kevätsiivousta en saa tehdä (lääkärin määräys!), niin voisin kuitenkin antaa pesukoneen urakoida koko päivän :D
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
Kertominen
Näiden lapsettomuushoitojen ja niistä seuranneen hyperstimulaation vuoksi olemme kertoneet raskaudesta jo aika monelle. Ehkä turhankin moni tietää ja jollain tapaa koen sen tuottavan huonoa onnea (hullua, tiedän!!!!) Ketkä kaikki siis tietää ja miksi?
Äitini. Meillä on läheiset välit ja teemme paljon kaikkea yhdessä. Hoitojen pyörähtäessä käyntiin kerroin hänelle mitä on meneillään. Olisi ollut vaikeaa salailla reissuja naapurikaupunkiin ja selitellä miksi minun pitää ravata apteekissa ja olla tiettyyn aikaan kotona (pistämässä lääkkeitä). Kerroin raskaudesta äidille samantien, kun sain lääkäriltä puhelun, että hCG on noussut.
Miehen pikkusisko. Seuraavana sai tietää miehen pikkusisko, joka ihmetteli miksi olen sairaalassa. Mieheni yritti kierrellä ja kaarrella, mutta kertoi lopulta totuuden.
Isäni. Vanhempani ovat eronneet, mutta näen isääni kohtalaisen säännöllisesti. Hän soitti minulle, kun olin sairaalassa ja tyhmänä tulin maininneeksi olevani osastolla nesteytykessä. Siitäpä soppa vasta syntyi... lopulta en jaksanut enää keksiä selityksiä, vaan kerroin totuuden.
Miehen vanhemmat. Kun olin kertonut omille vanhemmilleni, niin mieskin halusi kertoa omilleen. Ihan ymmärrettävää.
Kaksi ystävääni. Molemmat näistä ystävistäni tiesivät tilanteeni. Toiselle olen kertonut kaiken näistä hoidoista ja hän on tiennyt tismalleen missä milloinkin mennään. Lähetin hänelle innoissani viestin heti kun raskaus varmistui. Olin todella pettynyt, kun hän ei onnitellut. Olo tuntuu vieläkin oudolta, sillä hänestä ei ole kuulunut tuon jälkeen oikeastaan mitään? En ymmärrä. Tämä toinen ystäväni tiesi, että hoidot alkavat jossain vaiheessa keväällä, mutta tarkemmin en ollut hänelle kertonut. Meillä on yhteisiä suunnitelmia ensi viikolle ja halusin varoittaa häntä, että ne saattavat peruuntua, jos olen pahoinvoiva :D En ole varmaan koskaan saanut keneltäkään niin ihanaa viestiä kuin se minkä häneltä sain. Täynnä sydämiä ja onnittelua. Hän on myös raskaana, joten odotamme nyt molemmat innolla ensi viikon tapaamistamme.
Olen aina ajatellut, että hyvä aika kertoa läheisille on joskus siellä viikon 12 tietämillä... antaa ultrakuva kirjekuoressa ja kertoa, että meillä on yllätys! Mutta tämä meni nyt näin. Toisaalta on ihanaa jakaa iloiset uutiset muiden kanssa. Missä vaiheessa te olette kertoneet raskausuutiset läheisillenne?
Äitini. Meillä on läheiset välit ja teemme paljon kaikkea yhdessä. Hoitojen pyörähtäessä käyntiin kerroin hänelle mitä on meneillään. Olisi ollut vaikeaa salailla reissuja naapurikaupunkiin ja selitellä miksi minun pitää ravata apteekissa ja olla tiettyyn aikaan kotona (pistämässä lääkkeitä). Kerroin raskaudesta äidille samantien, kun sain lääkäriltä puhelun, että hCG on noussut.
Miehen pikkusisko. Seuraavana sai tietää miehen pikkusisko, joka ihmetteli miksi olen sairaalassa. Mieheni yritti kierrellä ja kaarrella, mutta kertoi lopulta totuuden.
Isäni. Vanhempani ovat eronneet, mutta näen isääni kohtalaisen säännöllisesti. Hän soitti minulle, kun olin sairaalassa ja tyhmänä tulin maininneeksi olevani osastolla nesteytykessä. Siitäpä soppa vasta syntyi... lopulta en jaksanut enää keksiä selityksiä, vaan kerroin totuuden.
Miehen vanhemmat. Kun olin kertonut omille vanhemmilleni, niin mieskin halusi kertoa omilleen. Ihan ymmärrettävää.
Kaksi ystävääni. Molemmat näistä ystävistäni tiesivät tilanteeni. Toiselle olen kertonut kaiken näistä hoidoista ja hän on tiennyt tismalleen missä milloinkin mennään. Lähetin hänelle innoissani viestin heti kun raskaus varmistui. Olin todella pettynyt, kun hän ei onnitellut. Olo tuntuu vieläkin oudolta, sillä hänestä ei ole kuulunut tuon jälkeen oikeastaan mitään? En ymmärrä. Tämä toinen ystäväni tiesi, että hoidot alkavat jossain vaiheessa keväällä, mutta tarkemmin en ollut hänelle kertonut. Meillä on yhteisiä suunnitelmia ensi viikolle ja halusin varoittaa häntä, että ne saattavat peruuntua, jos olen pahoinvoiva :D En ole varmaan koskaan saanut keneltäkään niin ihanaa viestiä kuin se minkä häneltä sain. Täynnä sydämiä ja onnittelua. Hän on myös raskaana, joten odotamme nyt molemmat innolla ensi viikon tapaamistamme.
Olen aina ajatellut, että hyvä aika kertoa läheisille on joskus siellä viikon 12 tietämillä... antaa ultrakuva kirjekuoressa ja kertoa, että meillä on yllätys! Mutta tämä meni nyt näin. Toisaalta on ihanaa jakaa iloiset uutiset muiden kanssa. Missä vaiheessa te olette kertoneet raskausuutiset läheisillenne?
tiistai 10. huhtikuuta 2018
Hyperimaha
Tiedättekö kun vietän nyt jo kolmatta viikkoa sairaslomalla kotona, niin en ehdi mitään muuta tehdäkään kuin tarkkailla jokaista oirettani ja miettiä mikä voisi olla pielessä! Google laulaa jatkuvasti ja olen ehtinyt diagnosoida itselleni jo vaikka mitä! Nyt pitäisi ihan todella rauhoittua ja yrittää nauttia tästä tilanteesta!!! Miltei neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen raskaana ja pystyn tuntemaan vain pelkoa. Odotan kovasti, että pääsen maanantaina takaisin töihin ja normaalin arkirytmin pariin.
En ole ollut moneen viikkoon ollenkaan ulkona. Kevät näyttää tulleen rymillä ja ajattelin lähteä tänään rauhalliselle kävelylle. Pahimmat hyperin oireet alkaa vihdoin helpottaa, vaikka maha onkin vielä pallo. Pahimmassa vaiheessa mahaa poltteli ja viilteli. Erityisesti kyljet ja ylävatsa tuntuivat oudoilta.
Minulla on normaalisti ihan litteä vatsa ja tämä "hyperimaha" tekee pukeutumisesta todella haastavaa. Käytän normaalisti tiukkoja korkeavyötäröisiä farkkuja, mutta niiden käyttäminen nyt ei tule kysymykseenkään. Vaikka ne mahtuisivatkin päälleni, niin mahan painelu ja puristeluhan on ehdottomasti kielletty. Olen käyttänyt viimeiset kolme viikkoa collagehousuja. Eilen suuntasin kirpputorille etsimään jotain löysää mekkoa, jonka voisin laittaa ensi viikolla töihin päälleni. Valitettavasti sellaista ei löytynyt, mutta löysin kahdet äitiysfarkut yhteishintaan 6 euroa! Ne tuntuivat vähän hassuilta jalassa, mutta oli kuitenkin pakko ostaa :D Löysiä paitoja minulta löytyy vaikka kuinka paljon ja niillä saa peitettyä farkkujen resorin ja mahan. Heh, hauskaa! Olisi kiva kuulla, että onko teidän "hyperimahat" hävinneet jossain vaiheessa?
En ole ollut moneen viikkoon ollenkaan ulkona. Kevät näyttää tulleen rymillä ja ajattelin lähteä tänään rauhalliselle kävelylle. Pahimmat hyperin oireet alkaa vihdoin helpottaa, vaikka maha onkin vielä pallo. Pahimmassa vaiheessa mahaa poltteli ja viilteli. Erityisesti kyljet ja ylävatsa tuntuivat oudoilta.
Minulla on normaalisti ihan litteä vatsa ja tämä "hyperimaha" tekee pukeutumisesta todella haastavaa. Käytän normaalisti tiukkoja korkeavyötäröisiä farkkuja, mutta niiden käyttäminen nyt ei tule kysymykseenkään. Vaikka ne mahtuisivatkin päälleni, niin mahan painelu ja puristeluhan on ehdottomasti kielletty. Olen käyttänyt viimeiset kolme viikkoa collagehousuja. Eilen suuntasin kirpputorille etsimään jotain löysää mekkoa, jonka voisin laittaa ensi viikolla töihin päälleni. Valitettavasti sellaista ei löytynyt, mutta löysin kahdet äitiysfarkut yhteishintaan 6 euroa! Ne tuntuivat vähän hassuilta jalassa, mutta oli kuitenkin pakko ostaa :D Löysiä paitoja minulta löytyy vaikka kuinka paljon ja niillä saa peitettyä farkkujen resorin ja mahan. Heh, hauskaa! Olisi kiva kuulla, että onko teidän "hyperimahat" hävinneet jossain vaiheessa?
lauantai 7. huhtikuuta 2018
RV 4+5
Hei kaikki ja ihan tuhannesti kiitoksia kaikista onnitteluista, joita laitoitte edellisiin postauksiin! <3 On ihanaa miten moni siellä ruudun toisella puolella seuraa tätä matkaa ja jaksaa tsempata. Olen todella iloinen teistä kaikista <3
Samalla pahoittelut, että postaustauko venyi näin pitkäksi... siihen on syynsä. Heräsin tiistai-keskiviikko välisenä yönä ihan hirveään vatsakipuun ja mies vei minut päivystykseen. Sieltä sitten pääsin suoraan osastolle nesteytykseen. Veriarvoissa oli vähän heittoa ja kuivumisen merkkejä havaittavissa. Myös munasarjat oli vieläkin suuremmat kuin edellisellä viikolla! Eli huonompaan suuntaan oltiin menty, vaikka olin juonut paljon ja levännyt koko ajan. Tällä kertaa en ollut tippa linsissä, vaan jäin osastolle mielelläni. Kotona oleminen pelotti jollain tapaa.
Keskiviikko meni ihan mukavasti ja minuun tankattiin iv:nä nestettä 3000 ml ja lisäksi join toiset 3000 ml. Kuulostaa kyllä todella hurjalta! Vessassa saikin ravata koko ajan. Keskiviikko-torstai välisenä yönä heräsin taas vatsakipuun ja sain jotain todella vahvaa kipulääkettä. Sen ottaminen oli suuren suuri virhe, sillä se aiheutti huimausta ja pahoinvointia. Ilmeisesti se laukaisi myös migreenin ja torstai menikin päänsärystä kärsiessä ja oksennellessa. Olo oli ihan hirveä ja lääkärin käydessä luonani tuli vähän itkettyä. Onneksi olin sairaalassa ja nestetasapainoa saatiin ylläpidettyä olemalla koko ajan tipassa... illalla sain pahoinvointilääkettä suoraan suoneen ja otsalle kylmäpakkauksen helpottamaan päänsärkyä. Niiden avulla nukuinkin hyvät yöunet.
Perjantai valkeni paremmissa tunnelmissa. Havaittavissa oli pientä etovaa oloa ja jomotusta päässä. Olin todella iloinen, kun lääkäri tuli luokseni jo heti aamupäivällä ja sain luvan lähteä kotiin. HCG oli eilen, virallisena testipäivänä, 878. Se on ilmeisesti ihan hyvä? Lääkäri antoi myös ymmärtää, että etova olo voisi olla jo raskauspahoinvointia. Apua, nytkö sekin jo alkaa? Sain viikon lisää sairaslomaa, ohjeet levätä ja juoda 2,5 litraa nestettä päivässä. Eli samalla kaavalla mennään kuin aiemminkin... olo ei ole vieläkään helpottanut ja välillä tuntuu aika epätoivoiselta. Lääkäri kyllä sanoikin, että toipumisessa menee ennemmin viikkoja kuin päiviä.
Sain ajan ensimmäiseen ultraan ke 2.5. Soittelin naapurikaupungin sairaalaan ja kerroin hoidoin tuloksesta. Sieltä sanottiin, että ultran pitäisi olla jo ti 24.4. jolloin viikkoja on kasassa 7+0. Minäkin mietin, että tuo toukokuulle saatu aika kuulostaa aika myöhäiseltä? Pitää vielä soittaa kotikaupungin naisten polille ja kysyä, että voitaisiinko tuo saamani aika siirtää viikkoa aikaisemmaksi... ilmeisesti täällä oleva lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri on tuolloin lomalla, mutta kai sen voisi joku muukin hoitaa?
Sitten vielä noista raskausviikoista. Minä olin käsittänyt, että punktiopäivä on 2+0 eli minun tapauksessani ma 19.3. Ja nyt tuleva maanantai olisi 5+0. Mutta eilisen klinikalta saamani puhelun mukaan ymmärsin, että vasta punktiosta seuraava päivä olisi 2+0 eli ti 20.3. ja tuleva tiistai olisi 5+0. Tajusiko kukaan :D Miten teillä on nuo viikot laskettu? Eipä sillä sinänsä nyt niin hirmuisesti ole väliä, mutta toki se olisi kiva tietää... ja kuulostaako teistä tuo 2.5. oleva ultra todella myöhäiseltä? Tottakai soitan taas maanantaina yhteen jos toiseenkin paikkaan, mutta kiva kuulla muiden kokemuksia.
Olisi vielä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta jätän ne seuraavaan postaukseen. Tästä tuli jo todella pitkä ja sekava sepustus viime päivistä. Täytyy sanoa, että aika rankkaa on ollut enkä ole pystynyt sisäistämään asiaa, että olisin raskaana. Minä. Raskaana. Ihanaa viikonloppua kaikille! :)
Samalla pahoittelut, että postaustauko venyi näin pitkäksi... siihen on syynsä. Heräsin tiistai-keskiviikko välisenä yönä ihan hirveään vatsakipuun ja mies vei minut päivystykseen. Sieltä sitten pääsin suoraan osastolle nesteytykseen. Veriarvoissa oli vähän heittoa ja kuivumisen merkkejä havaittavissa. Myös munasarjat oli vieläkin suuremmat kuin edellisellä viikolla! Eli huonompaan suuntaan oltiin menty, vaikka olin juonut paljon ja levännyt koko ajan. Tällä kertaa en ollut tippa linsissä, vaan jäin osastolle mielelläni. Kotona oleminen pelotti jollain tapaa.
Keskiviikko meni ihan mukavasti ja minuun tankattiin iv:nä nestettä 3000 ml ja lisäksi join toiset 3000 ml. Kuulostaa kyllä todella hurjalta! Vessassa saikin ravata koko ajan. Keskiviikko-torstai välisenä yönä heräsin taas vatsakipuun ja sain jotain todella vahvaa kipulääkettä. Sen ottaminen oli suuren suuri virhe, sillä se aiheutti huimausta ja pahoinvointia. Ilmeisesti se laukaisi myös migreenin ja torstai menikin päänsärystä kärsiessä ja oksennellessa. Olo oli ihan hirveä ja lääkärin käydessä luonani tuli vähän itkettyä. Onneksi olin sairaalassa ja nestetasapainoa saatiin ylläpidettyä olemalla koko ajan tipassa... illalla sain pahoinvointilääkettä suoraan suoneen ja otsalle kylmäpakkauksen helpottamaan päänsärkyä. Niiden avulla nukuinkin hyvät yöunet.
Perjantai valkeni paremmissa tunnelmissa. Havaittavissa oli pientä etovaa oloa ja jomotusta päässä. Olin todella iloinen, kun lääkäri tuli luokseni jo heti aamupäivällä ja sain luvan lähteä kotiin. HCG oli eilen, virallisena testipäivänä, 878. Se on ilmeisesti ihan hyvä? Lääkäri antoi myös ymmärtää, että etova olo voisi olla jo raskauspahoinvointia. Apua, nytkö sekin jo alkaa? Sain viikon lisää sairaslomaa, ohjeet levätä ja juoda 2,5 litraa nestettä päivässä. Eli samalla kaavalla mennään kuin aiemminkin... olo ei ole vieläkään helpottanut ja välillä tuntuu aika epätoivoiselta. Lääkäri kyllä sanoikin, että toipumisessa menee ennemmin viikkoja kuin päiviä.
Sain ajan ensimmäiseen ultraan ke 2.5. Soittelin naapurikaupungin sairaalaan ja kerroin hoidoin tuloksesta. Sieltä sanottiin, että ultran pitäisi olla jo ti 24.4. jolloin viikkoja on kasassa 7+0. Minäkin mietin, että tuo toukokuulle saatu aika kuulostaa aika myöhäiseltä? Pitää vielä soittaa kotikaupungin naisten polille ja kysyä, että voitaisiinko tuo saamani aika siirtää viikkoa aikaisemmaksi... ilmeisesti täällä oleva lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri on tuolloin lomalla, mutta kai sen voisi joku muukin hoitaa?
Sitten vielä noista raskausviikoista. Minä olin käsittänyt, että punktiopäivä on 2+0 eli minun tapauksessani ma 19.3. Ja nyt tuleva maanantai olisi 5+0. Mutta eilisen klinikalta saamani puhelun mukaan ymmärsin, että vasta punktiosta seuraava päivä olisi 2+0 eli ti 20.3. ja tuleva tiistai olisi 5+0. Tajusiko kukaan :D Miten teillä on nuo viikot laskettu? Eipä sillä sinänsä nyt niin hirmuisesti ole väliä, mutta toki se olisi kiva tietää... ja kuulostaako teistä tuo 2.5. oleva ultra todella myöhäiseltä? Tottakai soitan taas maanantaina yhteen jos toiseenkin paikkaan, mutta kiva kuulla muiden kokemuksia.
Olisi vielä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta jätän ne seuraavaan postaukseen. Tästä tuli jo todella pitkä ja sekava sepustus viime päivistä. Täytyy sanoa, että aika rankkaa on ollut enkä ole pystynyt sisäistämään asiaa, että olisin raskaana. Minä. Raskaana. Ihanaa viikonloppua kaikille! :)
tiistai 3. huhtikuuta 2018
238
Lääkäri soitti ja onnitteli. Verikokeiden tulokset oli tullu ja hCG näytti 238! Eli raskaana ollaan! Aika uskomatonta.
Huonoja uutisia tuli samalla. Hyperstimulaatio on pahentunut... huomenna aamulla labrat ja lääkäri. Jos tilanne pahenee ennen aamua, ni sitte tietenkin päivystykseen. Olo on aika.... äimistynyt.
Huonoja uutisia tuli samalla. Hyperstimulaatio on pahentunut... huomenna aamulla labrat ja lääkäri. Jos tilanne pahenee ennen aamua, ni sitte tietenkin päivystykseen. Olo on aika.... äimistynyt.
PP 11 ja hyperin paluu
Koko pääsiäinen meni ihan täysin sohvalla maatessa. Oireet alkoivat palailla siinä pitkäperjantain iltana (pp 7) ja lauantaina maha olikin jo ihan hirveä pallo. Join, join ja join. Olin ihan varma, että sunnuntaina on jo parempi olo, koska menihän se pallo viimeksikin yhdessä yössä pois! Oireet ei ole vieläkään helpottaneet, vaikka nyt on jo tiistai... Välillä tulee ihan hirveitä kipuaaltoja, mutta ne menevät onneksi nopeasti ohi. Soitin aamulla naisten polille ja juttelin hoitajan kanssa. Hän otti minuun heti miten yhteyttä keskusteltuaan lääkärin kanssa ja sain käskyn lähteä verikokeisiin... lääkäri soittelee myöhemmin verikokeiden tuloksista ja kertoo toimintasuunnitelman.
Tunnelmat on vähän sekavat, sillä labrat sisältää pienen verenkuvan(?) lisäksi HCG:n. Eli myöhemmin tänään selviää olenko raskaana. Jos olisin, niin se tuntuisi kyllä aika uskomattomalta... kaikkien näiden vuosien jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, että tein jo eilen (pp 10) raskaustestin ja elämäni ensimmäistä kertaa kuvittelen saaneeni siihen näkymään edes jotain. En tiedä onko se viivanpaikka vai mikä, mutta tuollaista(kaan) ei ole koskaan ennen tullut. Toisen testin tein tänään (pp 11) ennen kuin soittelin lääkäriin. Mielestäni viiva oli vahvistunut, mies tosin ei huomannut mitään eroa? Fiilikset on todella sekavat, jännittyneet ja samalla toiveikkaat. Nyt vain odotellaan.
(Kuva on vähän huono, ihan pikaisesti nappasin sen ennen verikokeeseen lähtöä. Näkeekö kukaan muu mitään, vai kuvittelenko kaiken?)
Tunnelmat on vähän sekavat, sillä labrat sisältää pienen verenkuvan(?) lisäksi HCG:n. Eli myöhemmin tänään selviää olenko raskaana. Jos olisin, niin se tuntuisi kyllä aika uskomattomalta... kaikkien näiden vuosien jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, että tein jo eilen (pp 10) raskaustestin ja elämäni ensimmäistä kertaa kuvittelen saaneeni siihen näkymään edes jotain. En tiedä onko se viivanpaikka vai mikä, mutta tuollaista(kaan) ei ole koskaan ennen tullut. Toisen testin tein tänään (pp 11) ennen kuin soittelin lääkäriin. Mielestäni viiva oli vahvistunut, mies tosin ei huomannut mitään eroa? Fiilikset on todella sekavat, jännittyneet ja samalla toiveikkaat. Nyt vain odotellaan.
(Kuva on vähän huono, ihan pikaisesti nappasin sen ennen verikokeeseen lähtöä. Näkeekö kukaan muu mitään, vai kuvittelenko kaiken?)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)