Lähete pelkopolille

Eilen oli viides neuvola ja mies oli mukana matkassa isyydentunnustusta varten. Olin kuvitellut isyydentunnustuksen olevan jollain tapaa virallisempi, mutta se oli minuutissa ohi. Nimet vain paperiin ja se oli siinä. Tietyllä tapaa oli ihan mukavaa, että mies oli mukana neuvolassa katsomassa ja kuuntelemassa mitä kaikkea siellä tehdään. Neuvolakäynti sisälsi lisäksi ihan perinteiset "neuvolatoimet" ja kaikki vaikutti jälleen kerran olevan kunnossa. Tarkastukseen osallistui myös harjoittelija ja monet tutkimuksista tehtiinkin kahteen kertaan, että hän sai harjoitusta. Tunnustelun perusteella vauva vaikuttaisi olevan raivotarjonnassa eli pää alaspäin. Vauva ehtii kuulemma kääntyä vielä useamman kerran, mutta toivon kovasti, että pikkuinen pyörähtää lopulta itse tuohon oikeaan asentoon ennen synnytystä.

Niin, se synnytys. Kuten viime postauksessa kirjoitin, niin suhtaudun synnytykseen avoimin mielin enkä varsinaisesti osaa pelätä sitä. Olin nimittäin kuvitellut, että jossain vaiheessa tehdään synnytystapa-arvio, jotta tiedetään tarkemmin minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa ja mahtuuko se varmasti tulemaan. Päätin siis vihdoin kysyä tästä arviosta eilisellä neuvolakäynnillä ja sellaista ei kuulemma tehdä. Selitin sitten, että äidilläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta synnyttää alateitse, vaan kaikki meidät kolme (minä + kaksi pikkuveljeäni) on "otettu maailmaan" suunnitellun sektion avulla. Tiedän kyllä, että tuollainen rakenteellinen ahtaus ei välttämättä ole millään tapaa periytyvää, mutta tokihan sen tietäisi mieluusti etukäteen! Mitään tutkimusta ei kuitenkaan tehdä, vaan synnyttämään mennään näillä tiedoilla mitä on. 

Terveydenhoitaja esitti seuraavaksi kysymyksen, että tuo asiako minua pelottaa eniten. Jostain syystä minua alkoi itkettää ihan hirmuisesti ja hän alkoi selittää miten minun olisi paras mennä juttelemaan pelkopolille. Itketti vielä enemmän. Hän sanoi tekevänsä lähetteen. Eli nyt odottelen yhteydenottoa pelkopolilta ja suuntaan seuraavaksi sinne. En osaa sanoa, että tuleeko siitä olemaan hyötyä, mutta omalla kohdallani asioista puhuminen on aina auttanut. Ymmärrän toki, että varmasti kaikki pelkää/jännittää synnytystä ja ihan mikä vain asia voi mennä eri tavalla kuin oli ajatellut. Välillä tunnen itseni kovin "heikoksi", kun en tunnu onnistuvan missään… en tullut raskaaksi luonnollisesti, ylimääräisiä tutkimuksia on pitänyt tehdä ja nyt edessä on pelkopoli. Kai nämä tuntemukset ja ajatukset kuuluvat jollain tapaa raskausaikaan ja uudenlaiseen elämään valmistautumiseen. Muuten ole ollut oikein positiivisella mielellä ja odotan tulevaa!

Synnytysvalmennus

Viikonloppuna saavutettiin taas eräänlainen etappi ja suunnattiin synnytysvalmennukseen. Valmennus järjestettiin sairaalan auditoriossa lauantai-iltapäivällä ja mukana oli reilu kaksikymmentä paria. Minusta synnytysvalmennus oli oikein hyvä, vaikka sieltä ei varsinaisesti mitään uutta tietoa itselleni tullutkaan. Käytiin esimerkiksi läpi missä vaiheessa sairaalaan olisi hyvä lähteä, miten sinne pääsee sisälle mihinkin aikaan, mitä vaiheita synnytys sisältää ja millaista kivunlievitystä on saatavilla. Kätilö kertoi myös synnytyssalista ja siellä olevasta "välineistöstä", synnytysasennoista ja perhehuoneista. Emme päässeet osastolle kierrokselle, mutta oli kiva nähdä edes kuvien avulla miltä synnytyssalissa näyttää.

Mitä ajattelen synnytyksestä nyt? En oikeastaan suuremmin mitään! Tietyllä tapaa jopa odotan sitä, enkä osaa pelätä kipua. Lähden joulukuussa synnyttämään hyvin avoimin mielin ja toivon, että kroppa hoitaa tehtävänsä. Kivunlievitystä aion kyllä ottaa vastaan mitä tarjotaan... minusta ei ole synnyttämään luomuna, sen verran tiedän :D Mitään suurempia odotuksia ei ole ja ymmärrän, että kaikki ei todellakaan mene suunnitelman mukaan. Siksi yritänkin pitää mielen avoimena ja olla liikaa suunnittelematta synnytyksen etenemistä.

Tämä postaus jäi nyt hieman lyhyeksi, on nimittäin lähdettävä iltapuuhiin, että pääsen ajoissa nukkumaan! Toivottavasti ehdin tulla pian kirjoittelemaan teille muista kivoista jutuista mitä lähiaikoina tapahtuu.

Neljä viikkoa

Minulla on töitä jäljellä enää neljä viikkoa. Sitten alkaa äitiysloma! Tiedättekö, se tuntuu aika uskomattomalle! Tasan vuosi sitten oltiin miehen kanssa muutaman viikon matkalla Aasiassa ja vaikka reissu oli todella ihana, koin ajoittain todella pahaa ahdistusta lapsettomuudesta, edessä olevista hedelmöityshoidoista sekä meidän parisuhteesta. En enää edes osannut ajatella, että jonain päivänä voisin olla raskaana, tuntea vauvan potkut vatsassani, jäädä äitiyslomalle, synnyttää ja elää vauva-arkea. Mutta tässä sitä ollaan... maha pyöreänä valmistautumassa äitiyslomaan ja vauvan tuloon. Toivon todella paljon, että loppuaika töissä menee hyvin ja saan aloittaa äitiysloman iloisissa tunnelmissa. Lasketun ajan lähestyessä alan tottakai vähän jo jännittää synnytystä, mutta vielä menen sitä kohti rennolla asenteella.

Viikonloppuna mennään synnytysvalmennukseen ja aletaan vihdoin laittaa vauvan huonetta kuntoon. Hoitopöytä ja pinnasänky on onneksi jo kasattu, mutta huone pitää tyhjentää ja siivota. Eiköhän siinä mukavasti koko viikonloppu vierähdä! Eli kaiken kaikkiaan tänne kuuluu siis hyvää. Liitoskivut vaivaavat ajoittain, liian nopea kävely aiheuttaa kipua vatsassa ja yöllä pitää herätä useamman kerran vessaan. Nuo ovat kuitenkin mielestäni pieniä juttuja ja nautin raskaudesta todella paljon! Palaan ensi viikolla kertomaan miten synnytysvalmennus sujui ja saatiinko vauvaa varten kaikki valmiiksi.

Ihanaa syksyistä loppuviikkoa kaikille!

Ajatuksia muuttuneesta vartalosta

Muistan kun raskaudesta haaveillessa ja sitä kovasti yrittäessä ajattelin, että en koskaan tule valittamaan yhdestäkään muutoksesta, jonka raskaus saa vartalossani aikaan. Jos niin onnekas olen, että joskus tulen raskaaksi, otan ilolla vastaan kaikki mahdolliset kilot ja arvet, jotka vartalooni tulevat. Pahimman lapsettomuustuskan aikaan tunsin ärtymystä (ehkä jopa vihaa) naisia kohtaan, jotka valittivat kymmenen kilon painonnousua, raidallista mahaa ja roikkuvia rintoja. Ajattelin, että tekisin mitä vain saadakseni kokea raskauden ja sen tuomat muutokset kehossa! Mitä ajattelen nyt, kun käyntiin pyörähti raskausviikko 30?

Selailin viikonloppuna kuvia alkuvuodelta juuri ennen lapsettomuushoitojen alkua. Kyllähän minä olen niissä kuvissa todella hoikka, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan. Treenasin salilla 3-4 kertaa viikossa, söin kohtalaisen terveellisesti ja painoa oli noin 60 kiloa (olen 169 cm pitkä). Hormonipistosten aikaan painoni lähti hieman nousuun, mutta siihen vaikutti varmasti se, että raskas liikunta kiellettiin ja aloin herkutella stressin keskellä. Hoitojakson seurauksena sain hyperstimulaation ja plussan raskaustestiin, jolloin vatsani turposi aivan todella paljon! Vatsan ympärystä mittailtiin kotona ja sairaalassa. Olo oli todella tukala, sillä näytin kuin olisin puolivälissä raskautta, vaikka todellisuudessa kaikki oli pelottavan alussa. Peittelin mahaani parhaani mukaan... olin raskaana, mutta vatsan suuri koko ei varsinaisesti johtunut siitä.

Hyperstimulaatio helpotti ja vatsa palasi litteäksi. Kunnes alkoi raskausturvotus! Voin rehellisesti sanoa, että ne viikot ennen niskaturvotusultraa olivat minulla se ikävin vaihe vartaloon ja ulkonäköön liittyen... mikään vaate ei tuntunut hyvältä ja näytin mielestäni isolta ja lihavalta. Yritin peitellä turvonnutta mahaani ja salata alussa olevan raskauteni. Oli maailman ihanin tunne laittaa tiukka t-paita päälle sen jälkeen kun niskaturvotusultra oli ohi ja raskausuutinen paljastettu lähipiirille ja työpaikalle! Sen jälkeen olenkin kulkenut tiukoissa yläosissa vatsaani korostaen. Mitä isommaksi mahani muuttuu, sen ihanammalta kaikki tuntuu! (Ainakin tähän saakka, hahha!)

En ole mielestäni kokenut mitään "kriisiä" vartaloni suhteen...lisää senttejä on tullut vauvamahan lisäksi myös lantiolle ja reisiin, mutta siitä voinen syyttää liikkumattomuutta ja viikonloppujen herkuttelua. Kiloja on kertynyt noin 12 eli tällä hetkellä painan 73 kg. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta ainakaan siihen ei ole neuvolassa puututtu. Raskausarpia ei ole ilmestynyt, vaikka jollain kummallisella tavalla olen odottanut niitäkin. Rinnat ovat kasvaneet ja niissä aiemmin olleet venymisarvet teini-iältä ovat vahvistuneet. Napa on aika saman näköinen kuin aiemmin ja linea negraa ei näy ollenkaan.

Kun katson itseäni peilistä, tunnen suurta onnellisuutta ja ylpeyttä. En tiedä mitään ihanampaa kuin silitellä suurentunutta vatsaani ja tuntea liikettä sen sisällä ♥ Tätä olen kovasti odottanut ja tästä aion nyt nauttia täysin siemauksin! Miten kroppani palautuu synnytyksen jälkeen, se jää nähtäväksi. Millaisia ajatuksia teillä on vartaloistanne, kun olette odottaneet raskautta, olleet raskaana tai palautuneet synnytyksestä?

Kontrollikäynti

Ajattelin tulla heti kertomaan kuulumiset lääkärikäynnin jäljiltä. Sain tosiaan ajan gynekologille, kun neuvolalääkärin mielestä kohdunkaula oli jo niin pehmeä ja sen alapuolella näkyi "pahkuroita". Minua tietenkin jännitti tuo käynti ihan suunnattomasti! Onneksi lääkäri oli aivan äärimmäisen mukava ja tuli heti luottavainen olo.

Sisätutkimuksessa kohdunkaulan tilanne oli sormilla tunnusteltaessa 3 cm ja ultralla katsottuna 6 cm! Eli oikein hyvä tilanne. Kohdunsuu oli kiinni ja hieman pehmentynyt, mutta se on kuulemma ihan normaalia näillä viikoilla. Ne pahkurat jäivät osittain arvoitukseksi. Aluksi lääkäri arveli niiden olevan kondyloomaa(!), mutta ne olivat kuulemma liian pehmeitä ollakseen sitä. Ilmeisesti raskaus on aiheuttanut limakalvoissa muutoksia? Asiaa ei kuitenkaan kannata murehtia enempää, vaan tilannetta katsotaan jälkitarkastuksessa synnytyksen jälkeen.

Sisätutkimuksen jälkeen katseltiin vielä vauvaa ultralla. Ihan pienen hetken ajan tuijotin vain kattoon ja mietin, että jos sykettä ei näykkään. Sitten käänsin katseeni ruudulle ja siellä sydän sykki kovasti ja vauva viuhtoi käsiään ja jalkojaan. Kaikki näytti olevan kunnossa ja tällä hetkellä vauvan paino on 1267 g. Kaikki mitat menivät keskikäyrien mukaan.

Lääkäri sanoi, että voin tehdä kaikkea oman jaksamisen ja omien tuntemusten mukaan. Kysyin, että uskallanko lähteä vielä kylpylälomalle ja se on kuulemma OK kunhan ei ihan viimeisillä viikoilla lähde. Silloin kohdunsuu voi olla jo avautunut. Hän toivotteli kovasti onnea loppuraskauteen ja synnytykseen. Käynnistä jäi hyvä mieli ja nyt uskallan taas nauttia raskaudesta!

Kuulumiset pitkän tauon jälkeen

Minun ei missään tapauksessa ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa blogista! Päivät vain hurahti ohi ja yht'äkkiä huomasin, että tänne palaaminen tuntuu vaikealta...Ajattelin, että kirjoitan tähän samaan postaukseen kaikki viime viikkojen kuulumiset ja tapahtumat. Toivon, että tämän postauksen jälkeen pääsisin taas hyvään kirjoitusrytmiin! Mitä viime aikoina sitten on tapahtunut?

Sokerirasituskoe
Sokerirasituskokeessa kävin jo reilu kolme viikkoa sitten ja tuolloin oli meneillään rv 25+0. Jännitin koetta lähinnä sen takia, että veren näkeminen saa oloni huonoksi ja saatan jopa pyörtyä. Onneksi vältyin tälläkin kertaa näkemästä verta niissä putkiloissa ja näytteiden ottaminen sujui helposti. Sokerilitkun juominen ei mielestäni ollut paha juttu. Olihan sitä aika paljon, mutta onneksi se oli kylmää ja meni helposti alas. Ensimmäisen tunnin aikana koin jonkinlaista heikoitusta, mutta onneksi sekin meni ohi. Katsoin kännykältä Netflixiä kuulokkeet päässä ja minulla oli lisäksi kirja mukana. Suosittelenkin ottamaan jotain viihdykettä matkaan, että aika menee joutuisammin. Mukava hoitaja sanoi, että pääsen kyllä syrjemmälle lepäämään, jos oloni muuttuu huonoksi. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Oli ihanaa päästä kokeen jälkeen kaupungille syömään lounasta ennen töihin paluuta!  Loppupäivän väsytti aivan järkyttävän paljon ja töiden jälkeen lepäsin sohvalla iltaan saakka. Tulokset tulivat saman päivän aikana Oma kantaan ja kaikki arvot oli kunnossa! Ei siis raskausdiabetestä täällä.

Neuvolalääkäri
Täällä kotikaupungissani on raskausaikana vain yksi käynti neuvolalääkärille ja omani oli pari viikkoa sitten rv 26+2. Ensin katsottiin neuvolan terveydenhoitajan kanssa verenpaine, paino, pissanäyte ja vaihdettiin kuulumiset. Kaikki oli jälleen kunnossa, eikä edes painonnousussa ollut mitään huomauttamista. Odottelin aulassa hetken ennen kuin lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Lääkärinä oli oikein mukava ja nuori nainen, joka kyseli aluksi kuulumiset, tunnelmat raskaudesta ja ajatukset synnytyksestä. Hän mittasi sf-mitan ja kuunteli sydänäänet, jotka molemmat olivat kunnossa. Sitten oli sisätutkimuksen vuoro... voin sanoa, että koskaan elämäni aikana ei ole tutkimuksen tekeminen sattunut niin paljon! En tiedä mikä siinä oli, mutta vedet silmissä odotin kaiken olevan ohi. Tällä kertaa en ollut etukäteen edes miettinyt, että jokin olisi pielessä... lääkäri kuitenkin totesi, että kohdunsuu on pehmentynyt ja sen alapuolella näkyy jokin pallura/napukka, jollaista hän "ei ole koskaan aiemmin nähnyt". Hän soitti neuvolaylilääkärille ja he katsoivat parhaaksi varata minulle kontorolliajan gynekologille, koska "kaikki ei nyt näytä siltä miltä kuuluisi". Tuossa vaiheessa minun oli enää vaikeaa pidätellä itkua. Lääkäri lohdutteli moneen kertaan, että kaikki on varmasti kunnossa, mutta itsestäni kaikki tuntui (jälleen kerran) maailmanlopulta. Lähdin vastaanotolta surkealla mielellä ja itkin autossa vartin ennen kuin suuntasin kotiin. Kontrolliaika gynekologille on huomenna.

Liitoskivut
Ennen raskautta olin kyllä kuullut liitoskivuista, mutta en todellakaan ollut osannut ajatella miten paljon ne voivat sattua! Itselläni kivut alkoivat raskausviikolla 25 ja toiset päivät on helpompia kuin toiset. Kipu tuntuu eniten häpyluussa ja nivusissa, mutta pahimmillaan myös lonkissa, reisissä ja selässä. Selkäkipuun toki vaikuttaa varmasti myös se, että köpöttelen eteenpäin vaikeassa asennossa ja minulla on notkoselkä. Jo kauppareissu Prismaan tuottaa haasteita ja kodin viikkosiivouksen tekeminen on tuskaa. Toivon todella, että kivut ei pahene loppua kohti!

Vauvan huone
Vauvan huone on yhä samassa tilassa kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Eli miehen pelihuoneena. Kalusteet on sentään jo hankittuna valmiiksi, mutta niitä aletaan kasata kuulemma vasta lokakuussa. Olen tietyllä tapaa todella uupunut siihen, että toinen ei halua laittaa kotia kuntoon vauvaa varten eikä luopua mistään (tässä tapauksessa siis tuosta huoneestaan). En jaksa enää edes ottaa asiaa puheeksi ja olen tilaillut vauvalle tarvikkeita netistä kysymättä mieheltä sen suuremmin mielipidettä... häntä kun ei tunnu kiinnostavan ja kommentti joka asiaan on, että "onhan tässä vielä aikaa". Juu, siltä se tuntuu nyt... Mutta entä jos vointini menee huonompaan suuntaan tai vauva päättääkin syntyä etuajassa? Tuon asian tiimoilta olen aika uupunut. Henkisesti siis.


Sellaiset kuulumiset tänne! Tänään on meneillään rv 28+2 ja aika tuntuu menevän eteenpäin ihan liian nopeasti. Toki odotan mielettömän paljon, että saan vauvan syliini, mutta kyllä tässä on vielä niin paljon kaikkea tehtävää ja ostettavaa ennen h-hetkeä...

Onko sukupuolella väliä?

Mietin todella pitkään kirjoitanko tätä postausta. Asia on kuitenkin ollut mielessäni lähes päivittäin ja aiheuttaa minulle äärimmäisen pahaa mieltä. En ole tällaiseen törmännyt varsinkaan lapsettomuusblogeissa, joten jään odottelemaan saanko jonkinlaisia kokemuksia tai muita kommentteja aiheeseen liittyen.

Tulevan vauvan sukupuolella ei ole ollut itselleni mitään väliä missään vaiheessa. Vauvaa on odotettu ja toivottu niin monta vuotta, että aivan kumpi tahansa olisi erittäin tervetullut meidän pieneen perheeseen. Alusta saakka minulla kuitenkin oli vahva tunne, että poika on tulossa. En edes tiedä mistä se tunne tuli ja vahvistui kohti rakenneultraa. Jollain tapaa "näin" mielikuvissani poikavauvan. Ja ehkä myös kaikki oireet ja netistä löytyneet höpöhöpö -testit vahvistivat tunnetta poikavauvasta. Rakenneultrassa ei siis ollut mikään yllätys, kun kätilö totesi, että "kyllä tämä selvästi pojalta näyttää."

Mutta. Mies toivoi tyttöä. Ihan alusta saakka, jo ennen kuin edes lähdettiin hedelmöityshoitoihin. Koko rakenneultra meni tietyllä tapaa pieleen, kun pystyin näkemään hänen kasvoiltaan pettymyksen. Loppuillan itketti, vaikka urheasti esitin iloista. Ja on itkettänyt monta kertaa tuon jälkeen… En tiedä mitä ajattelisin asiasta. Onko pariskunnilla toiveita sukupuolen suhteen, mutta niistä pysytään hiljaa? Onko millään tapaa OK olla pettynyt vauvan sukupuoleen? Etenkään kun on lapsettomuustaustaa? Miten pääsen yli tästä ikävästä tunteesta, että koen miehen olevan pettynyt tulevaan poikavauvaan? Mitä jos hän ei välitäkään vauvasta? En ole uskaltanut puhua tästä kenellekään, vaikka asia vaivaa minua suuresti.

Kolmas neuvola

En ymmärrä miten aika rientää tällaista vauhtia! Edellisestä tekstistä on jo viikko aikaa, vaikka lupasin itselleni, että kirjoittelen pari-kolme postausta viikossa. Olen nimittäin todella iloinen miten moni tätä blogiani käy lukemassa! Alun perin aloin kirjoittaa vain itseäni varten... tämä oli paikka, johon purkaa lapsettomuuden tuskaa, ihmetellä hedelmöityshoitojen etenemistä, kauhistella hirvittävää hyperstimulaatiota ja iloita plussasta! Jossain tuon taipaleen aikana tämä blogi kuitenkin muuttui paikaksi, josta sain vertaistukea, apua ja neuvoja... ja yhtä lailla olen yrittänyt antaa  vertaistukea tänne löytäneille lukijoilleni ❤ Tänne kirjoittaminen on kivaa, vaikka aika (ja energia!!) onkin vähissä.

Viime viikon lopussa oli kolmas neuvola. Käynti eteni totuttuun tapaan... juttelua, verenpaine, hemoglobiini, paino, pissanäyte ja sydänäänet. Ensimmäistä kertaa mitattiin myös sf-mitta, joka minulla oli 21 cm. Jos oikein tulkitsin, niin keskikäyrällä mennään? Muutenkin kaikki oli kunnossa. Sain lähetteen sokerirasituskokeeseen ja se on tämän kuun lopussa. Painoa on tullut sellainen 8 kg tähän mennessä (62 --> 70,2 kg). Omasta mielestäni uudelle kymmenelle siirtyminen tuntui jollain tapaa inhottavalle, mutta painonnousu on kuulemma ollut ihan maltillista eikä siitä pidä huolestua. Enkä aiokkaan... on tätä raskautta niin kauan toivottu, että aion ottaa vastaan kaiken mitä se minulle tuo. Hahah.

Seuraava aika onkin neuvolalääkärille aivan syyskuun alussa. Tämän kuun lopussa alkaisi pyöriä myös perhevalmennukset, mutta me taidetaan jättää menemättä niihin. Synnytysvalmennukseen osallistutaan kyllä ehdottomasti! Hankinnat ja muut valmistelut seisoo edelleen samassa pisteessä... yritän kovasti olla murehtimatta, vaikka kyllä stressi tulee jo uniinkin. Miksi miehen on niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki ei välttämättä jatku näin mallikkaasti sinne joulukuun alkuun saakka? Huoh.

Paluu arkeen

Arkeen palaaminen otti sen verran koville, että blogi on jäänyt kokonaan taka-alalle. Palasin töihin siis jo viime viikon maanantaina, mutta arkirytmin löytäminen on vienyt aikaa. Aamulla herääminen on vaikeaa, työpäivät tuntuu pitkiltä, illat menee sohvalla lepäillessä ja seuraavaan päivään valmistautuessa... Nukkumaan menen jo heti yhdeksän jälkeen. Mutta kai tähän taas tottuu? Ja tiedättekö, lisämotivaatioita saan kovaa vauhtia lähestyvästä äitiyslomasta… Juujuu, on siihen jäljellä vielä reilu 60 työpäivää, mutta silti! Se menee äkkiä!

Olin kirjoittanut kalenteriini tämän viikon kohdalle isoilla kirjaimilla "klinikan kesätauko ohi". Tammikuun suunnittelukäynnin jälkeen olin niin varma, että ekalla kierroksella ei onnistuta ja hoidot jatkuu nyt syksyllä. Mutta tässä sitä ollaan. Meneillään raskausviikko 23, maha on kasvanut hurjasti ja vauvan liikkeet tuntuu joka päivä moneen kertaan. Olen äärettömän onnellinen, mutta samaan aikaan todella itkuinen. En sanoisi olevani surullinen, mutta jostain syystä tunteet on koko ajan todella pinnassa.

Eilen saatiinkin miehen kanssa jonkinasteinen riita aikaan. Hän haluaisi vaihtaa autoa, mutta minä en siihen suostu ennen kuin kaikki pakolliset asiat vauvaa varten on hankittu. Lähinnä tarkoitan sänkyä ja hoitopöytää, jotka on mentävä ostamaan IKEAsta peräkärrin kanssa. Ja lähimpään IKEAan on matkaa 250 kilometriä. Miehen mielestä on järjetöntä ostaa huonekaluja tässä vaiheessa, koska hän ei halua kotiimme "rojua pyörimään joka nurkkaan" ja osoitteli yhdessä nurkassa olevia vaunuja. Ymmärrän toki, että hän ei halua luopua omassa käytössään olevasta huoneesta. Mutta minun stressitasot laskisi huomattavasti, kun ne tavarat olisi edes kasaamattomina laatikoissaan täällä kotona yhdessä nurkassa. Mies ei ymmärrä, että en välttämättä ole koko loppuaikaa näin hyvässä kunnossa. Haluaisin saada kaiken ajoissa valmiiksi, että minulta olisi yksi asia vähemmän stressattavaa. Aikamme väiteltyämme aloin itkeä ja poistuin paikalta… Lapsellista, tiedän! Itkin omissa oloissani loppuillan ja kävin jo kahdeksan jälkeen nukkumaan. 

Sellaista kuuluu tänne. Huomenna on vuorossa kolmas neuvola ja olen yrittänyt painaa mieleeni asioita, joita minun on muistettava kysyä. Odotan neuvolakäyntiä innolla, vaikka painon punnitseminen hieman jännittääkin. Kotivaa'an mukaan painan nyt 69 kg ja lähtöpainoni oli 62 kg. Tuntuu huimalta tuo nousu, mutta katsotaan mitä neuvolassa sanotaan. Yritän tulla pian päivittämään kuulumisia!

Rakenneultra

Näin viime yönä painajaisia ja aamupäivä tuntui menevän todella hitaasti. Mentiin sairaalalle jo hyvissä ajoin ja odottaessa aika tuntui ikuisuudelta... lopulta kuitenkin meidät kutsuttiin sisään ja kävin ultrattavaksi. Ultran suorittanut kätilö oli oikein mukava ja kertoi ihan joka hetki mitä tekee ja mitä milloinkin näkyy. Ja mikä tärkeintä: kaikki oli kunnossa! Se tunne oli kyllä aika uskomaton. Mieleen tulikin: mitä jos kaikki meneekin hyvin? Vaikka raskauden alkuun saaminen vei aikansa ja alku monella tapaa raskas, ei se tarkoita etteikö kaikki voisi päättyä onnellisesti!

Saatiin myös tietää, että vatsassa kasvaa poika! Merkit oli kuulemma aivan selkeät. Saatiin paljon kuvia matkaan ja niitä onkin ihasteltu koko loppupäivä. Ultran jälkeen suunnattiin ravintolaan syömään hyvien uutisten kunniaksi. Olo on onnellinen, mutta tietyllä tapaa hämmentynyt. Nyt kaikki tuntuu taas astetta todellisemmalta. Meille tulee poika 💙

Tyttö vai poika

Itselleni sukupuolen selviäminen ylihuomisessa ultrassa on aivan toissijainen asia. Toivon vain kovasti, että vauvalla on kaikki hyvin. Päässäni on tänään alkunut pyöriä pelonsekaisia tunteita ultraan liittyen... Haluan siirtää ajatukseni takaisin mukaviin asioihin ja ajattelin huumorimielessä tehdä näitä netistä löytyviä testejä sukupuoleen liittyen. Otattehan postauksen huumorilla :)

TYTTÖ
* Vatsasi on levinnyt sivulle (tämä on vaikea?? mielestäni ei?)
* Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä (alkuraskaudesta himoitsin suolaista, nyt makeaa)
* Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää
* Viiva vatsassasi päättyy napaan (viivaa ei miulla ollenkaan ole)
* Vauva potkii hillitysti
* Edellinenkin lapsesi on tyttö
* Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta
* Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
* Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin
* Kätesi on aiempaa pehmeämmät.
* Vauvasi sydämen syke on yli 140
* Olet normaalia kiukkuisempi (sopii ehkä paremmin siihen alkuraskauteen?)
* Vauvasi hikottelee usein
* Ikenet verestävät odotusaikanasi (tätä on ilmennyt ihan viime aikoina!)

5/14

POIKA
* Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin
* Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa (alussa ehdottomasti tämä, nyt ehkä kääntynyt enemmän makeanhimoon...?
* Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan (ajattelen, että se punktio tehtiin ovulaationaikaan :D)

* Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle
* Vauvan potkut ovat voimakkaita
* Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika
* Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina
* Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä
* Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt
* Kätesi kuivuvat helposti
* Vauvasi sydämen syke on alle 140
* Olet rauhallinen ja hyväntuulinen
* Vauvan isä lihoo odotusaikanasi
* Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät
8/14

Yllä olevan testin mukaan meille olisi tulossa poika

Kiinalaisen kalenterin mukaan meille on tulossa tyttö

Vau.fi:n mukaan meille on tulosssa poika

Itse olin alussa ihan varma, että vatsassani kasvaa poika! En tiedä mistä se tunne tuli, mutta se oli hyvin vahva. Viime aikoina ajatukset ovat kuitenkin kääntyneet enemmän tyttöön, enkä enää osaa yhtään veikata kumpi siellä on tulossa. Ehkä se selviää torstaina! Kunhan vauvalla vain olisi kaikki hyvin 💓

Puoliväli

Tänään on saavutettu taas yksi etappi, sillä raskauteni on puolessa välissä! Se tuntuu ihan uskomattomalta ja puoli vuotta sitten en uskaltanut unelmoida, että tämä päivä todella koittaa joskus minullekin. Mutta tässä sitä ollaan, oikein hyvävointisena ja onnellisena. Maha on kasvanut ja kilojakin on kertynyt kuusi. Liikkeitä tunnen päivittäin ja se tekee kaikesta niin paljon todellisempaa. Tässä tänään otettu kuva vatsastani (kovasti toivon ettei kukaan onnistu minua tunnistamaan ☺)

Olen todella rentoutunut tämän kesäloman ansiosta! Oltiin miehen kanssa lähes koko viime viikko reissussa. Kierrettiin eri kaupunkeja kotimaassa ja pääsin näkemään paljon uusia paikkoja. Välillä majoituttiin hotellissa ja välillä mökissä... olen kyllä ehdottomasti enemmän hotellityyppiä :D Tänään alkoi viimeinen lomaviikko ja yritän kovasti nauttia kuumasta säästä ja kaikesta vapaa-ajasta. Ensi kesä tulee olemaan täysin erilainen ja sitä odotetaan innostunein ajatuksin!

Vielä muutama päivä ja sitten nähdään pikkuinen rakenneultrassa 💓

Onnellisuuskuplassa

En tiedä johtuuko se kesästä, lomasta, hormoneista vai mistä, mutta olen päässyt nyt jonkilaiseen onnellisuuskuplaan! Kaikki tuntuu kovin ihanalta, enkä osaa olla hymyilemättä. Toki tämä kaikki onnellisuus tuntuu samalla myös pelottavalta... pessimistisenä ihmisenä en voi olla ajattelematta milloin rysähdän alas ja kovaa. Mutta yritän nyt kovasti nauttia tästä kaikesta <3

Olin ajatellut, että ennen rakenneultraa ei osteta mitään eikä tehdä mitään valmisteluja. No mitä veikkaatte miten on mennyt? Ensimmäiset pari vaatetta ostin etelänmatkalta kaksi viikkoa sitten, yhdistelmävaunut ja turvakaukalo ostettiin viikko sitten ja viime viikolla aloitettiin jo pikkuhiljaa muutokset kotona. Meillä on kaksi makuuhuonetta ja toinen on toiminut "miehen huoneena" tähän saakka. Vaikka vauva ei alkuun tarvitsekkaan omaa huonetta, halutaan kuitenkin sisustaa sellainen jo heti alkuun. Ja mielestäni on kiva, että kaikki vauvatavarat on keskitetty yhteen huoneeseen. Aloiteltiin projektia tyhjentelemällä kaappeja ja yllättävän paljon löytyi kaikkea myyntiin ja ihan kaatopaikalle. Sängyn ja hoitopöydän aika on paljon myöhemmin, joten miehen kalusteet voi olla huoneessa vielä syksyyn saakka. (Ja toki vauva nukkuu aluksi meidän makuuhuoneessa.)

Löysin varastosta laatikon, johon äitini on säästänyt minun ja veljieni vaatteita muutamia kappaleita. Oli kiva käydä niitä läpi ja pestä pientä pyykkiä muutama koneellinen. Suurin osa vaatteista oli niin kivoja, että voisin kuvitella niiden tulevan ihan oikeasti käyttöön! Eikö tunnukin hullulta, että jokin 30 vuotta vanha body on vieläkin tallessa ja ihan hyvässä kunnossa jopa? :) Suurin osa oli kyllä pikkuveljeni vaatteita 18 vuoden takaa... mutta pitkä aika sekin :)

Niin. Tosiaan kävin tänään myös kirpputorilla. Tähän saakka olen oikeastaan kiertänyt vauvanvaatteet kaukaa, koska en ole uskaltanut alkaa ostella mitään. Tänään tein poikkeuksen ja jouduin todellla kaikkien ihanien pikkuvaatteiden valtaan. Lopputuloksena kotiin mukaan lähti toppahaalari, neljä valkoista kietaisubodyä, tähtibody ja kolmet raitahousut. Hups.

Kertokaa ihmeellä missä vaiheessa te olette tehneet ensimmäiset hankinnat? Miten paljon vaatteita tarvitsee ja kannattaako niitä edes itse ostaa paljon? Ja mistä tietää mitä kokoa tarvitaan minkäkin verran? Vastauksia löytyisi varmasti netin ihmeellisestä maailmasta, mutta ehkä te osaatte auttaa minua :) Tiedän myös, että äitiyspakkauksen mukana tulee kaikkea ihanaa ja lisäksi läheiset odottavat kuumeisesti uutta tulokasta ja haluavat varmasti ostaa jotain.

Siinäpä oli minun kesäiset ja tällä hetkellä hyvin onnelliset kuulumiset. Tänään lähti käyntiin raskausviikko 20 ja ensi viikolla koittaa rakenneultra.

Miten tie vei IVF:ään

Vaikka täällä ollaankin tällä hetkellä raskaana, lapsettomuus ja sen myötä läpikäydyt asiat ovat yhä mielessä ihan päivittäin. En usko, että ne asiat tulevat koskaan kokonaan unohtumaan. Ja meidän tie hoitojen ympärillä oli hyvin lyhyt, mutta ehkä tästä tekstistä on jollekin jotain hyötyä ja apuakin. Ajattelin siis muistella miten meidän tie vei hedelmöityshoitoihin.

Oli aurinkoinen perjantai huhtikuussa 2017 ja kävelin työpäivän jälkeen lääkärin vastaanotolle. Olimme miehen kanssa käyneet hänen juttusillaan maaliskuussa ja minulle oli määrätty verikokeita ja miehelle siemennesteanalyysi. Kummankin tulokset oli hyvät eikä niistä löytynyt mitään syytä lapsettomuudelle tai aihetta lisätutkimuksiin. Olin jutellut lääkärin kanssa puhelimessa, että tekisimme munanjohtimien aukiolotutkimuksen ja suunnittelisimme jatkoa. Mahdollisesti ovulaation induktion tai inseminaation. Mieli oli kepeä, kun tuonne lääkärinkäynnillä menin.

Alkuun juteltiin ja hän ultrasi millaisessa vaiheessa kiertoni sillä hetkellä on. Hän totesi ettei aukiolotutkimusta voi nyt tehdä, sillä tulos ei olisi luotettava. Eikä siihen kannattaisi tuhlata enempää aikaa muutenkaan, kun "riskitekijöitä tukoksille ei ole". Koska raskautumisyritystä oli tuossa vaiheessa takana jo miltein kolme vuotta, olisi paras mennä suoraan hedelmöityshoitoihin. Hän tekisi lähetteen naapurikaupunkiin samantien. En täysin pystynyt pidättelemään itkua. En todellakaan ollut odottanut tälläistä lääkärikäyntiä! Kysyin, että voiko asia odottaa syksyyn. Haluaisin jutella miehen kanssa ja sulatella asiaa. Hän totesi, että asia ok ja soittele, kun lähete on ajankohtainen.

Kävelin sairaalan käytäviä kyyneleet silmissä ja tuntui ihan uskomattomalta ajatukselta, että meissä olisi edessä hedelmöityshoidot. IVF. ICSI. Piikit. Hormonit. Punktio. Alkionsiirto. Verikokeet. Lääkkeet. Sairaala. Ultra. Kaikki nuo sanat oli minulle kuin myrkkyä! Juteltiin miehen kanssa ja hänelle oli ihan ok, että aloitetaan hoidot, jos vain minä olen valmis. Hän suhtautui asiaan huomattavasti rennommin ja oli huolestunut lähinnä kuinka paljon kaikkeen menisi rahaa. Minusta raha oli pienin murhe.

Miksi me sitten haluttiin odottaa huhtikuusta syksyyn saakka? Tiesin, että polin kesätauko oli ihan lähellä eikä varmasti ehdittäisi kuitenkaan aloittaa hoitoa ennen sitä. Lisäksi meillä oli syys-lokakuulle varattu kolmen viikon matka Aasiaan, enkä halunnut matkan sotkevan hoitoja. Tai oikeastaan hoitorumban sotkevan matkaa. (Jos luomuraskaus olisi jossain vaiheessa alkanut, olisi matkasuunnitelmaan tietenkin tehty muutoksia).

Lopulta soitin lääkärille vasta marraskuussa. Hän ihmetteli miksi olin odotellut niin kauan. En osannut vastata mitään. Hän määräsi minut verikokeisiin ja jos tulokset olisi kunnossa, hän tekisi lähetteen naapurikaupungin sairaalaan hedelmöityshoitoihin. Kirje tuli postissa todella nopeasti. Suunnittelukäynti hoitojen aloittamiseksi oli maanantaina 15. tammikuuta. Mukana oli jos jonkilaista ohjetta, lippusta ja lappusta sekä täytettäviä kaavakkeita. Yhtäkkiä olo oli todella toiveikas! Ehkä tämä voi onnistua.

Loppuvuosi meni yhdessä hujauksessa ja koitti vihdoin tammikuinen aamu, kun lähdettiin ajelemaan 250 kilometrin päähän. Sitä jännitystä ei voi kuvailla! Eniten ehkä jännitin niitä ihmisiä; että millainen lääkäri meitä olisi vastassa. Sairaala vaikutti ihan äärettömän suurelta tähän meidän kotikaupungin sairaalaan verrattuna. Onneksi paikka oli miehelle tuttu, sillä hän oli käynyt antamassa oman näytteensä siellä edellisvuoden maaliskuussa.

Lääkäri oli ihana! Tykkäsin hänestä heti. Hän oli asiallinen, mutta kuitenkin samalla lämmin ja rento. Käytiin ennakkoon ilmoittamamme tiedot läpi, keskusteltiin verikokeiden tuloksista, käytiin kuvien avulla läpi miten IVF/ICSI tehdään. Kaikki se tieto oli oikeastaan tuttua, mutta lääkärin kertomana se kuulosti niin paljon helpommalta ja nopeammalta kuin mitä olin netin perusteella lukenut. Lääkäri suositteli, että hoidossa 1/3 munasoluista hedelmöitetään ICSI:llä ja loput IVF:llä. Tämä siksi, kun ei ollut tietoa mistä meidän lapsettomuus johtuu. (Lopultahan kävi niin, että "iksattavaksi" valittu munasolu olikin raaka ja kaikki viisi hedelmöittynyttä hedelmöittyivät IVF:llä).  Minulle tehtiin sisätutkimus ja kaikki vaikutti jälleen hyvältä. Sain reseptit lääkkeisiin ja muutamia ohjeita niihin liittyen. Allekirjoitettiin sopimuksia ja saatiin paljon tietoa mukaan. Jonoa hoitoihin oli silloin vähän ja ensimmäiseen hoitoon päästäisiin jo huhtikuussa! Jossain vaiheessa hoitaja liittyi mukaan tähän käyntiin ja osa asioista käytiin hänen kanssaan läpi. Normaalisti nuo käynnit jaetaan kuulemma kahdelle eri kerralle, mutta koska olimme tulleet niin kaukaa, niin käytiin kaikki asiat kerralla läpi. Ja hyvä niin!

Sain ohjeeksi soittaa, kun seuraavat kuukautiseni alkavat. Silloin selviäisi aikataulu tarkemmin... päästäisiinkö alkuun jo maaliskuussa vai vasta silloin huhtikuussa. Oltiin onnekkaita ja pääsin aloittamaan Primolut-kuurin jo 24.2. ja ensimmäiset pistokset 7.3. Eli mielestäni kaikki tapahtui äärettömän nopeasti! Väliultrat tosiaan tehtiin kotikaupungissani ja naapurikaupungin sairalassa tarvitsi käydä vain punktiossa ja alkionsiirrossa.

Noista hoidoista olenkin kirjoittanu aika tarkasti jokaisesta vaiheesta. Tämä miten päädyttiin IVF:ään on jotenkin jäänyt kokonaan kertomassa. Ajattelin, että kirjoitan vielä erikseen postauksen jossa listaan asiat, jotka yllättivät minut IVF:ssä. Tämä kaikki on siis miten asiat etenivät meidän kohdalla ja miten minä koin ne. Jokaisella on varmasti aivan omanlaiset kokemukset hoitoihin päätymisestä ja niiden etenemisestä. 

Puhelu neuvolaan

Yritin eilen soittaa neuvolaan useita kertoja kysyäkseni neuvoa oireisiini liittyen. Soittoaika on arkipäivisin klo 8-12, enkä päässyt tuona aikana läpi. Arvasin kyllä, että maanantai on kiireisin päivä eikä asiallani ollut tulenpalava kiire. Niinpä uusi yritys tänään... jätin aamulla soittopyynnön ja erittäin mukava terveydenhoitoja soitti minulle aamupäivällä. Kerroin olleeni etelässä ja uineeni meressä. Hän arveli, että kutina ja kirvely johtuisi noiden asioiden yhdistelmästä... märät bikinit ja kuumassa "hautunut" alapää. Olin arvellut samaa itsekkin... hän suositteli käymään apteekissa ja ostamaan emättimen ph-tasapainoa tasaavaa voidetta. Sovittiin, että käyn huomenna antamassa virtsanäytteen aamuvirtsasta, ihan varmuuden vuoksi.

Minulle jäi puhelusta hyvä mieli ja hän otti asiani tosissaan, kyseli oireista ja antoi hyviä hoito-ohjeita. Täytyy myöntää, että jätän meressä ja järvessä uimisen nyt kokonaan väliin loppuraskauden ajalta. Minulla on nimittäin aiemminkin (jo esiteini-iässä) ollut ongelmaa kutinan ja kirvelyn kanssa, kun olen uinut luonnonvesissä. Olen oikein mieluusti ilman uimista ja samalla ilman kutinaa!

Olo on oikein hyvä! Olen ollut hyvällä fiiliksellä ihan vain sen takia ettei tarvitse olla töissä... Minun on ollut moneen kertaan tarkoitus kirjoittaa työtiimissäni vallitsevasta ilmapiiristä, joka saa minut ajoittain voimaan huonosti. Mitään kiusaamista ei siis todellakaan ole, mutta epäasiallista kohtelua ja käytöstä kyllä. Lomatunnelmaan pääseminen oli jollain tapaa vaikeaa viime hetkellä saamani kommentin takia. Olin jäämässä lomalle oikein innoissani ja tein viime hetken lomavalmisteluja työhuoneessani. Eräs naispuolinen työkaverini tuli sanomaan minulle: "Sä kyllä paksuunnut nyt oikein urakalla!" (Samainen henkilö on tuttu "Saako jo onnitella"-postauksesta).

Loukkaannuinko tuosta kommentista? Kyllä! Tokaisin hänelle takaisin, että eiköhän se ole tässä tarkoituskin. Hän ei silti ymmärtänyt sanoneensa tökerösti... minusta on itsestään selvää, että raskaana ollessa maha suureenee, mutta se ei anna kenellekään oikeutta kommentoida ulkonäköäni! Ei varsinkaan työpaikalla, jossa kukaan tiimimme ihmisistä ei ole millään muotoa minulle läheinen ja oikeasti kaveri. Tuo kommentti jäi painamaan mieltäni ja mietin, että mitä on luvassa, kun menen takaisin. Oletteko te saaneet kommentteja ulkonäköön liittyen ollessanne raskaana? Millaiset kommentit ovat loukanneet?

Nyt kuitenkin nautin tästä ihanasta kesästä ja kaikesta vapaa-ajastani! Ensi kesä tulee olemaan täysin erilainen <3

Ensimmäinen lomaviikko ja ensimmäiset hankinnat

Vietin ensimmäisen lomaviikon äitini kanssa etelän lämmössä. Varattiin matka jo alkuvuodesta ennen hoitojen aloitusta. En missään vaiheessa ajatellut matkan perumista, mutta kyllä lentokoneen noustessa ilmaan tuli mieleen ajatus, että olikohan tämä nyt ihan hyvä idea?? Monet matkustavat raskausaikana paljonkin, mutta kyllä mielessä oli kaikki ruokarajoitteet, hygienia, onnettomuudet ja komplikaatiot. Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin! Jaksoin olla rannalla päivät ja kierrellä ostoksilla illat. Teimme aamiaisen huoneessa itse ja se oli loistava ratkaisu. Iltaisin ravintolassa söin vain kypsennettyä ruokaa ja pidin sitä "turvallisena" valintana.

Kotiinpaluu oli kuitenkin ihanaa ja huomasin ikävöineeni miestä tavallista enemmän! Mieltäni hieman varjostaa uudentyyppiset alavatsakivut, ajoittainen selkäsärky sekä kirvely ja kutina alapäässä. Olen tehnyt itselleni diagnoosin, että sain reissusta jonkun tulehduksen! Oireet eivät kuitenkaan täsmää täysin hiiva-, virtsatie- eikä emätintulehdukseen! Pissaaminen onnistuu normaalisti, (valko)vuotoa on tavallinen määrä eikä se haise miltään. Aion kuitenkin soittaa huomenna neuvolaan ja toivon, että saan sieltä jonkilaista tukea ja neuvoa tähän asiaa. Parhaassa tapauksessa vatsakivut on aivan normaaleja raskauteen liittyviä ja kutina/kirvely johtuu jostain emättimen bakteerikannan heilahtelusta.Onko teillä kokemusta tulehduksista raskausaikana?

Asiasta toiseen. Olin päättänyt, että ensimmäiset hankinnat tehdään rakenneultran jälkeen. Matkalla oli kuitenkin niin ihania vaatteita, että oli pakko ostaa muutama. Myös äitini halusi tulevana mummina tehdä ensimmäiset ostokset uudelle tulokkaalle. Tänään teimme miehen kanssa yhden suurimmista hankinnoista... ostimme nimittäin yhditelmävaunut ja turvakaukalon! Saimme ne miehen sukulaiselta edulliseen hintaan ja aivan uudenveroisessa kunnossa. Emme olleet ehtineet millään tavalla tutustua vaunuvalikoimaan, joten tavallaan tällä tavalla pääsimme aika helpolla. Väri on harmaa ja sen olisin todennäköisesti valinnut väriksi uusiin vaunuihinkin. Ne on ihanat. Aivan ihanat. Odotan niin innolla, että saan työntää niitä ulkona oma pieni vauva kyydissä. Se tuntuu uskomattomalle!

Tänään rv 17+6 ja tunnen vauvan liikkeet välillä ihan tässä sohvalla istuessani. Tuntuu, että olen nyt ihan viime viikkoina kiintynyt tähän mahassani asuvaan tulokkaaseen ihan uudella tavalla. En enää mieti vain pelkkää raskautta, vaan mietin mitä sen tuloksena syntyy. Vauva, jonka äiti minusta tulee <3

Kesäloma

Nyt se alkoi minullakin, nimittäin neljän viikon kesäloma! Tuntuu aivan ihanalta viettää neljä viikkoa ilman mitään kiirettä tai stressiä. Silläkään ei ole mitään väliä millainen sää loman ajalle sattuu... olen oikein iloinen, jos saan viettää kokonaisia päiviä viltin alla lukien kirjaa.

Raskaus etenee hyvin ja ilman suurempia vaivoja. Nälkä on välillä kova, päätä särkee tavallista useammin ja vatsa ei meinaa toimia. Pidän noita kuitenkin aika pieninä oireina ja murheina. Maha on selkeästi muuttunut turvotuksesta ihan oikeaksi vauvamahaksi! Pieneksi sellaiseksi, mutta kuitenkin. Parina iltana olen myös tuntenut vauvan liikkeet ja voi että se tuntuu ihanalle ja jännittävälle! Tuntemus on ihan pieni ja tavallaan tuntuu kuin alavatsassa olisi kuplia.

Mitään hankintoja ei olla vielä tehty. Erityisesti vaunujen ja turvakaukaloiden maailma tuntuu todella laajalta enkä tiedä yhtää millaisia alkaisimme katselemaan? Sänky löytynee helposti ja hoitopöydästä minulla on myös selkeä visio millaisen halua. Luulen, että ensimmäiset hankinnat teemme vasta rakenneultran jälkeen.

Yritän kirjoitella loman aikana teille kuulumisia sopivissa väleissä. Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Toinen neuvola ja juhannus

Torstaina oli toinen neuvola. Edelliskerralla saatiin voimavaralomakkeet täytettäväksi ja oli toivomus, että tullaan toisellekin neuvolakäynnille yhdessä. Otin siis miehen matkaan, mutta eipä lomaketta tai parisuhdetta juurikaan käyty läpi eli sinänsä käynti oli miehen kannalta aika turha. Sovittiin miehen kanssa, että käyn jatkossa neuvolassa yksin (ja niin taitavat tehdä monet muutkin). Muuten käytiin läpi peruskuulumiset ja saatiin aikataulut loppuvuoden perhe- ja synnytysvalmennuksiin. Tarkastettiin paino, verenpaine ja virtsa. Paino oli noussut edelliskäynnistä 1,1 kg ja neuvolahoitoja piti nousua maltillisena.  Kuunteltiin ensimmäistä kertaa sydänäänet ja niitä jouduttiin hakemaan aika kauan. Kerrankin en panikoinut, sillä olin onnistunut löytämään ne kotidopplerilla muutamaa päivää aiemmin. Kaikki oli siis jälleen kerran kunnossa ja käynti kesti vain puolisen tuntia. Seuraava neuvola onkin vasta elokuussa ja silloin saan matkaani raskaustodistuksen.

Juhannusta vietettiin kaveriporukalla grillaillen ja herkutellen. Muiden juhannukseen kuului suuressa osassa alkoholi ja juhannusrienhoihin säntääminen. Olin iloinen, että mieheni oli kanssani selvin päin ja lähdettiin ennen puolta yötä kotiin nukkumaan. Oli mukavaa, että meidän kutsuttiin mukaan juhannuksen viettoon, vaikka tuossa kaveriporukassa muiden elämäntilanne on täysin erilainen kuin meidän. Tietyllä tapaa pelkäsin, että minut/meidän jätetään ulkopuolelle, kun meidän elämämme on kokemassa suuren muutoksen. Mutta mukavaa oli! Lauantaina kävimme miehen vanhempien mökille saunassa ja syömässä lisää grilliruokaa. Joka yö tuli nukuttua kymmenen tunnin yöunet eli virtaa uuteen viikkoon riittää! Minulla alkaa tämän viikon jälkeen loma ja lähden viettämään ensimmäistä lomaviikkoa Kreikan lämpöön.

Tällä hetkellä fiilikset ovat siis oikein hyvät ja alussa kokemani pelot ovat hälventyneet huomattavasti. Pystyn nauttimaan tästä kaikesta ja lähipiirin innostus saa minutkin valtaansa. Tänään alkoi raskausviikko 17 ja seuraava etappi on rakenneultra neljän viikon kuluttua. Tämä on niin kovin ihanaa, jännitävää ja onnellista aikaa.

Mitä kuuluu?

Viime aikoina ei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Päivät menee nopeasti ohi ja kesäloma lähenee kovaa vauhtia. Maanantaina alkoi jo raskausviikko 15 ja tuntuu, että puoliväli häämöttää jo ihan lähellä. Oikeastaan tuntuu, että aika menee vähän liiankin nopeasti... olen vasta viime aikoina alkanut sisäistää, että olen ihan todella raskaana ja meille tulee joulukuussa vauva. Uskallan jo vähän katsella vauvanvaatteita kirpputorilla, vaikka en ole vielä mitään ostanutkaan. Maha näkyy jo selvästi ollessani alasti ja tiukkojen vaatteiden alta.

Viikko sitten laitoin ostoskoriin raskauskeiju.fi -verkkokaupan kotidopplerin ja se saapui jo seuraavana päivänä! Olin miettinyt pitkään, että ostaisinko sen vai en. Olen pari kertaa sitä käyttänyt ja kyllä se tuo tietynlaista mielenrauhaa, kun kuulee vauvan sydämen sykkeen. Välillä sykettä pitää etsiä useampi minuutti, mutta siihen osasin varautua. Tällä hetkellä dopplerin hankkiminen ei kaduta. Joka päivä en sitä aio käyttää, mutta ehkä pari kertaa viikossa.

Hyvä ystäväni sai kolme viikkoa sitten vauvan ja tänään menen vihdoin katsomaan tätä pikkuista. Tottakai odotan myös ystäväni tapaamista, sillä hän on ensimmäinen ystäväni, joka on saanut vauvan. Haluan kuulla miten synnytys meni ja miten vauva-arki on lähtenyt rullaamaan. Tuntuu ihanalta, että ympärillä on samassa elämänvaiheessa olevia ihmisiä. Kun ystäväni kertoi lokakuussa olevansa raskaana, sain vaivoin onniteltua ennen kuin purskahdin itkuun. Kerroin hänelle vasta siinä vaiheessa meidän lapsettomuudesta ja tulevista hedelmöityshoidoista. Hänen onnenhetkensä muuttui minun lohduttamiseen ja se harmittaa hieman vieläkin. Onneksi hän ymmärsi tunteeni ja niistä on pystytty puhumaan alusta saakka. Muutaman päivän itkeskelyn jälkeen tokenin ja aloin innostua asiasta. Oli kiva jutella ystäväni raskaudesta, vaikka itselläni olikin rankka vaihe meneillään. Tuntui ihanalta miten innoissaan ystäväni oli, kun huhtikuussa paljastin olevani raskaana!

Nyt kesän alussa lapsettomuusblogit tuntuvat hiljentyneen enkä ihmettele. Klinikat on kesätauolla ja kesästä kannattaakin ehdottomasti nauttia täysin rinnoin. Niin minäkin tein viime kesänä, kun tiesin, että syksyllä meitä odottaa hoitojen aloituksen suunnittelu. Ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa postauksen siitä miten meidän asiat etenivät ivf-hoitoihin ja millaisia tunteita asian ympärillä pyöri. Ajattelin jatkaa blogin kirjoitusta ainakin siihen saakka, kun vauva syntyy. (Tekisi mieli jatkaa tuotakin lausetta, että..."jos vain päästään sinne asti", mutta yritän nyt uskoa hyvään ja onnelliseen tulevaisuuteen. Turha stressi pois ja iloista mieltä matkaan!)

Sellaiset sekailaiset kuulumiset tällä erää. Täällä meneillään rv 14+3 ja viikon kuluttua toinen neuvolakäynti.

Niskaturvotusultra II

Harmittaa, kun tämän postauksen kirjoittaminen venyi näin pitkälle. Viikonloppuna oli melkoista hulinaa sukulaisten valmistujaisjuhlien parissa ja olen kärsinyt melkein joka päivä inhottavasta päänsärystä. Yritän välttää särkylääkkeiden syömistä ja onneksi olo on aina helpottanut pienen levon jälkeen.

Palataan nyt vielä viime perjantaihin. Minähän jännitin ultraa ihan valtavasti ja olin ihan varma, että alan itkeä viimeistään, kun kävelen tutkimushuoneeseen. Ehkä miehen seura rauhoitti minua ja onnistuin hautamaan kaikki ne pelokkaat tunteet ja olin lopulta todella rauhallinen. Ultraus tehtiin vatsan päältä. Pelottavin hetki oli se, kun odotin tietoa sykkiikö sydän. Se hetki tuntui minuuteilta, vaikka olikin vain pari sekuntia. Oli aivan mahtava tunne, kun vatsassa oleva pikkuinen ilmestyi näytölle ja näytti jo aivan vauvalta. Sydämen syke näkyi aivan selvästi ♥ Ja miten paljon hän liikkui ja heilutteli käsiään. Tunne oli aivan uskomaton.

Toki oli helpottavaa kuulla, että nenäluu näkyi, niskaturvotus oli normaali ja kromosomipoikkeavuuksien todennäköisyys pieni. Saatiin mukaan todella paljon kuvia ja loppupäivä menikin niitä ihmetelessä. Olin päättänyt, että tuon ultran jälkeen rentoudun. Lopetan jatkuvan murehtimisen, ikävistä asioista googlettamisen ja epäonneen varautumisen. Ja näin olen tehnyt. Olen hymyillyt, silitellyt vatsaa, tilannut Vauva-lehden ja puhunut miehen kanssa paljon tulevaisuudesta. Tänä vuonna joulusta tulee niin erilainen! Saadaan maailman paras joululahja ja ollaan vihdoin kokonainen perhe ♥

Niskaturvotusultra I

Tänään oli niskaturvotusultra ja kaikki oli kunnossa! Olen tällä hetkellä niin monen eri tunteen vallassa, että kirjoitan tarkemman postauksen ultrasta jonain muuna päivänä. Tunnen niin suurta kiitollisuutta, onnea ja epäuskoa. Tämä todella tapahtuu meille. Me todellakin odotetaan vauvaa <3

"Oliks toi suunniteltu?"

Kerrotiin eräälle ystäväpariskunnalle raskaudestani. Uutinen otettiin sinällään ihan hyvin vastaan, mutta pariskunnan nainen tokaisi, että "saanko kysyy, mut oliks toi suunniteltu?". Kyllä, häkellyin kysymyksestä. Olin ehkä aavistuksen verran loukkaantunutkin. Vastasin, että kyllä oli ja tarvittiin aika paljon lääketieteen apua. Hän meni hiljaiseksi.

Ihmettelen vain, että onko muilta kysytty tuollaista? Itselleni ei tulisi missään nimessä mielenkään kysyä... vaikka raskaana oleva nainen olisikin esimerkiksi todella nuori, juuri eronnut tai pitkään sinkkuna ollut. Se ei kuulu muille! Tietenkin, jos haluaa asiasta itse avautua, niin ei siinä sitten mitään.

Meillä on parisuhdetta takana reilu 14 vuotta ja ikääkin päälle kolmekymmentä, niin kuvittelin, että kaikki odottavat ja mielessään pohtivat milloin tällainen uutinen tulee julki. Mutta ilmeisesti monet ovat ajatelleet, että emme halua lapsia? En tiedä, mutta jollain tapaa tuo jäi vaivaamaan mieltä. Olen toki tällä hetkellä paljon herkempi kuin normaalisti ja loukkaannun monista asioista tavallista herkemmin. On tämä niin ihanaa kamalaa aikaa ♥

Tänään rv 12+2 ja ultra ylihuomenna!

Tunteita laidasta laitaan

Ajattelin, että tulen seuraavan kerran kirjoittamaan jostain positiivisesta ja iloisesta. Olen viime päivinä yrittänyt olla ajattelematta mitään pelkojani, sillä eihän se jatkuvasti stressaamalla mihinkään muutu. Tilanne selviää perjantaina ultrassa. Onneksi mies lähtee sinne mukaani ja toivon todella, että hän keskittyy siihen tilanteeseen eikä esimerkiksi näprää puhelintaan odotustilassa. Se saa minut raivon partaalle!

Siitä päästäänkin asiaan... tunteeni heittelevät ihan koko ajan joka suntaan! Tuntuu etten ole ollenkaan oma itseni ja syytän tilanteesta hormoneja. Itken paljon ilman mitään syytä, vaikka olisin ihan iloinen ja hyvällä tuulella. Suutun myös kovin helposti ja mies saa siitä osansa. Sunnuntaina sain kunnon kohtauksen, kun en löytänyt mitään sopivaa vaatetta päälleni. Kaikki tuntui pieneltä ja liian tiukalta. Lopulta heittelin vaatteitani ympäri huonetta kyyneleet poskilla valuen ja mies tuijoitti ihmeissään. Piti mennä hetkeksi rauhoittumaan ennen kuin kykenin lähtemään mihinkään. Vaatteeksi valikoitui löysä mekko ja se näytti ihan kivalta.

Olen myös miettinyt paljon lapsuuttani ja ihmissuhteita, jotka ovat jostain syystä katkenneet teini-iän ja aikuisuuden kynnyksellä. Olen miettinyt vanhempieni eroa ja ystäviä, jotka katkaisivat välinsä minuun yläasteella. Olen miettinyt, että miksi nuo asiat tapahtuivat ja olisinko voinut toimia jotenkin toisin? Miten paljon nuo asiat vaikuttavat minuun vielä aikuisenakin? Monesti noiden asioiden muisteleminen saa minut itkemäät ja surulliseksi. Luin kuitenkin jostain, että raskausaikana on tavalllista, että vanhojakin asioita tulee käytyä läpi.

Sellaista kuuluu tänne. Olihan tämäkin postaus vähän itkupainoitteinen, mutta olen kuitenkin ihan hyvällä mielellä. Väsymys on alkanut helpottaa kokonaan ja jaksan puuhata kotona entiseen malliin. Liikunta on jäänyt vähälle ja yritän panostaa siihen nyt enemmän. Kaipaisin jotain kunnon irtiottoa arjesta ihan kahdestaan miehen kanssa. Vaikka jotain mökkiviikonloppua ilman kännyköitä ja Netflixiä. Ehkä juhannuksena?

Tänään rv 12+1.

Painajaisuni

Näen melkein joka yö unta, että alan vuotaa verta. Unessa menen vessaan ja huomaan housujen olevan veressä. Viime yönä painajainen siirtyi uudelle tasolle, sillä veren tulon lisäksi vessareissulla sisältäni tuli ulos muutaman sentin mittainen vauva. Se oli siis ihan minikokoinen, mutta aivan vauvannäköinen jo. Itkin hysteerisenä, kun tajusin, että raskaus on ohi eikä mitään ole tehtävissä. Jotenkin heräsin siihen kaikkeen ja sain tolkutettua itselleni, että se oli vain unta ja kaikki on hyvin. Uni pyörii kuitenkin vielä mielessäni, sillä se oli tietyllä tapaa niin todentuntuinen.

Olen pahoillani, että viime aikojen postaukset ovat olleet jollain tasolla negatiivisia ja keskittyneet ikäviin asioihin ja pelkoihin. Tuntuu, että tämä on ainut paikka mihin voin näitä asioita purkaa. Mies ei oikein ymmärrä ja toteaa vain, että ensi viikollahan se selviää millainen tilanne siellä vatsassa on. Niinhän se on. Silloinhan se selviää. Odottavan aika on pitkä.

Puuttuva pahoinvointi ja ärsytys

Tiedättekö, minua on alkanut viime päivinä taas todella ärsyttää. Parin päivän sisään kolme ihmistä on kysynyt minulta, että "joko on alkanut yrjö lentää?", "joko pahoinvointisi alkaa helpottaa?" ja "miten huono olo sinulla on iltaisin?" Vastaan nätisti ja kauniisti, että en ole tuntenut huonoa oloa missään vaiheessa ja sen seurauksena tulee silmien pyörittelyä ja ihmettelyä, että onpa outoa. Niin, ja tietenkin pitkä tarina miten huono olo henkilöillä itsellään on ollut, miten paljon on oksennettu ja miten kauan sitä jatkui. Tuntuu ihan siltä kuin olisin epäonnistunut raskausoireiden(kin) kanssa!

Tiedän, että kaikille ei tule pahoinvointia. Tiedän, että minun pitäisi iloita miten hyvä olo minulla on ollut. Tiedän, että koskaan ikimaailmassa ei pitäisi verrata itseään muihin ihmisiin eikä heidän raskauksiin. Valitettavasti vertailen paljonkin itseäni muihin, vaikka ei pitäisi. Kaksi hyvää ystävääni on raskaana ja tuntuu, että pitäisi toimia samalla tavoin kuin he… vaikka ei missään nimessä! Minä olen minä, tämä on minun raskaus ja tuleva lapsi. 

Nämä on taas tällaisia ihan tyhmiä ajatuksia, joista ei pitäisi murehtia… Ehkä raskaushormonit saavat minusta vielä tavallista herkemmän?

Odotusta

Tällä hetkellä ajatukset pyörii hyvin pitkälti ensi viikon nt-ultrassa. Miten aika voi mennä näin hitaasti? Ja minkä ihmeen takia me varattiin se aika perjantaille? Mies on osan viikosta reissussa toisessa kaupungissa, mutta esimerkiksi tiistai olisi onnistunut. Olisi ollut muutama päivä vähemmän odotettavaa… En ymmärrä ollenkaan näitä omia tunteitani! En pysty yhtään rentoutumaan ja stressaan vain koko ajan. Olen lukenut ihan liikaa keskeytyneistä keskenmenoista, jotka ovat tulleet ilmi juurikin tuolla nt-ultrassa. On ihan H U L L U A lietsoa itselleen tuollaista pelkoa! Luulen, että moni näistä peloista johtuu ihan siitäkin, kun oireita ei ole. Ei sitten yhtään mitään, ne vähäisetkin ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ja tähän tietenkin voisi todeta, että pitäisi olla iloinen ettei mitään kipuja, vaivoja ja huonoja oloja ole. Kaikki tuntuisi todellisemmalta, jos olisi jotain! Jostain olen kyllä lukenut, että näillä viikoilla ne oireet alkavat helpottaa ja ehkä hävitä kokonaan.

Nyt pitäisi rentoutua, nauttia ja iloita. Tänään on rv 11+1 ja haluan kovasti uskoa, että vatsassa oleva pikkuinen kehittyy ja kasvaa koko ajan ♥

Joko saa onnitella....?

Jouduin eilen kohtalaisen mielenkiintoiseen tilanteeseen työpaikalla. Eräs samassa yksikössä kanssani työskentelevä nainen kysyin minulta ruokatauolla, että "joko saa onnitella?" Olin aika äimänä ja änkytin jotain, että niin kai. En pysty ymmärtämään miten joku on voinut jo nyt tajuta raskauteni ja vielä kehtaa kysyä asiasta? Toinen tilanne oli toissapäivänä, kun eräs hyvä työkaverini tuolta kerrosta ylempää kertoi erään eläkkeelle jäämässä olevan miehen sanoneen, että "taitaa olla Maria pieniin päin!" Mitä ihmettä…. tämä hyvä työkaverini tietää tilanteeni ihan alusta loppuun ja oli vain vastannut jotain ympäripyöreää, että ei ole ja vaihtanut puheenaihetta.

Kyllä tämä saa miettimään, että miten paljon oikein olen ulkopuolisen silmiin paisunut? Tänään on meneillään vasta rv 10+3, eikä asiasta todellakaan tekisi mieli puhua vielä. Olin ajatellut, että kerron vasta silloin kun jään kesälomalle eli raskausviikolla 16. Monet ovat salanneet asian paljon pidempäänkin, mutta en kyllä ymmärrä miten! Pohdinkin nyt, että pitäisikö minun kertoa myös esimiehelleni ennekuin hän kuulee huhuja muualta… en tiedä, olisin niin kovasti halunnut odottaa siihen nt-ultraan saakka!

Ensimmäinen neuvola

Pahoittelut hiljaiselostani! Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa, kun oli niin paljon ohjelmaa. Perjantai-aamuna oli ensimmäinen neuvolakäynti. Jostain kumman syystä alkoi itkettää ihan hirveästi ennen sinne lähtöä. Tuntuu, että vastahan me käveltiin vieraan sairaalan pitkiä käytäviä ja mentiin selvittämään milloin hedelmöityshoidot voisivat alkaa. Siitä on tänään tarkalleen neljä kuukautta aikaa, mutta tuntuu kuin se olisi ollut eilen. En voisi olla onnellisempi, että päästiin niin nopeasti aloittamaan ensimmäinen IVF-hoito ja sen tuloksena tuli positiivinen raskaustesti! Tänään on meneillään rv 10+0.

Siitä neuvolakäynnistä voisin kertoa sen verran, että ihan hirmuisesti tuli tietoa ja erilaisia ohjeita jatkoa varten. Mies oli mukana ja hänen mielestään käynnillä ei ollut mitään häneen liittyvää. Ja tottahan se oli, minuun siinä lähinnä keskityttiin. Oli kuitenkin kiva, että mentiin yhdessä, niin oli joku muukin kuuntelemassa niitä ohjeita. Käynnillä meni reilu tunti ja keskustelun lisäksi minulta otettiin paino, hemoglobiini ja virtsanäyte. Neuvolatäti ole oikein mukava, mutta valitettavasti hän siirtyy muihin tehtäviin ja meille tulee joku muu. Toivotaan, että hänkin on yhtä mukava!

Täytyy sanoa, että se hieman yllätti, että meidän lapsettomuustaustaa ja sen aiheuttamia kokemuksia ja tunteita ei käyty ollenkaan läpi. Jotenkin koen jatkuvasti suurta tarvetta puhua niistä asioista mitä ollaan koettu, mutta en tiedä kenelle puhuisin. Varmaan samoja asioita läpikäynyt on ainut, joka voi ymmärtää? En tiedä, mutta onneksi voin edes tänne kirjoitella näitä ajatuksia. 

Varasin ajan nt-ultraan ja aika on perjantaina 1.6. (rv 12+4). Tässä on nyt pitkä aika odotella sinne asti! Aikaisemminkin olisi ollut mahdollista, mutta mies on reissussa ja haluan hänet ehdottomasti sinne mukaan. Kyllähän mielessä pyörii jatkuvasti, että onko vatsassa kaikki hyvin. Oireina on väsymys, jatkuva nälkä ja turvotus. Kuulin viikonloppuna, että raskaus alkaa näkyä, mutta jotain turvotustahan se vasta on. Töihin on vaikea keksiä vaatteita, joilla turvonneen vatsan saisi piilotettua. 

Sellaista tänne, oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille kaikille!

Liikunnan iloa!

Palasin eilen salille yhdeksän viikon tauon jälkeen! Tuntui kyllä aivan mahtavalta olla siellä taas, vaikka jouduinkin tekemään treenini aika pikaisesti, koska mies odotteli kotona autoa käyttöönsä. Ensi kerralla varaan aikaa enemmän, että voin keskittyä paremmin.

Olin aika hukassa millaista treeniä raskaana ollessa saa ja uskaltaa tehdä. Yritin epätoivoisesti googlettaa asiasta, mutta tietoa löytyi monenlaista. Päädyin lopulta ottamaan Fitverstaan kautta saliohjelman nimeltä During Pregnancy. Se vaikuttaa oikein hyvältä! Ohjelmassa on 3-jakoinen saliohjelma, kotitreeni, pallotreeni ja venyttelyohjeet. Noita voi tehdä sillä tavalla mikä itselle sopii parhaiten. Tykkäsin myös siitä, että mukana oli paljon tietoa vatsalihaksista ja niiden treenaamisesta. Olen taas täynnä intoa ja tuntuu kivalta päästä kolmena päivänä viikossa salille töiden jälkeen! Ainakin nyt olo on hyvä ja pirteä, että energiaa moiseen riittää!

Täytyy sen verran mainita, että en ole koskaan myöntänyt tykkääväni liikunnasta. Vihasin aina koulussa liikuntatunteja, eikä harrastukseni ole koskaan olleet liikuntapainotteisia. Säännölliset liikunnan aloitin vasta 2013, kun otin salijäsenyyden tuonne nykyiselle kuntosalilleni. Alkuun otin tavoitteeksi käydä siellä edes kerran viikossa ja se toimi. Tammikuussa 2015 aloitin Fitfarmin valmennuksen, joka sisälsi huimat neljä salitreeniä ja alkuun ajattelin etten ikinä jaksa/kerkeä käydä niin montaa kertaa viikossa salilla. Mutta nopeasti siihenkin tottui ja sillä linjalla olen mennyt tähän alkuvuoteen saakka. Toki olen kesäisin pitänyt pidempiä taukoja ja kipeänä ollessa levännyt monta viikkoa, että toivun kunnolla. En vieläkään ihan täysin uskalla sanoa, että liikunta on minun suosikkipuuhaa, mutta kyllä siitä hyvä olo tulee.

Ulkona liikkuminen puolestaan ei ole ollenkaan minun juttu. Nyt hyperstimulaation aikana ja sen jälkeen toipuessa kevyet kävelylenkit olisivat olleet sallittuja (ja varmaan suositeltuja), mutta en vain saanut lähdettyä ulos. En edes hyvillä keleillä, joita on nyt riittänyt runsaasti. Päätin ottaa tavoitteeksi, että käyn kolme kertaa viikossa salilla ja lisäksi käyn kävelemässä ulkona 1-2 kertaa. Haluan tulevaisuudessa tehdä vaunulenkkejä ja tietenkin ulkoilla muutenkin lapsen kanssa, joten pakkohan itseäni on alkaa opettaa uusiin tottumuksiin jo tässä vaiheessa :D

Siinäpä tämän hetken kuulumiset. Perjantaina on ensimmäinen neuvola ja sitä odotan innolla! Ei kyllä mitään tietoa mitä siellä ensimmäisellä kerralla tehdään? Ilmeisesti saadaan aika paljon lappusia kotiin luettavaksi ja tietoa jatkosta. Voikohan sydäääniä kuunnella jo tässä vaiheessa? Onneksi perjantai on ihan pian. Tänään meneillään rv 9+1.

Varhaisultra nro 2

Varhaisultra nro 2 kannatti ♥ Mieli on nyt huomattavasti rauhallisempi, positiivisempi ja iloisempi. Alkion koko oli 19,5 mm, joka vastasi tismalleen raskausviikkoa 8+4. Aivan kuten pitikin! Laskettu aika varmistui joulukuun 10. päiväksi. Syke näkyi oikein voimakkaana ja tällä kertaa sain pari kuvaakin muistoksi ♥

Olo on aivan uskomattoman helpottunut! Vaikka vielä eletään "riskiviikoilla", voin kuitenkin luottavaisin mielin odottaa ensi viikon ensimmäistä neuvolakäyntiä. Viikonlopun viettoon lähden onnesta soikeana! Tapahtuuko tämä todella meille?





P.S. Munasarjat oli pienentyneet, mutta en tajunnut kysyä voinko jo ensi viikolla lähteä salille.

P.P.S Jos joku harkitsee varhaisultraa yksityisellä, niin suosittelen. Vaikka mokoma lysti kustansi 162 euroa.

Klara Vappen!

Kirjoittaminen on jäänyt sairasloman jälkeen vähäiseksi... iltapäivisin olen todella väsynyt ja koko loppupäivä töiden jälkeen menee sohvalla makoillessa. Halusin kuitenkin tulla kertomaan viimeisimmät kuulumiset ja vappusuunnitelmamme! Vietän tänään vapaapäivää ja nautin tässä samalla aamupalaa kaikessa rauhassa.

Oireet on edelleen samanlaiset kuin aiemmin. Turvonneet ja kipeät rinnat, väsymys, turvotus ja huonosti nukutut yöt. Uutena on tullut myös huimaus. Kun nousen seisomaan liian nopeasti, alkaa huimata todella ikävästi. Lisäksi liian pitkät ruokailuvälit ja nälkä saa aikaan huonon ja oksettavan olon. Kun se olotila iskee päälle, on pakko saada suuhun jotain syötävää aivan samantien.

Raskautta ajatellessa tunnen edelleen lähinnä huolta ja murhetta. Moni sanoo minulle, että nyt vain nautit ja rentoudut... MITEN? Noh, äsken ajattelin helpottaa omaa oloani edes hiukan ja varasin perjantaille ajan yksityiselle gynekologille. Ajanvaraaminen on tehty niin pirun helpoksi netissä. Sinne käynnille huiskahtaa satanen (tai enemmänkin?), mutta haluan saada rauhallisen ultrauskokemuksen, jossa alkio mitataan. Jotta ette pitäisi minua aivan seonneena, menen vastaanotolle osittain myös niiden munasarjojen vuoksi. Nehän olivat hyperstimulaation aikaan todella suuret eivätkä viimeisimmät ultrauksen yhteydessä olleet osoittaneet paranemisen merkkejä. Haluan siis tietää myös niiden tilanteen ja kysyä olisiko minun mahdollista palata pian liikunnan pariin. Mitä ajatuksia teissä herättää, että menen toiseen varhaisultraan? Ymmärrettekö kantani vai vaikuntako vain täysin sekopäiseltä?

Me vietetään tänään miehen kanssa viidettätoista(!!!) vappua yhdessä!  Suunnitelmana on mennä erään toisen pariskunnan kanssa syömään ja sen jälkeen viettämään iltaa heille. Muut nauttivat luultavasti alkoholia, mutta ei se minua haittaa. Olen paljon mieluummin tässä tilassa missä olen <3 Tuntuu kuitenkin kivalta laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille viettämään iltaa. Suurin ongelma lienee, että mitä laitan päälleni. Turvotus on nimittäin kova jo näin aamusta! Oikein ihanaa vappua teille kaikille :)

P.S. Tänään rv 8+0!!

Varhaisultra 7+1

Tänään vihdoin koitti se päivä, jota olin odottanut ja samalla pelännyt. Lähdin töistä hyvissä ajoin kohti sairaalaa ja olin perillä vartin etuajassa. Aika pian minut kutsuttiin sisään huoneeseen eli oli iloinen yllätys, että  vastaanottoajatkin oli etuajassa! Lääkäri kysyi vointiani ja onko ollut raskausoireita. Ultraus suoritettiin vatsan päältä! Jännitys iski siinä vaiheessa, kun geeli levitettiin vatsalle ja ultraus alkoi... Tulin parin sekunnin ajan ajatelleeksi ettei siellä ole mitään. Mutta onneksi sillä samalla hetkellä musta möykky ilmestyi näytölle ja siellä oli alkio sydän sykkien!!! Ihan täysin uskomaton tunne.

Olin ihan pyörryksissä ja ainoa, mitä osasin kysyä, oli se, kuinka todennäköisesti kaikki menee hyvin. Kuulemma 99%:n todennäköisyydellä. Nyt annan itselleni vihdoin luvan iloita ja nauttia tästä asiasta.Yritän olla stressaamatta ja sisäistää sen asian, että neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen vihdoin raskaana.

Töihin palattuani kuitenkin tajusin, että alkiota ei mitattu lainkaan! Soittelin naapurikaupungin sairaalaan, että miten tukilääkitystä jatketaan ja kysyin samalla mittaus-asiasta. Puhelimen toisessa päässä oltiin aavistuksen verran ihmeissään, että mittausta ei suoritettu. Mutta pääasia on se, että syke löytyi ja se kertoo, että kehitys on jatkunut. Yritän nyt luottaa lääkärin positiiviseen arvioon raskauden jatkumisesta. Sain myös puhelimessa tsemppaavaa kommenttia, että ei sen mittauksen takia kannata olla pahoilla mielin. Jatkan Terolutia vielä kaksi viikkoa, mutta annostus vähenee pikkuhiljaa.

Munasarjat on vieläkin todella turvoksissa ja liikuntakielto jatkuu. Olin suunnitellut meneväni huomenna kahden kuukauden tauon jälkeen salille, mutta voin hylätä sen ajatuksen taas. Ja eipä siinä, kyllä paraneminen ja tämä raskaus on nyt etusijalla.

Sellaisia kuulumisia täältä. Lukisin oikein mielelläni teidän kokemuksia varhaisultrasta ja millaiset oli tunnelmat sen jälkeen ♥

Viikonlopun viettoon

Ajattelin tulla kirjoittamaan kuulumisia ennen kuin ryhdyn viikonlopun viettoon! Vieläkin kirjoitellessa pohdin, että onko tämä ystäväni Tiina löytänyt blogini ja tunnistanut minut... ei tunnu kivalta. Toisaalta voisin lähettää viestin ja kysyä asiasta suoraan. En tiedä. Tuntuu vain oudolta enkä pysty nyt täysin rennosti kirjoittamaan kaikkea mieltäni painavaa.

Onneksi edessä on viikonloppu! Odotan viikonloppua todella paljon, sillä lähden ystäväni Miian kanssa kylpylään rentoutumaan. Samalla reissulla on tarkoitus myös shoppailla ja syödä hyvin, mutta eniten odotan rentoutumista ja juttelua ystäväni kanssa. Hän on nimittäin myös raskaana! Emme ole tavanneet lokakuun jälkeen ja tuntuu ihan mahtavalta päästä käymään läpi molempien (!!!) raskauskuulumiset. Yritän pitää itseni tiukasta maan pinnalla etten liikaa alkaisi intoilla... tässä eletään kuitenkin todella epävarmoilla vesillä vielä monta viikkoa. Mutta kuulen todella mieluusti miten hänen raskautensa on sujunut, millä raskausviikolla hän on, mitä on jo hankittu ja onko tulossa tyttö vai poika. Toki minua kiinnostaa, että onnistuivatko he todella ensimmäisestä kierrosta, kun jättivät ehkäisyn pois :D Ystävät on tällä hetkellä arvokkaampia kuin koskaan ♥ Tuntuu ihanalta, että on muutama ihminen, jonka kanssa voi jakaa näitä asioita!

Ultraan ei ole enää montaa yötä! Tänään meneillään rv 6+4. Uusia oireita ei ole ilmaantunut. Rinnat on kipeät ja turvonneet, väsymys painaa ja välillä ruoka ei maistu. Eilen automatkalla tuli aavistuksen verran huono olo... käsiä kihelmöi ja piti nieleskellä monta kertaa. Vaikea selittää, mutta nopeasti se meni kuitenkin ohi. Ihanaa viikonloppua kaikille! Tulen maanantaina kertomaan miten reissu sujui ja kuinka paljon seuraavan päivän ultra jännittää.

Paluu arkeen

Pahoittelut, että en ole kirjoitellut ja muutamiin kommentteihin on edelleen vastaamatta. Eilen erään ystäväni kanssa keskustellessa tuli tunne, että hän on löytänyt tämän blogin ja tunnistanut minut. Senkään puoleen kirjoittaminen ei tunnu nyt hyvältä... toivoisin vain, että hän olisi kysynyt asiasta suoraan. Tai olisi itse pitänyt sanoa jotain!

Eilen palasin töihin. Mitään suurta työurakkaa täällä ei ollut odottamassa eikä kukaan kysynyt miksi olen ollut sairaana. Hyvä niin, koska en olisi tiennyt mitä vastata. Ilmeisesti porukka on kuitenkin keskenään pohtinut, että mikä minulla on ja miksi olen sairaalassa. Täällä töissä kaksi ihmistä tietää tilanteeni tarkalleen ja heidän kanssaan olin yhteyksissä sairaslomani aikaan. Olen hieman pettynyt, kun äsken kuulin miten he ovat tilannettani keskenään puineet lounastauoilla ja muun muassa suunnittelleet kuka hoitaa työni, kun jään äitiyslomalle. En muutenkaan tykkää, että asioistani puhutaan... saati sitten näin arasta ja henkilökohtaisesta asiasta! Kuka tahansa on voinut kuulla heidän juttunsa. Ja tuntuu järkyttyvälle, että pitää mennä noin paljon asioiden edelle... että aletaan jo puhua äitiyslomastani.

Olen varmaan joidenkin hormonien vallassa, kun otin tuon asian niin vakavasti... se sai kuitenkin miettimään entistä tarkemmin kenelle näitä asioita jaan. En haluaisi olla yksin ajatusteni kanssa, mutta tuntuu etten saa lähipiiriltäni ollenkaan sellaista tukea kuin toivoisin. Eilinen tapaaminen ystäväni kanssa sai mielen matalaksi. Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta toki tämä ivf-hoito ja alkanut raskaus tulivat välillä puheeksi. Hän ei ole missään vaiheessa tuntunut iloitsevan puolestani eikä eilen sanonut missään vaiheessa yhtäkään tsemppaavaa sanaa tähän tilanteeseen. Kyllä, se tuntuu todella pahalta.

Ja tällä hetkellä kaikki on siis hyvin! Hyperin oireet ovat helpottaneet ja mahakin on palautunut kohtalaisen normaaliksi. Yritän nauttia tästä kaikesta niin kauan kuin tätä kestää. Väsymystä on ilmassa, tunteet heittelee ja rinnat ovat turvonneet. Itku on todella herkässä. Viikkonäytölliseen raskaustestiin pamahti tänään 3+ ja iloitsen siitäkin. Pelkään, mutta olen samalla kiitollinen. En vielä tiedä missä alkio sijaitsee tai löytyykö sykettä. Sitä tietoa pitää odottaa vielä viikko. Tänään meneillään 6+1. Kiitos, että luette tätä ja olette (virtuaalisena) tukenani ♥

Oireet(tomuus?)

Totesin eilen miehelle, että olisipa nyt edes jotain oireita! Hän vastasi huvittuneen kauhistuneena, että "sähän olit viime viikolla kolme yötä sairaalassa, eikös siinä ole oireita ihan tarpeeksi?" Yritin selitellä, että sehän johtui siitä hyperstimulaatiosta (jota raskaus toki pahensi). Olen listannut oireita:

- Rinnat kipeät ja nännit arat. Ei mitenkään kovin paljon, mutta kosketeltaessa. Nuo molemmat oireet tuntuvat tutuilta, sillä tuntemus on ihan samanlainen kuukautiskierron tietyissä vaiheissa.

- Väsymys / unettomuus. Olen parina iltapäivänä saanut sellaisen väsymysaallon, että haluaisin käydä heti paikalla nukkumaan. Se on mennyt kuitenkin nopeasti ohi. Yöllä en saa nukuttua... herään kolmen-neljän maissa ja olen hereillä pari tuntia. Kun miehen herätyskello soi klo 6:30, en saa enää unta.

- Vihlaisut alavatsalla. Parina päivänä olen tuntenut alavatsalla vihlaisuja ja puukoniskua muistuttavia pistoksia. Ne tuntuvat lähinnä oikealla puolella, joka on saanut minut pelkäämään kohdunulkopuolista raskautta.

Siinä kaikki. Mitään pahoinvointia, etovaa olo, muutoksia hajuaistissa, huimausta yms. ei ole täällä näkynyt! Toisaalta luulen (toivon!), että jotain oireita voi ilmetä ensi viikolla, kun pääsen arkirytmiin kiinni... tässä kotona kun tulee syötyä koko ajan ja lepäiltyä sohvalla, niin ehkä jotkut oireet eivät pääse oikeuksiinsa? :D Apua, kuulostan varmaan ihan hullulta... Mutta kyllä näitä asioista tuntuu moni muukin miettivän blogeissaan ja keskustelupalstoilla.

Soitin muuten neuvolaan ja täällä on käytäntönä, että ensimmäinen käynti on viikolla 9-10! Minä luulin jotenkin, että viikolla 7-8. Noh, tulipahan soitettua ja oikein ystävällinen nainen oli puhelimen toisessa päässä. Tälle päivälle olen suunnitellut talvitakkien pesua. Kun kerta olen kotona, mutta kevätsiivousta en saa tehdä (lääkärin määräys!), niin voisin kuitenkin antaa pesukoneen urakoida koko päivän :D

Kertominen

Näiden lapsettomuushoitojen ja niistä seuranneen hyperstimulaation vuoksi olemme kertoneet raskaudesta jo aika monelle. Ehkä turhankin moni tietää ja jollain tapaa koen sen tuottavan huonoa onnea (hullua, tiedän!!!!) Ketkä kaikki siis tietää ja miksi?

Äitini. Meillä on läheiset välit ja teemme paljon kaikkea yhdessä. Hoitojen pyörähtäessä käyntiin kerroin hänelle mitä on meneillään. Olisi ollut vaikeaa salailla reissuja naapurikaupunkiin ja selitellä miksi minun pitää ravata apteekissa ja olla tiettyyn aikaan kotona (pistämässä lääkkeitä). Kerroin raskaudesta äidille samantien, kun sain lääkäriltä puhelun, että hCG on noussut.

Miehen pikkusisko. Seuraavana sai tietää miehen pikkusisko, joka ihmetteli miksi olen sairaalassa. Mieheni yritti kierrellä ja kaarrella, mutta kertoi lopulta totuuden.

Isäni. Vanhempani ovat eronneet, mutta näen isääni kohtalaisen säännöllisesti. Hän soitti minulle, kun olin sairaalassa ja tyhmänä tulin maininneeksi olevani osastolla nesteytykessä. Siitäpä soppa vasta syntyi... lopulta en jaksanut enää  keksiä selityksiä, vaan kerroin totuuden.

Miehen vanhemmat. Kun olin kertonut omille vanhemmilleni, niin mieskin halusi kertoa omilleen. Ihan ymmärrettävää.

Kaksi ystävääni. Molemmat näistä ystävistäni tiesivät tilanteeni. Toiselle olen kertonut kaiken näistä hoidoista ja hän on tiennyt tismalleen missä milloinkin mennään. Lähetin hänelle innoissani viestin heti kun raskaus varmistui. Olin todella pettynyt, kun hän ei onnitellut. Olo tuntuu vieläkin oudolta, sillä hänestä ei ole kuulunut tuon jälkeen oikeastaan mitään? En ymmärrä. Tämä toinen ystäväni tiesi, että hoidot alkavat jossain vaiheessa keväällä, mutta tarkemmin en ollut hänelle kertonut. Meillä on yhteisiä suunnitelmia ensi viikolle ja halusin varoittaa häntä, että ne saattavat peruuntua, jos olen pahoinvoiva :D En ole varmaan koskaan saanut keneltäkään niin ihanaa viestiä kuin se minkä häneltä sain. Täynnä sydämiä ja onnittelua. Hän on myös raskaana, joten odotamme nyt molemmat innolla ensi viikon tapaamistamme.

Olen aina ajatellut, että hyvä aika kertoa läheisille on joskus siellä viikon 12 tietämillä... antaa ultrakuva kirjekuoressa ja kertoa, että meillä on yllätys! Mutta tämä meni nyt näin. Toisaalta on ihanaa jakaa iloiset uutiset muiden kanssa. Missä vaiheessa te olette kertoneet raskausuutiset läheisillenne?

Hyperimaha

Tiedättekö kun vietän nyt jo kolmatta viikkoa sairaslomalla kotona, niin en ehdi mitään muuta tehdäkään kuin tarkkailla jokaista oirettani ja miettiä mikä voisi olla pielessä! Google laulaa jatkuvasti ja olen ehtinyt diagnosoida itselleni jo vaikka mitä! Nyt pitäisi ihan todella rauhoittua ja yrittää nauttia tästä tilanteesta!!! Miltei neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen raskaana ja pystyn tuntemaan vain pelkoa. Odotan kovasti, että pääsen maanantaina takaisin töihin ja normaalin arkirytmin pariin.

En ole ollut moneen viikkoon ollenkaan ulkona. Kevät näyttää tulleen rymillä ja ajattelin lähteä tänään rauhalliselle kävelylle. Pahimmat hyperin oireet alkaa vihdoin helpottaa, vaikka maha onkin vielä pallo. Pahimmassa vaiheessa mahaa poltteli ja viilteli. Erityisesti kyljet ja ylävatsa tuntuivat oudoilta.

Minulla on normaalisti ihan litteä vatsa ja tämä "hyperimaha" tekee pukeutumisesta todella haastavaa. Käytän normaalisti tiukkoja korkeavyötäröisiä farkkuja, mutta niiden käyttäminen nyt ei tule kysymykseenkään. Vaikka ne mahtuisivatkin päälleni, niin mahan painelu ja puristeluhan on ehdottomasti kielletty. Olen käyttänyt viimeiset kolme viikkoa collagehousuja. Eilen suuntasin kirpputorille etsimään jotain löysää mekkoa, jonka voisin laittaa ensi viikolla töihin päälleni. Valitettavasti sellaista ei löytynyt, mutta löysin kahdet äitiysfarkut yhteishintaan 6 euroa! Ne tuntuivat vähän hassuilta jalassa, mutta oli kuitenkin pakko ostaa :D Löysiä paitoja minulta löytyy vaikka kuinka paljon ja niillä saa peitettyä farkkujen resorin ja mahan. Heh, hauskaa! Olisi kiva kuulla, että onko teidän "hyperimahat" hävinneet jossain vaiheessa?

RV 4+5

Hei kaikki ja ihan tuhannesti kiitoksia kaikista onnitteluista, joita laitoitte edellisiin postauksiin! <3 On ihanaa miten moni siellä ruudun toisella puolella seuraa tätä matkaa ja jaksaa tsempata. Olen todella iloinen teistä kaikista <3

Samalla pahoittelut, että postaustauko venyi näin pitkäksi... siihen on syynsä. Heräsin tiistai-keskiviikko välisenä yönä ihan hirveään vatsakipuun ja mies vei minut päivystykseen. Sieltä sitten pääsin suoraan osastolle nesteytykseen. Veriarvoissa oli vähän heittoa ja kuivumisen merkkejä havaittavissa. Myös munasarjat oli vieläkin suuremmat kuin edellisellä viikolla! Eli huonompaan suuntaan oltiin menty, vaikka olin juonut paljon ja levännyt koko ajan. Tällä kertaa en ollut tippa linsissä, vaan jäin osastolle mielelläni. Kotona oleminen pelotti jollain tapaa.

Keskiviikko meni ihan mukavasti ja minuun tankattiin iv:nä nestettä 3000 ml ja lisäksi join toiset 3000 ml. Kuulostaa kyllä todella hurjalta! Vessassa saikin ravata koko ajan. Keskiviikko-torstai välisenä yönä heräsin taas vatsakipuun ja sain jotain todella vahvaa kipulääkettä. Sen ottaminen oli suuren suuri virhe, sillä se aiheutti huimausta ja pahoinvointia. Ilmeisesti se laukaisi myös migreenin ja torstai menikin päänsärystä kärsiessä ja oksennellessa. Olo oli ihan hirveä ja lääkärin käydessä luonani tuli vähän itkettyä. Onneksi olin sairaalassa ja nestetasapainoa saatiin ylläpidettyä olemalla koko ajan tipassa... illalla sain pahoinvointilääkettä suoraan suoneen ja otsalle kylmäpakkauksen helpottamaan päänsärkyä. Niiden avulla nukuinkin hyvät yöunet.

Perjantai valkeni paremmissa tunnelmissa. Havaittavissa oli pientä etovaa oloa ja jomotusta päässä. Olin todella iloinen, kun lääkäri tuli luokseni jo heti aamupäivällä ja sain luvan lähteä kotiin. HCG oli eilen, virallisena testipäivänä, 878. Se on ilmeisesti ihan hyvä? Lääkäri antoi myös ymmärtää, että etova olo voisi olla jo raskauspahoinvointia. Apua, nytkö sekin jo alkaa? Sain viikon lisää sairaslomaa, ohjeet levätä ja juoda 2,5 litraa nestettä päivässä. Eli samalla kaavalla mennään kuin aiemminkin... olo ei ole vieläkään helpottanut ja välillä tuntuu aika epätoivoiselta. Lääkäri kyllä sanoikin, että toipumisessa menee ennemmin viikkoja kuin päiviä.

Sain ajan ensimmäiseen ultraan ke 2.5. Soittelin naapurikaupungin sairaalaan ja kerroin hoidoin tuloksesta. Sieltä sanottiin, että ultran pitäisi olla jo ti 24.4. jolloin viikkoja on kasassa 7+0. Minäkin mietin, että tuo toukokuulle saatu aika kuulostaa aika myöhäiseltä? Pitää vielä soittaa kotikaupungin naisten polille ja kysyä, että voitaisiinko tuo saamani aika siirtää viikkoa aikaisemmaksi... ilmeisesti täällä oleva lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri on tuolloin lomalla, mutta kai sen voisi joku muukin hoitaa?

Sitten vielä noista raskausviikoista. Minä olin käsittänyt, että punktiopäivä on 2+0 eli minun tapauksessani ma 19.3. Ja nyt tuleva maanantai olisi 5+0. Mutta eilisen klinikalta saamani puhelun mukaan ymmärsin, että vasta punktiosta seuraava päivä olisi 2+0 eli ti 20.3. ja tuleva tiistai olisi 5+0. Tajusiko kukaan :D Miten teillä on nuo viikot laskettu? Eipä sillä sinänsä nyt niin hirmuisesti ole väliä, mutta toki se olisi kiva tietää... ja kuulostaako teistä tuo 2.5. oleva ultra todella myöhäiseltä? Tottakai soitan taas maanantaina yhteen jos toiseenkin paikkaan, mutta kiva kuulla muiden kokemuksia.

Olisi vielä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta jätän ne seuraavaan postaukseen. Tästä tuli jo todella pitkä ja sekava sepustus viime päivistä. Täytyy sanoa, että aika rankkaa on ollut enkä ole pystynyt sisäistämään asiaa, että olisin raskaana. Minä. Raskaana.  Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

238

Lääkäri soitti ja onnitteli. Verikokeiden tulokset oli tullu ja hCG näytti 238! Eli raskaana ollaan! Aika uskomatonta.

Huonoja uutisia tuli samalla. Hyperstimulaatio on pahentunut... huomenna aamulla labrat ja lääkäri. Jos tilanne pahenee ennen aamua, ni sitte tietenkin päivystykseen. Olo on aika.... äimistynyt.

PP 11 ja hyperin paluu

Koko pääsiäinen meni ihan täysin sohvalla maatessa. Oireet alkoivat palailla siinä pitkäperjantain iltana (pp 7) ja lauantaina maha olikin jo ihan hirveä pallo. Join, join ja join. Olin ihan varma, että sunnuntaina on jo parempi olo, koska menihän se pallo viimeksikin yhdessä yössä pois! Oireet ei ole vieläkään helpottaneet, vaikka nyt on jo tiistai... Välillä tulee ihan hirveitä kipuaaltoja, mutta ne menevät onneksi nopeasti ohi. Soitin aamulla naisten polille ja juttelin hoitajan kanssa. Hän otti minuun heti miten yhteyttä keskusteltuaan lääkärin kanssa ja sain käskyn lähteä verikokeisiin... lääkäri soittelee myöhemmin verikokeiden tuloksista ja kertoo toimintasuunnitelman.

Tunnelmat on vähän sekavat, sillä labrat sisältää pienen verenkuvan(?) lisäksi HCG:n. Eli myöhemmin tänään selviää olenko raskaana. Jos olisin, niin se tuntuisi kyllä aika uskomattomalta... kaikkien näiden vuosien jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, että tein jo eilen (pp 10) raskaustestin ja elämäni ensimmäistä kertaa kuvittelen saaneeni siihen näkymään edes jotain. En tiedä onko se viivanpaikka vai mikä, mutta tuollaista(kaan) ei ole koskaan ennen tullut. Toisen testin tein tänään (pp 11) ennen kuin soittelin lääkäriin. Mielestäni viiva oli vahvistunut, mies tosin ei huomannut mitään eroa? Fiilikset on todella sekavat, jännittyneet ja samalla toiveikkaat. Nyt vain odotellaan.

(Kuva on vähän huono, ihan pikaisesti nappasin sen ennen verikokeeseen lähtöä. Näkeekö kukaan muu mitään, vai kuvittelenko kaiken?)

PP 7 ja pitkä perjantai

Nimensä mukaisesti tämä pitkäperjantai tuntuu ihan todella pitkältä. Kello on vasta puoli neljä ja olen ehtinyt nukkua jo kahdet päiväunet! Herättiin ihan liian aikaisin aamulla ja ollaan ehditty tekemään vaikka mitä tässä kotosalla. Olen ollut ehkä vähän turhankin aktiivinen, sillä ikävät tuntemukset mahassa ovat taas lisääntyneet... Yritänkin olla loppupäivän ihan kokonaan levossa ja juoda paljon vettä. En todellakaan halua lähteä takaisin osastolle!

Tuntuu, että menkat alkaa ihan milloin vain. Olen todella kiukkuinen, alavatsaa turvottaa ja juilii + rinnat ovat kipeät. Jos olisin saanut viettää nämä piinapäivät normaalin arjen parissa, olisi ollut paljon helpompaa. Nyt on ihan liikaa aikaa ja jokainen päivä tuntuu todella pitkältä. Syön huonosti ja makaan sohvalla. Mietin ikäviä juttuja ja ahdistun. Ehkä tämä tästä. Toivottavasti teillä on oikein mukavat ja iloiset pääsiäisen pyhät!

PP 6 ja tylsyys

Ajattelin tulla heti aamusta päivittämään kuulumiset. On tämä sairaslomalla oleminen aika tylsää! En millään jaksaisi olla kotona ja ottaa rauhallisesti. Olen aikamoinen himosiivooja ja tekisi mieli aloittaa kunnon kevätsiivous. Se on kuitenkin ehdottomasti kielletty... paras noudattaa lääkärin määräystä. Niinpä olen ollut aika paljon tietokoneella, katsellut vanhoja kuvia, lukenut työsähköposteja, suunnitellut kesälomaa ja vain ihmetellyt. Onneksi miehellä alkaa tänään neljän päivän vapaat, niin on joku viihdyttämässä seuraavat päivät, heh.

 Tänään on alkanut alavatsalla juiliminen, joka muistuttaa selkeästi tuntemuksia ennen menkkoja. Olenkin alkanut pohtia, että ehkä en pääse edes sinne raskaustestiin saakka! Meinaan vaan, että monilla on alkanut menkat jo PP10 ja lopputulos on ollut tiedossa ihan ilman raskaustestiäkin.... Huoh. Tosiaan sanoin ettei mitään oireita ole, mutta onhan minulla myös rinnat kipeät. Sitä en pidä merkkinä mistään (paitsi alkavista menkoista??), koska ne tulevat joka kuukausi kipeiksi ja turvonneiksi palleroiksi viikkoa ennen menkkojen alkua. Nyt tämä "pallerovaihe" alkoi jo heti punktion jälkeen, joten hoidossa käytetyillä lääkkeillä lienee vaikutusta? Mistä näitä tietää...Pahoittelut näistä ihme analyyseistä ja pohdinnoista. Minulla on nyt vain ihan liikaa aikaa miettiä jokaista tuntemusta ja googlettaa asioita netistä.

Näin muuten viime yönä taas kauheita unia. Yhdessä unessa oli minä ja kaksi naista sellaisen portin luona. Meidän piti tehdä raskaustestit ja oli tiedossa, että yksi saa negatiivisen ja kaksi positiivisen. Jos saa positiivisen tuloksen, pääsee portista sisään toiselle, "paremmalle puolelle". Siinä sitten seistiin testiputkilot käsissä ja minun ruutu oli tyhjä. Kaksi muuta naista lähti onnesta hehkuen portista sisään positiiviset testit käsissään ja minä jäin väärälle puolelle itkemään. Ihan hulluja unia. Muutenkin olen nukkunut nyt todella huonosti... olin viime yönäkin hereillä kolmesta viiteen. Kun mies lähti seitsemän jälkeen töihin, en saanut enää unta. Tässä on taas pitkä päivä ihmeteltävänä.

PP5 ja pitkä sairasloma

Tätä postausta kirjoittelen kotona! Pääsin jo eilen pois osastolta, mutta en jaksanut tulla kirjoittamaan... sairaalassa tuli nukuttua ihan todella huonosti ja illalla särki päätä melkoisesti. Elämäni ensimmäinen yö sairaalassa sujui siis kohtalaisesti. Heräilin jatkuvasti ja niskaan sattui liian korkean tyynyn vuoksi. Ravasin myös vessassa kolme tai neljä kertaa, koska olin tankannut illalla melkoisesti vettä. Jouduin pitämään kirjaa nauttimistani nesteistä (tavoite 2500 ml/vrk) ja pissaamaan sellaiseen metalliseen pönttöön, josta virtsan määrä tarkastettiin. Ei kivaa, mutta toki ymmärrän miksi näin toimittiin. Myös painoani ja vyötärönympärystäni mitattiin ja verikokeita otettiin.

Odottelin iltapäivään saakka lääkäriä, mutta onneksi hänellä oli hyviä uutisia ja pääsin kotiin! Olin kyllä todella yllättynyt, kun hän sanoi määrävänsä minulle sairaslomaa 8.4. saakka! Eli tässä nyt sitten lepäillään vielä koko ensi viikkokin. Oireet ovat helpottaneet tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Saan tehdä ruokaa ja käydä ulkona kävelemässä rauhallisesti, mutta kiellettyä on painavien tavaroiden nostaminen ja kantaminen, siivoaminen, hyppiminen, yhdynnät, pitkät automatkat ja mitähän vielä.

Pelottaa se, että oireet hävisivät yhdessä yössä kokonaan. Lääkärikin totesi, että minulla oli hyperstimulaatio todella aikaisessa vaiheessa. Ja jos raskaus alkaa, niin oireet todennäköisesti palaavat ja/tai pahenevat. Kysyinkin heti, että onko peli menetetty, jos oireita ei enää tule. Lääkäri sanoi, että ei peliä ole vielä menetetty. Sen näkee sitten vasta testipäivänä ja jokainen on yksilö ja reagoi eri tavalla. Silti!!! Itsestäni tuntuu nyt, että ei tämä todellakaan onnistunut!

Eilen postilaatikossa odotti tilaamani raskaustestit. Olisi tehnyt mieli heittää ne mäkeen... eiliseen asti olin niin varma, että tämä onnistuu ja kaikki sujuu (kerrankin!) oikei hyvin. Nyt vietetään piinapäivää 5 ja mitään oireita ei ole. Ei yhtään mitään. Tulen varmaan hulluksi täällä kotona, kun en saa tehdä oikein mitään ja testipäivä on ensi viikon perjantai. Yhdeksän yön kuluttua.

Hyperstimulaatio

Arvatkaapa mistä kirjoitan tätä viestiä? Kyllä vain, olen osastolla tarkkailussa ja minulla on hyperstimulaatio. Ainakin tämä yksi yö pitää täällä viettää ja katsotaan huomenna tilannetta uudestaan.

Pohdin koko päivän, että kehtaanko lähteä päivystykseen. Pääsin aika pian veri- ja virtsakokeisiin ja gynekologin juttusille. Hän teki tutkimuksen ultralla ja totesi heti munasarjojen olevan isot ja että vatsaontelossa on nestettä. Kun hän sanoi, että jään ainakin yhdeksi yöksi tarkkailuun, aloin itkeä. En edes tiedä miksi, koska olin tavallaan varautunut siihen mahdollisuuteen. Gyne lohdutteli ettei tämä niin vakavaa ole... Eikä olekkaan. Tuntuu vain, että normaaliin arkeen palaamista ei tapahdu ollenkaan. Hävettää olla taas pois töistä huomenna.

Minut ohjattiin petipaikalle tänne synnytysosastolle ja sain sairaalavaatteet päälleni. Muutama hoitaja tai kätilö kävi tervehtimässä minua. Alkoi taas itkettää, kun jäin yksin ja vaihdoin vaatteita. Ensimmäinen kerta sairaalassa yötä! Mies toi minulle tavaroita ja jutteli hetken. Toivottavasti pääsen huomenna kotiin!!! En edes halua ajatella mitä alkiolle on tapahtunut kaiken tämän keskellä.

Kirjoitin tekstin hätäisesti tabletilla, pahoittelut virheistä ja muista. Yritän käydä jo torkkumaan.

PP 3 ja vatsakipu

Tänään vietetään piinapäivää numero kolme. Viikonloppu meni oikein mukavasti eikä mitään oireita ollut. Eilen iltapäivällä pistin Gonapeptyl -pistoksen, jonka pitäisi jollain tapaa auttaa kiinnittymisessä, kun alkio on kuuden päivä ikäinen. Pistäminen tapahtui jo ihan rutiinilla... kaikkeen kummaan sitä ihminen tottuukin! Viikonlopun fiilis oli hyvä, enkä välillä edes muistanut miten suuria asioita parhaillaan on meneillään.

Viime yönä heräsin vatsakipuun, joka muistutti vähän närästystä. Kääntyilin sängyssä ja tunsin välillä vihlaisuja munasarjoissa. Herätyskellon soitua menin vessaan ja oloni oli aika kamala. Heikotti, oksetti ja mahaan sattui. Istuin vessan lattialla ja mietin, että tämä on nyt sitä hyperstimulaatiota. Ihan varmasti. Olo onneksi helpotti ja kykenin töihin... Olen juonut paljon vettä ja pohtinut pitäisikö lähteä päivystykseen. Maha on ihan hirveä pallo, turvonnut ja kosketusarka. Muita oireita ei tällä hetkellä ole ja hirveä määrä juomaani vettä tulee kyllä ihan normaalisti virtsana ulos. Mitähän tässä pitäisi tehdä? Voiko kyse olla jostain ihan muusta turvotuksesta kuin hyperstimulaatiosta? Ja onko lääkäriin mentävä, jos oireet eivät pahene?

Äsken itkeskelin tässä työpöytäni ääressä ja mietin, että mitenköhän tässä vielä käy... voiko raskaus edes alkaa, jos lähtökohta on tämä? Ehkä sinnitellen työpäivän ja soittelen päivystykseen illemmalla. Siellä on arvatenkin näin maanantai-aamuna melkoinen ruuhka. Onneksi työni on kevyttä istumatyötä ja työmatkatkin taitan autolla. Eli mitään hirmuista rasitustusta tästä päivästä ei aiheudu... Heh, salikassin pakkasin eilen innoissani  ja kuvittelin, että tänään pääsen palaamaan liikunan pariin pitkästä aikaa. Mutta ehei. Ja samapa se, kunhan tulisin terveeksi ja alkio kiinnittyisi ♥ Eikö se hetki olekin suunnilleen tänään, kun alkio on seitsemän päivän ikäinen?

Alkionsiirto

Alkionsiirto oli eilen ja kaikki meni loistavasti! Siirrettävä alkio oli 4-päiväinen morula-vaiheen saavuttanut alkio. Olin niin jännittynyt etten älynnyt kysyä mitä tuo tarkoittaa ja onko alkio "hyvälaatuinen"! Olen lukenut, että joillekin on kerrottu alkion olevan esim. 2-luokkaa tai AB-luokkaa. Ei mitään käsitystä mitä nuokaan tarkoittavat, mutta tietäisinpä edes jotain enemmän alkion laadusta tai solumäärästä! Kolme alkiota pakastettiin.

Itse toimenpide kesti alle kymmenen minuuttia ja tukalinta oli se hirvittävä vessahätä, joka minulla oli. Hoitaja naureskelikin, että oloni on varmasti tukala, sillä rakko oli aivan täynnä. Oli mielenkiintoista nähdä näytöltä miten alkio laitettiin kohtuuni! Endometrium oli kuulemma hyvän paksuinen ja alkio saatiin siirrettyä hyvään kohtaan.

Sain mukaani ohjeet jatkolääkityksen ja raskaustestin suhteen. Jatkan Teroluteja samalla kaavalla (1 tabletti aamulla ja 2 illalla) ja huomenna pistän Gonapeptyl -pistoksen päivällä. Virallinen testipäivä on perjantai 6.4. Sinne onkin odottelemista.

Olin ajatellut, että tunnelma alkionsiirron jälkeen on jotenkin hilpeä, onnellinen ja odottavainen. Lopulta en tuntenut koko päivänä oikein mitään. Toki olen iloinen, että näin pitkälle päästiin ja kaikki meni hyvin, mutta olo on jotenkin tyhjä. En osaa ajatella, että sisälläni on solumöykky, josta saattaisi ihan oikeasti tulla meidän vauva, jos kaikki menee niinkuin pitää. Toivotaan, että nyt on meidän vuoro ❣

Punktion jälkitunnelmia vielä

Puhelin soi aamulla kahdeksan jälkeen ja puhelinnumero näytti samalta kuin eilen IVF-laboratoriosta tulleessa puhelussa. Kädet hikosi ja olin ihan varma, että alkiot on menetetty. Näin jo itseni kyyneleet silmissä kirjoittamassa miehelle viestiä, että voi unohtaa perjantain reissun naapurikaupunkiin... Vastasin puhelimeen ja siellä olikin lehtimyyjä. En ole koskaan ennen ollut noin iloinen lehtimyyjältä saamastani puhelusta :D Hyvä, että en tehnyt tilausta...

Nämä kaksi punktion jälkeistä sairaspäivää on mennyt todella hitaasti! Olen katsonut Netflixiä ja tänään yritin tehdä vähän kotitöitä. Alavatsa on edelleen arka, mutta ei missään tapauksessa kipeä. Tuntuu, että perjantaihin on ikuisuus! Eikö kukaan puhu näistä punktion ja alkionsiirron välisistä päivistä piinapäivinä?? Olen käyttänyt ihan liikaa aikaa Googlettamiseen... miten voisin parantaa mahdollisuuksia alkion kiinnittymisen suhteen, mitkä ovat mahdollisuudet onnistua, pitäisikö syödä ananasta vai juoda lasillinen punaviiniä jne jne... lista on ihan loputon.

Toisaalta on helpottavaa mennä huomenna töihin. Jännittää vain millaisia "huhuja" poissaolostani on liikkunut... Punktion ajankohta selvisi aika myöhään perjantaina ja laitoin samantien Outlookkiin, että olen poissa torstaihin asti. Jokainen on voinut päätellä, että tavallisesta flunssasta ei varmasti ole kyse. Ajatelkoot mitä haluavat. Esimiehelle kerroin meneväni "toimenpiteeseen", josta tulee kolme päivää sairaslomaa. Hän ei enempää kysellyt, toivotti vain tsemppiä. Noh, toivottavasti pöydälleni on kertynyt alkuviikon aikana jotain puuhaa, että työpäivät menee mahdollisimman nopeasti. Teen siis työtä assistenttina, joten poissaollessani voi kertyä paljon puuhaa :D

Haluaisin kertoa hirmuisen paljon enemmän itsestäni, parisuhteestamme, kodistamme ja elämästämme, mutta pelkään ihan hirveästi, että joku tunnistaa minut! Noh, pääasia kuitenkin on, että saan johonkin purkaa näitä ajatuksiani... Voi olla, että palaan blogin ääreen vasta alkionsiirron jälkeen...joka on YLIHUOMENNA! Nyt sormet ja varpaat ristiin, että siellä odottelee meitä top-alkio!