Muistan kun raskaudesta haaveillessa ja sitä kovasti yrittäessä ajattelin, että en koskaan tule valittamaan yhdestäkään muutoksesta, jonka raskaus saa vartalossani aikaan. Jos niin onnekas olen, että joskus tulen raskaaksi, otan ilolla vastaan kaikki mahdolliset kilot ja arvet, jotka vartalooni tulevat. Pahimman lapsettomuustuskan aikaan tunsin ärtymystä (ehkä jopa vihaa) naisia kohtaan, jotka valittivat kymmenen kilon painonnousua, raidallista mahaa ja roikkuvia rintoja. Ajattelin, että tekisin mitä vain saadakseni kokea raskauden ja sen tuomat muutokset kehossa! Mitä ajattelen nyt, kun käyntiin pyörähti raskausviikko 30?
Selailin viikonloppuna kuvia alkuvuodelta juuri ennen lapsettomuushoitojen alkua. Kyllähän minä olen niissä kuvissa todella hoikka, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan. Treenasin salilla 3-4 kertaa viikossa, söin kohtalaisen terveellisesti ja painoa oli noin 60 kiloa (olen 169 cm pitkä). Hormonipistosten aikaan painoni lähti hieman nousuun, mutta siihen vaikutti varmasti se, että raskas liikunta kiellettiin ja aloin herkutella stressin keskellä. Hoitojakson seurauksena sain hyperstimulaation ja plussan raskaustestiin, jolloin vatsani turposi aivan todella paljon! Vatsan ympärystä mittailtiin kotona ja sairaalassa. Olo oli todella tukala, sillä näytin kuin olisin puolivälissä raskautta, vaikka todellisuudessa kaikki oli pelottavan alussa. Peittelin mahaani parhaani mukaan... olin raskaana, mutta vatsan suuri koko ei varsinaisesti johtunut siitä.
Hyperstimulaatio helpotti ja vatsa palasi litteäksi. Kunnes alkoi raskausturvotus! Voin rehellisesti sanoa, että ne viikot ennen niskaturvotusultraa olivat minulla se ikävin vaihe vartaloon ja ulkonäköön liittyen... mikään vaate ei tuntunut hyvältä ja näytin mielestäni isolta ja lihavalta. Yritin peitellä turvonnutta mahaani ja salata alussa olevan raskauteni. Oli maailman ihanin tunne laittaa tiukka t-paita päälle sen jälkeen kun niskaturvotusultra oli ohi ja raskausuutinen paljastettu lähipiirille ja työpaikalle! Sen jälkeen olenkin kulkenut tiukoissa yläosissa vatsaani korostaen. Mitä isommaksi mahani muuttuu, sen ihanammalta kaikki tuntuu! (Ainakin tähän saakka, hahha!)
En ole mielestäni kokenut mitään "kriisiä" vartaloni suhteen...lisää senttejä on tullut vauvamahan lisäksi myös lantiolle ja reisiin, mutta siitä voinen syyttää liikkumattomuutta ja viikonloppujen herkuttelua. Kiloja on kertynyt noin 12 eli tällä hetkellä painan 73 kg. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta ainakaan siihen ei ole neuvolassa puututtu. Raskausarpia ei ole ilmestynyt, vaikka jollain kummallisella tavalla olen odottanut niitäkin. Rinnat ovat kasvaneet ja niissä aiemmin olleet venymisarvet teini-iältä ovat vahvistuneet. Napa on aika saman näköinen kuin aiemmin ja linea negraa ei näy ollenkaan.
Kun katson itseäni peilistä, tunnen suurta onnellisuutta ja ylpeyttä. En tiedä mitään ihanampaa kuin silitellä suurentunutta vatsaani ja tuntea liikettä sen sisällä ♥ Tätä olen kovasti odottanut ja tästä aion nyt nauttia täysin siemauksin! Miten kroppani palautuu synnytyksen jälkeen, se jää nähtäväksi. Millaisia ajatuksia teillä on vartaloistanne, kun olette odottaneet raskautta, olleet raskaana tai palautuneet synnytyksestä?
maanantai 24. syyskuuta 2018
torstai 20. syyskuuta 2018
Kontrollikäynti
Ajattelin tulla heti kertomaan kuulumiset lääkärikäynnin jäljiltä. Sain tosiaan ajan gynekologille, kun neuvolalääkärin mielestä kohdunkaula oli jo niin pehmeä ja sen alapuolella näkyi "pahkuroita". Minua tietenkin jännitti tuo käynti ihan suunnattomasti! Onneksi lääkäri oli aivan äärimmäisen mukava ja tuli heti luottavainen olo.
Sisätutkimuksessa kohdunkaulan tilanne oli sormilla tunnusteltaessa 3 cm ja ultralla katsottuna 6 cm! Eli oikein hyvä tilanne. Kohdunsuu oli kiinni ja hieman pehmentynyt, mutta se on kuulemma ihan normaalia näillä viikoilla. Ne pahkurat jäivät osittain arvoitukseksi. Aluksi lääkäri arveli niiden olevan kondyloomaa(!), mutta ne olivat kuulemma liian pehmeitä ollakseen sitä. Ilmeisesti raskaus on aiheuttanut limakalvoissa muutoksia? Asiaa ei kuitenkaan kannata murehtia enempää, vaan tilannetta katsotaan jälkitarkastuksessa synnytyksen jälkeen.
Sisätutkimuksen jälkeen katseltiin vielä vauvaa ultralla. Ihan pienen hetken ajan tuijotin vain kattoon ja mietin, että jos sykettä ei näykkään. Sitten käänsin katseeni ruudulle ja siellä sydän sykki kovasti ja vauva viuhtoi käsiään ja jalkojaan. Kaikki näytti olevan kunnossa ja tällä hetkellä vauvan paino on 1267 g. Kaikki mitat menivät keskikäyrien mukaan.
Lääkäri sanoi, että voin tehdä kaikkea oman jaksamisen ja omien tuntemusten mukaan. Kysyin, että uskallanko lähteä vielä kylpylälomalle ja se on kuulemma OK kunhan ei ihan viimeisillä viikoilla lähde. Silloin kohdunsuu voi olla jo avautunut. Hän toivotteli kovasti onnea loppuraskauteen ja synnytykseen. Käynnistä jäi hyvä mieli ja nyt uskallan taas nauttia raskaudesta!
Sisätutkimuksessa kohdunkaulan tilanne oli sormilla tunnusteltaessa 3 cm ja ultralla katsottuna 6 cm! Eli oikein hyvä tilanne. Kohdunsuu oli kiinni ja hieman pehmentynyt, mutta se on kuulemma ihan normaalia näillä viikoilla. Ne pahkurat jäivät osittain arvoitukseksi. Aluksi lääkäri arveli niiden olevan kondyloomaa(!), mutta ne olivat kuulemma liian pehmeitä ollakseen sitä. Ilmeisesti raskaus on aiheuttanut limakalvoissa muutoksia? Asiaa ei kuitenkaan kannata murehtia enempää, vaan tilannetta katsotaan jälkitarkastuksessa synnytyksen jälkeen.
Sisätutkimuksen jälkeen katseltiin vielä vauvaa ultralla. Ihan pienen hetken ajan tuijotin vain kattoon ja mietin, että jos sykettä ei näykkään. Sitten käänsin katseeni ruudulle ja siellä sydän sykki kovasti ja vauva viuhtoi käsiään ja jalkojaan. Kaikki näytti olevan kunnossa ja tällä hetkellä vauvan paino on 1267 g. Kaikki mitat menivät keskikäyrien mukaan.
Lääkäri sanoi, että voin tehdä kaikkea oman jaksamisen ja omien tuntemusten mukaan. Kysyin, että uskallanko lähteä vielä kylpylälomalle ja se on kuulemma OK kunhan ei ihan viimeisillä viikoilla lähde. Silloin kohdunsuu voi olla jo avautunut. Hän toivotteli kovasti onnea loppuraskauteen ja synnytykseen. Käynnistä jäi hyvä mieli ja nyt uskallan taas nauttia raskaudesta!
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Kuulumiset pitkän tauon jälkeen
Minun ei missään tapauksessa ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa blogista! Päivät vain hurahti ohi ja yht'äkkiä huomasin, että tänne palaaminen tuntuu vaikealta...Ajattelin, että kirjoitan tähän samaan postaukseen kaikki viime viikkojen kuulumiset ja tapahtumat. Toivon, että tämän postauksen jälkeen pääsisin taas hyvään kirjoitusrytmiin! Mitä viime aikoina sitten on tapahtunut?
Sokerirasituskoe
Sokerirasituskokeessa kävin jo reilu kolme viikkoa sitten ja tuolloin oli meneillään rv 25+0. Jännitin koetta lähinnä sen takia, että veren näkeminen saa oloni huonoksi ja saatan jopa pyörtyä. Onneksi vältyin tälläkin kertaa näkemästä verta niissä putkiloissa ja näytteiden ottaminen sujui helposti. Sokerilitkun juominen ei mielestäni ollut paha juttu. Olihan sitä aika paljon, mutta onneksi se oli kylmää ja meni helposti alas. Ensimmäisen tunnin aikana koin jonkinlaista heikoitusta, mutta onneksi sekin meni ohi. Katsoin kännykältä Netflixiä kuulokkeet päässä ja minulla oli lisäksi kirja mukana. Suosittelenkin ottamaan jotain viihdykettä matkaan, että aika menee joutuisammin. Mukava hoitaja sanoi, että pääsen kyllä syrjemmälle lepäämään, jos oloni muuttuu huonoksi. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Oli ihanaa päästä kokeen jälkeen kaupungille syömään lounasta ennen töihin paluuta! Loppupäivän väsytti aivan järkyttävän paljon ja töiden jälkeen lepäsin sohvalla iltaan saakka. Tulokset tulivat saman päivän aikana Oma kantaan ja kaikki arvot oli kunnossa! Ei siis raskausdiabetestä täällä.
Neuvolalääkäri
Täällä kotikaupungissani on raskausaikana vain yksi käynti neuvolalääkärille ja omani oli pari viikkoa sitten rv 26+2. Ensin katsottiin neuvolan terveydenhoitajan kanssa verenpaine, paino, pissanäyte ja vaihdettiin kuulumiset. Kaikki oli jälleen kunnossa, eikä edes painonnousussa ollut mitään huomauttamista. Odottelin aulassa hetken ennen kuin lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Lääkärinä oli oikein mukava ja nuori nainen, joka kyseli aluksi kuulumiset, tunnelmat raskaudesta ja ajatukset synnytyksestä. Hän mittasi sf-mitan ja kuunteli sydänäänet, jotka molemmat olivat kunnossa. Sitten oli sisätutkimuksen vuoro... voin sanoa, että koskaan elämäni aikana ei ole tutkimuksen tekeminen sattunut niin paljon! En tiedä mikä siinä oli, mutta vedet silmissä odotin kaiken olevan ohi. Tällä kertaa en ollut etukäteen edes miettinyt, että jokin olisi pielessä... lääkäri kuitenkin totesi, että kohdunsuu on pehmentynyt ja sen alapuolella näkyy jokin pallura/napukka, jollaista hän "ei ole koskaan aiemmin nähnyt". Hän soitti neuvolaylilääkärille ja he katsoivat parhaaksi varata minulle kontorolliajan gynekologille, koska "kaikki ei nyt näytä siltä miltä kuuluisi". Tuossa vaiheessa minun oli enää vaikeaa pidätellä itkua. Lääkäri lohdutteli moneen kertaan, että kaikki on varmasti kunnossa, mutta itsestäni kaikki tuntui (jälleen kerran) maailmanlopulta. Lähdin vastaanotolta surkealla mielellä ja itkin autossa vartin ennen kuin suuntasin kotiin. Kontrolliaika gynekologille on huomenna.
Liitoskivut
Ennen raskautta olin kyllä kuullut liitoskivuista, mutta en todellakaan ollut osannut ajatella miten paljon ne voivat sattua! Itselläni kivut alkoivat raskausviikolla 25 ja toiset päivät on helpompia kuin toiset. Kipu tuntuu eniten häpyluussa ja nivusissa, mutta pahimmillaan myös lonkissa, reisissä ja selässä. Selkäkipuun toki vaikuttaa varmasti myös se, että köpöttelen eteenpäin vaikeassa asennossa ja minulla on notkoselkä. Jo kauppareissu Prismaan tuottaa haasteita ja kodin viikkosiivouksen tekeminen on tuskaa. Toivon todella, että kivut ei pahene loppua kohti!
Vauvan huone
Vauvan huone on yhä samassa tilassa kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Eli miehen pelihuoneena. Kalusteet on sentään jo hankittuna valmiiksi, mutta niitä aletaan kasata kuulemma vasta lokakuussa. Olen tietyllä tapaa todella uupunut siihen, että toinen ei halua laittaa kotia kuntoon vauvaa varten eikä luopua mistään (tässä tapauksessa siis tuosta huoneestaan). En jaksa enää edes ottaa asiaa puheeksi ja olen tilaillut vauvalle tarvikkeita netistä kysymättä mieheltä sen suuremmin mielipidettä... häntä kun ei tunnu kiinnostavan ja kommentti joka asiaan on, että "onhan tässä vielä aikaa". Juu, siltä se tuntuu nyt... Mutta entä jos vointini menee huonompaan suuntaan tai vauva päättääkin syntyä etuajassa? Tuon asian tiimoilta olen aika uupunut. Henkisesti siis.
Sellaiset kuulumiset tänne! Tänään on meneillään rv 28+2 ja aika tuntuu menevän eteenpäin ihan liian nopeasti. Toki odotan mielettömän paljon, että saan vauvan syliini, mutta kyllä tässä on vielä niin paljon kaikkea tehtävää ja ostettavaa ennen h-hetkeä...
Sokerirasituskoe
Sokerirasituskokeessa kävin jo reilu kolme viikkoa sitten ja tuolloin oli meneillään rv 25+0. Jännitin koetta lähinnä sen takia, että veren näkeminen saa oloni huonoksi ja saatan jopa pyörtyä. Onneksi vältyin tälläkin kertaa näkemästä verta niissä putkiloissa ja näytteiden ottaminen sujui helposti. Sokerilitkun juominen ei mielestäni ollut paha juttu. Olihan sitä aika paljon, mutta onneksi se oli kylmää ja meni helposti alas. Ensimmäisen tunnin aikana koin jonkinlaista heikoitusta, mutta onneksi sekin meni ohi. Katsoin kännykältä Netflixiä kuulokkeet päässä ja minulla oli lisäksi kirja mukana. Suosittelenkin ottamaan jotain viihdykettä matkaan, että aika menee joutuisammin. Mukava hoitaja sanoi, että pääsen kyllä syrjemmälle lepäämään, jos oloni muuttuu huonoksi. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Oli ihanaa päästä kokeen jälkeen kaupungille syömään lounasta ennen töihin paluuta! Loppupäivän väsytti aivan järkyttävän paljon ja töiden jälkeen lepäsin sohvalla iltaan saakka. Tulokset tulivat saman päivän aikana Oma kantaan ja kaikki arvot oli kunnossa! Ei siis raskausdiabetestä täällä.
Neuvolalääkäri
Täällä kotikaupungissani on raskausaikana vain yksi käynti neuvolalääkärille ja omani oli pari viikkoa sitten rv 26+2. Ensin katsottiin neuvolan terveydenhoitajan kanssa verenpaine, paino, pissanäyte ja vaihdettiin kuulumiset. Kaikki oli jälleen kunnossa, eikä edes painonnousussa ollut mitään huomauttamista. Odottelin aulassa hetken ennen kuin lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Lääkärinä oli oikein mukava ja nuori nainen, joka kyseli aluksi kuulumiset, tunnelmat raskaudesta ja ajatukset synnytyksestä. Hän mittasi sf-mitan ja kuunteli sydänäänet, jotka molemmat olivat kunnossa. Sitten oli sisätutkimuksen vuoro... voin sanoa, että koskaan elämäni aikana ei ole tutkimuksen tekeminen sattunut niin paljon! En tiedä mikä siinä oli, mutta vedet silmissä odotin kaiken olevan ohi. Tällä kertaa en ollut etukäteen edes miettinyt, että jokin olisi pielessä... lääkäri kuitenkin totesi, että kohdunsuu on pehmentynyt ja sen alapuolella näkyy jokin pallura/napukka, jollaista hän "ei ole koskaan aiemmin nähnyt". Hän soitti neuvolaylilääkärille ja he katsoivat parhaaksi varata minulle kontorolliajan gynekologille, koska "kaikki ei nyt näytä siltä miltä kuuluisi". Tuossa vaiheessa minun oli enää vaikeaa pidätellä itkua. Lääkäri lohdutteli moneen kertaan, että kaikki on varmasti kunnossa, mutta itsestäni kaikki tuntui (jälleen kerran) maailmanlopulta. Lähdin vastaanotolta surkealla mielellä ja itkin autossa vartin ennen kuin suuntasin kotiin. Kontrolliaika gynekologille on huomenna.
Liitoskivut
Ennen raskautta olin kyllä kuullut liitoskivuista, mutta en todellakaan ollut osannut ajatella miten paljon ne voivat sattua! Itselläni kivut alkoivat raskausviikolla 25 ja toiset päivät on helpompia kuin toiset. Kipu tuntuu eniten häpyluussa ja nivusissa, mutta pahimmillaan myös lonkissa, reisissä ja selässä. Selkäkipuun toki vaikuttaa varmasti myös se, että köpöttelen eteenpäin vaikeassa asennossa ja minulla on notkoselkä. Jo kauppareissu Prismaan tuottaa haasteita ja kodin viikkosiivouksen tekeminen on tuskaa. Toivon todella, että kivut ei pahene loppua kohti!
Vauvan huone
Vauvan huone on yhä samassa tilassa kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Eli miehen pelihuoneena. Kalusteet on sentään jo hankittuna valmiiksi, mutta niitä aletaan kasata kuulemma vasta lokakuussa. Olen tietyllä tapaa todella uupunut siihen, että toinen ei halua laittaa kotia kuntoon vauvaa varten eikä luopua mistään (tässä tapauksessa siis tuosta huoneestaan). En jaksa enää edes ottaa asiaa puheeksi ja olen tilaillut vauvalle tarvikkeita netistä kysymättä mieheltä sen suuremmin mielipidettä... häntä kun ei tunnu kiinnostavan ja kommentti joka asiaan on, että "onhan tässä vielä aikaa". Juu, siltä se tuntuu nyt... Mutta entä jos vointini menee huonompaan suuntaan tai vauva päättääkin syntyä etuajassa? Tuon asian tiimoilta olen aika uupunut. Henkisesti siis.
Sellaiset kuulumiset tänne! Tänään on meneillään rv 28+2 ja aika tuntuu menevän eteenpäin ihan liian nopeasti. Toki odotan mielettömän paljon, että saan vauvan syliini, mutta kyllä tässä on vielä niin paljon kaikkea tehtävää ja ostettavaa ennen h-hetkeä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)