keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Verikokeet ja KP 1

Verikokeissa käyty ja nyt vaan odottelen tuloksia. Jotenkin veikkaan ettei niissä ole mitään hälyyttävää... Ja toki hyvä niin. Vähän epäilyttää osaanko edes tulkita niitä kunnolla. Tulokset ja viitearvot tulee vain paperina postitse ja niistä pitäisi jotain ymmärtää.

Ja niinhän siinä kävi, että vuoto alkoi tänään. Tällä kertaa mitään kovin suuria menkkoja edeltäviä oireita ei ollut (kiukkuisuus + kipeät rinnat), niin ehdin jo toivoa parasta. Mutta ei. Huomasin kalenteria vilkuillessani, että seuraava ovis sattuu viikonlopulle ja olen just silloin reissussa! Noh, ei voi mitään.

Kerroin itseäni jonkin verran vanhemmalle työkaverilleni tästä tilanteesta, kyynelten saattelemana tietenkin. Hän yritti kovasti tsempata ja kertoi ettei hänenkään raskaudet alkaneet ihan muutamalla yrittämällä. Oli kiva jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka todella tuntui ymmärtävän tämän ahdistuksen ja surun... Viime päivinä en ole ollut ihan niin pahoilla mielin, kun esimerkiksi kuukausi sitten. Tuntuu, että homma seisoo paikoillaan ja kuukaudet vierii eteenpäin... En vaan saa aikaiseksi pyytää sitä lähetettä julkisen puolen lapsettomuustutkimuksiin. Jos tätä lukee joku, joka on samassa tilanteessa, niin jätäthän kommenttia? :) Miten pääsit tilanteessa eteenpäin vai aikailetko samaan tapaan kuin minä?  Me päästäisiin varmasti tutkimuksiin, koska ilman ehkäisyä on menty reilu kaksi vuotta ja ikääkin on se kolmekymppiä. Huoh.

2 kommenttia:

  1. Hei! Itse olen jo lähempänä neljääkymppiä ja aloitin lapsenhankkimipuuhat vasta 36-vuotiaana. Nyt kun omalla taipaleella on ollut jos jonkunlaista vaivaa ja ongelmaa (eikä lasta ole syliin asti tullut), niin suosittelen kyllä ajoissa hakeutumaan hoitoihin, tai edes selvittämään onko kaikki ok. Ja jos se ei julkisella onnistu, niin sitten yksityisellä. Ei kannata liian kauaa odotella, kosk amuuten saattaa käydä niinkuin minulle nyt on jo ehkä käynyt, että liian vanhana aloitin yrittämisen…Tämä on siis ihan minun omiin kokemuksiin perustuva ajatus. Onnea yritykselle :)

    VastaaPoista
  2. Mitä teille kuuluu? Kerrohan ihmeessä kuulumisia, seurailen :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommentistasi! ♥