maanantai 16. heinäkuuta 2018

Onnellisuuskuplassa

En tiedä johtuuko se kesästä, lomasta, hormoneista vai mistä, mutta olen päässyt nyt jonkilaiseen onnellisuuskuplaan! Kaikki tuntuu kovin ihanalta, enkä osaa olla hymyilemättä. Toki tämä kaikki onnellisuus tuntuu samalla myös pelottavalta... pessimistisenä ihmisenä en voi olla ajattelematta milloin rysähdän alas ja kovaa. Mutta yritän nyt kovasti nauttia tästä kaikesta <3

Olin ajatellut, että ennen rakenneultraa ei osteta mitään eikä tehdä mitään valmisteluja. No mitä veikkaatte miten on mennyt? Ensimmäiset pari vaatetta ostin etelänmatkalta kaksi viikkoa sitten, yhdistelmävaunut ja turvakaukalo ostettiin viikko sitten ja viime viikolla aloitettiin jo pikkuhiljaa muutokset kotona. Meillä on kaksi makuuhuonetta ja toinen on toiminut "miehen huoneena" tähän saakka. Vaikka vauva ei alkuun tarvitsekkaan omaa huonetta, halutaan kuitenkin sisustaa sellainen jo heti alkuun. Ja mielestäni on kiva, että kaikki vauvatavarat on keskitetty yhteen huoneeseen. Aloiteltiin projektia tyhjentelemällä kaappeja ja yllättävän paljon löytyi kaikkea myyntiin ja ihan kaatopaikalle. Sängyn ja hoitopöydän aika on paljon myöhemmin, joten miehen kalusteet voi olla huoneessa vielä syksyyn saakka. (Ja toki vauva nukkuu aluksi meidän makuuhuoneessa.)

Löysin varastosta laatikon, johon äitini on säästänyt minun ja veljieni vaatteita muutamia kappaleita. Oli kiva käydä niitä läpi ja pestä pientä pyykkiä muutama koneellinen. Suurin osa vaatteista oli niin kivoja, että voisin kuvitella niiden tulevan ihan oikeasti käyttöön! Eikö tunnukin hullulta, että jokin 30 vuotta vanha body on vieläkin tallessa ja ihan hyvässä kunnossa jopa? :) Suurin osa oli kyllä pikkuveljeni vaatteita 18 vuoden takaa... mutta pitkä aika sekin :)

Niin. Tosiaan kävin tänään myös kirpputorilla. Tähän saakka olen oikeastaan kiertänyt vauvanvaatteet kaukaa, koska en ole uskaltanut alkaa ostella mitään. Tänään tein poikkeuksen ja jouduin todellla kaikkien ihanien pikkuvaatteiden valtaan. Lopputuloksena kotiin mukaan lähti toppahaalari, neljä valkoista kietaisubodyä, tähtibody ja kolmet raitahousut. Hups.

Kertokaa ihmeellä missä vaiheessa te olette tehneet ensimmäiset hankinnat? Miten paljon vaatteita tarvitsee ja kannattaako niitä edes itse ostaa paljon? Ja mistä tietää mitä kokoa tarvitaan minkäkin verran? Vastauksia löytyisi varmasti netin ihmeellisestä maailmasta, mutta ehkä te osaatte auttaa minua :) Tiedän myös, että äitiyspakkauksen mukana tulee kaikkea ihanaa ja lisäksi läheiset odottavat kuumeisesti uutta tulokasta ja haluavat varmasti ostaa jotain.

Siinäpä oli minun kesäiset ja tällä hetkellä hyvin onnelliset kuulumiset. Tänään lähti käyntiin raskausviikko 20 ja ensi viikolla koittaa rakenneultra.

5 kommenttia:

  1. Se, minkä verran tarvii mitäkin kokoa riippuu ihan mitekä usein jaksaa pestä pyykkiä ja miten sottaavaa sorttia vauva on (ne poikien pissahyökkäykset kun vaippaa vaihdetaan! :D )ja sit vielä se, että minkä kokoisena vauva syntyy :) Me ostettiin 50-62 kokoja ennen vauvan syntymää ja nyttemmin täydennetty varastoja isommillakin koilla. Sekin on huomattu, että eri merkeillä saman kokoinen vaate voi olla tosissaan ihan eri kokoa, vastasyntyneelle saattoi mennä jonkun vaatemerkin 50 ja jonkun merkin 62. Ja jonkun body+housu setin body on just sopiva ja esim. housut hullun isot! Äitiyspakkauksessa tulee kyl kivasti vaatteita kanssa.
    Meillä on toiminu kätsysti myös haalarit, esim. ihan "unihaalarit", myöskin päiväkäytössä. Niissä on vetska ja yksiosainen juttu on helppo pukea vauvalle päälle :) Laiskottaa välillä se nepparien napsuttelu :D

    Sulla on kiva blogi. Mukavaa lueskella ja muistella omaa esikoisen odotusta siinä ohella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos paljon kommentista ja pahoittelut, että vastaukseni kesti näin kauan! :) On niin mukava kuulla, että blogiani on mukavaa lukea!

      Oikein hyviä vinkkejä nuo! Ainakin tähän saakka olen ollut innokas pyykinpesijä, mutta saa nähdä miten käy, kun vauva-arki on päällä? Onneksi myös mieheltä sujuu pyykinpesu :D Ehkä panostan itsekkin noihin kokoihin 50-62 nyt alkuun... tiedän kyllä, että saadaan varmasti ihan hirveä määrä vaatteita lahjaksikin ja vauva kasvaa nopeasti pienimpien kokojen yli. Huh, on tämä kyllä niin jännittävää aikaa! :)

      Poista
    2. Joo kyllä sitä pyykkiä vauva-arjessa ja hormonihöyryissä ehtii ja jaksaa pestä hyvinkin, mutta kannattaa hyödyntää ilman muuta "puolisopalvelijaa" ainakin ekoina viikkoina kotona. Tuli muuten mieleen vielä, että jos teiän lähistöllä on Lastentarvike liike niin sieltä saa ilmaiseksi Babyboxin, jossa on vähän jotain vauvajuttuja. Ja sit netissä jos liittyy liberokerhoon, voi saada k-ryhmän kaupasta ilmaiseksi liberolaukun, jossa oli kans vauvajuttuja. Noi oli tommoisii kivoja extravauvahömppiä, jos vaan kiinnostaa :)

      Poista
  2. Minä vannoin myös itselleni, ettei mitään hankintoja ennen rakenneultraa. No, eihän se ihan sujunut... Huhtikuun alussa oli rakenneultra mutta rattaat ja hoitopöytä löytyi kotoa jo helmikuussa, samoin kaikenlaista muuta pientä. Nyt vielä neljä viikkoa jäljellä laskettuun aikaan enkä ole aikoihin enää ostanut mitään. Kirpparit on kyllä pahoja, siellä hullaantuu helposti :P Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska kuulla, että sinulla on vähän samantapaisia kokemuksia! Itse alkaisin jo mieluusti laittaa vauvan huonetta muutenkin valmiiksi... haluaisin ostaa sängyn ja hoitopöydän ja kasata ne valmiiksi. Pitäisi vaan saada mies ensin suostumaan :D Hänen mielestään sen ehtii hyvin vielä syyskuussakin.

      Oi kiitos paljon! :) Sinulle myös kovasti onnea ja tsemppiä loppuraskauteen! Pian pieni on jo sylissäsi <3

      Poista

Olen iloinen kommentistasi! ♥