Kun vauva ei nuku päivällä

Aloin kirjoittaa synnytyskertomusta heti viimeisimmän postauksen jälkeen. Valitettavasti se on edelleen kesken, sillä vauva ei meinaa millään nukkua päivällä ja kaikki hommat jää tekemättä. Vauva on kyllä suhteellisen tyytyväinen, mutta hän ei vaan malta nukkua. Hän viihtyy kovasti tissillä ja usein torkahtaakin imetyksen jälkeen. Heti kun siirrän hänet vaikkapa unipesään (joka on vieressäni sohvalla), hän herää samantien. Vaunuihin tai automatkalle hän kyllä nukahtaa, mutta herää samantien kun vauhti pysähtyy. En ole tästä asiasta suuremmin ottanut stressiä... uskon, että jonkilainen rytmi ja päiväuniaikataulu meillekin jossain vaiheessa tulee. Jos jollain on jotain vinkkejä, niin kertokaa toki! Yöllä vauva herää yleensä kahden tunnin välein syömään ja olen jo siihen tottunut. Viime yönä olikin ihmetystä, kun hän nukkui yhtä päätä klo 23-03!

Tällä hetkellä vauva nukkuu, mutta on pakko jatkaa kotitöitä ja palata synnytyskertomuksen pariin myöhemmin. Meillä vietetään pojan nimiäisiä lauantaina ja niissä riittää järjesteltävää! Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Loppuraskauden muistelua

Olipa kiva huomata miten moni oli käynyt lukemassa edellisen tekstini ja jättänyt kommentin! Ajattelin jossain vaiheessa, että joku voi jopa ajatella meille tapahtuneen jotain ikävää... Kaikki on kuitenkin oikein loistavasti ja ajattelin kirjoitella nyt alkuun miten loppuraskaus sujui ja sen jälkeen kerron synnytyksestä. Josko sitten pääsisin kirjoittelemaan tästä arjesta ihan reaaliajassa.

Kirjoitin viimeksi lokakuun alkupuolella, kun olin saanut lähetteen pelkopolille. Lähete sisälsi ensin käynnin kätilön juttusille ja sen jälkeen lääkärin tutkimukseen. Mielestäni molemmat käynnit oli ihan hyviä, mutta enemmän hyödyin ehdottomasti lääkärin tekemästä tutkimuksesta. Molemmilla käynneillä kerroin huoleni, että pelkään minulla olevan rakenteellinen "vika", että vauva ei mahdu alakautta tulemaan. Sekä kätilö että lääkäri suhtautuivat oikein ymmärtäväisesti pelkooni ja tekivät kaikkensa helpottaakseni pelkoani... Lääkäri tutki ultralla vauvan tilanteen ja kaikki vaikutti oikein hyvälle. Vauvan painoavio sillä hetkellä oli 2900 g ja lääkäri arvioi vauvan syntyvän 3600 gramman painoisena. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, joka sattui enemmän kuin mikään tutkimus koskaan! En tiedä oliko lääkäri tavanomaista kovakouraisempi vai vaikuttiko raskaus kivun tuntemiseen niin kovana. Joka tapauksessa kohdunkaulaa oli vielä jäljellä ja se oli kiinni. Lääkäri totesi, että lantioni on hyvän kokoinen synnytystä ajatellen eikä häntäluu ole edessä. Tieto oli helpottava ja odotin synnytystä luottavaisin mielin!

Loppuraskaus sujui muutenkin oikein mukavasti... minulle järjestettiin yllätykseksi Baby Showerit, jäin töistä äitiyslomalle suunnitemien mukaan ja vietimme syntymäpäivääni miehen kanssa kylpylässä. Liitoskivut jatkui loppuun asti ja loppuraskaudesta oli todella hankalaa nukkua. Heräsin joka kerta, kun piti vaihtaa asentoa. Tuntui, että neuvolassa sai ravata melkei joka viikko ja käynnit tuntuivat todella turhilta. Muuten elämä vauvamahan kanssa oli oikein ihanaa ja tunsin itseni loppuun saakka kauniiksi ja hehkuvaksi, heh!

Yksi todella ikävä asia minulle kuitenkin kävi raskausviikolla 37. Kävin kaverini luona kahvilla ja sieltä pois lähtiessäni kompastuin pihalla olleisiin rakennustelineisiin. Kaaduin siis aivan suoraan vatsalleni kovalle maalle! Itkin maassa hetken aikaa ja menin kädet täristen autoon. Soitin heti autosta synnytysosastolle ja kysyin miten tulisi toimia. He ohjeistivat hakemaan kotoa yöpymistarvikkeet ja tulemaan synnärille tarkastukseen. Ajoin kotiin ja tavaroita keräillessäni soitin itkien miehelleni. Hän tuli kesken työpäivän viemään minut sairaalalle. Päästiin saman tien tarkastettavaksi ja vauvan sydänkäyrää tarkkailtiin reilu puoli tuntia. Lääkäri tuli tekemään tarkastuksen ultralla ja kaikki vaikutti onneksi olevan kunnossa! Jäin kuitenkin yöksi tarkkailuun ja vuorokauden aikana sydänkäyrää otettiin useaan kertaan. Oli ihanaa päästä seuraavana päivänä kotiin, mutta kotiin päästyäni itkin tunnin verran vauvan huoneessa ja mietin mitä jos.... mitä jos kaikki meneekin loppumetreillä pieleen eikä me tätä vauvaa saadakkaan. Meni muutama päivä ennen kuin uskalsin taas rentoutua ja suhtautua tulevaisuuteen luottavaisena.

Joulukuun 10. päivä koitti laskettu aika ja voi mikä pettymys oli, kun mitään ei tapahtunutkaan! :D Olin kyllä arvannut, että vauva tuskin syntyy ennen laskettua aikaa ja saadaan odotella häntä lähemmäs joulua... Ja niinhän siinä kävikin. Ne viimeiset päivät raskaana oli todella raskaita... fyysisesti olo oli hyvä, mutta rasitti kaikkien kyselyt "joko joko joko" ja mitä pidempää jouduin odottamaan, sitä enemmän synnytys alkoi pelottaa. Lisäksi loppuvaiheessa en saanut nukuttua ollenkaan... valvoin melkein kaikki yöt sohvalla katsoen sarjoja Viaplaystä. En nukkunut päiväunia koskaan, mutta silti uni ei vain tullut ennen aamuyötä. Joulukuun 19. päivä oli vihdoin yliaikaiskontrolli ja sen jälkeen alkoi tapahtua! Seuraavassa postauksessa kirjoitan synnytystarinan.

P.S. Olen pahoillani kirjoitusvirheistä ja epäselvistä lauserakenteista... kirjoitin tämän pikaisesti vauvan nukkuessa. Koskaan ei tiedä nukkuuko hän 10 minuuttia vai kaksi tuntia!

Onko täällä enää ketään?

Tiedättekö miten monena päivänä minun on pitänyt tulla kirjoittamaan teille kuulumisia? Mitä pidemmälle kirjoitustauko eteni, sitä vaikeammalta palaaminen tänne tuntui... ja tietyllä tapaa myös harmitti ja hävetti, että "hylkäsin" kaikki lukijat ihan yhtäkkiä. Varsinkin kun tämä blogi toi minulle ihan mielettömän määrän voimia selvitä läpi lapsettomuushoitojen ja raskauden!

Tänne kuuluu oikein hyvää! Vauva on huomenna kuukauden ikäinen eli hän syntyi 21.12.2018 raskausviikolla 41+4! Nämä viikot ovat menneet todella nopeasti ja tunteet on heitelleet laidasta laitaan. Huomenna tapahtuu paluu arkeen, sillä mies palaa töihin! Saimme viettää kokonaiset neljä viikkoa yhdessä kotona, sillä joulunpyhät pidensivät isyyslomaa mukavasti. En yhtään osaa sanoa miten minun ja vauvan päivät alkavat sujua, mutta olisi ihana palata tämän blogin pariin kirjoittelemaan kuulumisia! Ja kirjoittaisin ihan mieluusti miten loppuraskaus sujui, millainen synnytys minulla oli ja miten ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on mennyt. En ole lukenut tämän tauoa aikana yhtäkään lapsettomuusblogia, joten minulla on myös melkoinen urakka päivittää mitä blogisiskoilleni kuuluu :)

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Yritän palata tänne mahdollisimman pian!

Lähete pelkopolille

Eilen oli viides neuvola ja mies oli mukana matkassa isyydentunnustusta varten. Olin kuvitellut isyydentunnustuksen olevan jollain tapaa virallisempi, mutta se oli minuutissa ohi. Nimet vain paperiin ja se oli siinä. Tietyllä tapaa oli ihan mukavaa, että mies oli mukana neuvolassa katsomassa ja kuuntelemassa mitä kaikkea siellä tehdään. Neuvolakäynti sisälsi lisäksi ihan perinteiset "neuvolatoimet" ja kaikki vaikutti jälleen kerran olevan kunnossa. Tarkastukseen osallistui myös harjoittelija ja monet tutkimuksista tehtiinkin kahteen kertaan, että hän sai harjoitusta. Tunnustelun perusteella vauva vaikuttaisi olevan raivotarjonnassa eli pää alaspäin. Vauva ehtii kuulemma kääntyä vielä useamman kerran, mutta toivon kovasti, että pikkuinen pyörähtää lopulta itse tuohon oikeaan asentoon ennen synnytystä.

Niin, se synnytys. Kuten viime postauksessa kirjoitin, niin suhtaudun synnytykseen avoimin mielin enkä varsinaisesti osaa pelätä sitä. Olin nimittäin kuvitellut, että jossain vaiheessa tehdään synnytystapa-arvio, jotta tiedetään tarkemmin minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa ja mahtuuko se varmasti tulemaan. Päätin siis vihdoin kysyä tästä arviosta eilisellä neuvolakäynnillä ja sellaista ei kuulemma tehdä. Selitin sitten, että äidilläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta synnyttää alateitse, vaan kaikki meidät kolme (minä + kaksi pikkuveljeäni) on "otettu maailmaan" suunnitellun sektion avulla. Tiedän kyllä, että tuollainen rakenteellinen ahtaus ei välttämättä ole millään tapaa periytyvää, mutta tokihan sen tietäisi mieluusti etukäteen! Mitään tutkimusta ei kuitenkaan tehdä, vaan synnyttämään mennään näillä tiedoilla mitä on. 

Terveydenhoitaja esitti seuraavaksi kysymyksen, että tuo asiako minua pelottaa eniten. Jostain syystä minua alkoi itkettää ihan hirmuisesti ja hän alkoi selittää miten minun olisi paras mennä juttelemaan pelkopolille. Itketti vielä enemmän. Hän sanoi tekevänsä lähetteen. Eli nyt odottelen yhteydenottoa pelkopolilta ja suuntaan seuraavaksi sinne. En osaa sanoa, että tuleeko siitä olemaan hyötyä, mutta omalla kohdallani asioista puhuminen on aina auttanut. Ymmärrän toki, että varmasti kaikki pelkää/jännittää synnytystä ja ihan mikä vain asia voi mennä eri tavalla kuin oli ajatellut. Välillä tunnen itseni kovin "heikoksi", kun en tunnu onnistuvan missään… en tullut raskaaksi luonnollisesti, ylimääräisiä tutkimuksia on pitänyt tehdä ja nyt edessä on pelkopoli. Kai nämä tuntemukset ja ajatukset kuuluvat jollain tapaa raskausaikaan ja uudenlaiseen elämään valmistautumiseen. Muuten ole ollut oikein positiivisella mielellä ja odotan tulevaa!

Synnytysvalmennus

Viikonloppuna saavutettiin taas eräänlainen etappi ja suunnattiin synnytysvalmennukseen. Valmennus järjestettiin sairaalan auditoriossa lauantai-iltapäivällä ja mukana oli reilu kaksikymmentä paria. Minusta synnytysvalmennus oli oikein hyvä, vaikka sieltä ei varsinaisesti mitään uutta tietoa itselleni tullutkaan. Käytiin esimerkiksi läpi missä vaiheessa sairaalaan olisi hyvä lähteä, miten sinne pääsee sisälle mihinkin aikaan, mitä vaiheita synnytys sisältää ja millaista kivunlievitystä on saatavilla. Kätilö kertoi myös synnytyssalista ja siellä olevasta "välineistöstä", synnytysasennoista ja perhehuoneista. Emme päässeet osastolle kierrokselle, mutta oli kiva nähdä edes kuvien avulla miltä synnytyssalissa näyttää.

Mitä ajattelen synnytyksestä nyt? En oikeastaan suuremmin mitään! Tietyllä tapaa jopa odotan sitä, enkä osaa pelätä kipua. Lähden joulukuussa synnyttämään hyvin avoimin mielin ja toivon, että kroppa hoitaa tehtävänsä. Kivunlievitystä aion kyllä ottaa vastaan mitä tarjotaan... minusta ei ole synnyttämään luomuna, sen verran tiedän :D Mitään suurempia odotuksia ei ole ja ymmärrän, että kaikki ei todellakaan mene suunnitelman mukaan. Siksi yritänkin pitää mielen avoimena ja olla liikaa suunnittelematta synnytyksen etenemistä.

Tämä postaus jäi nyt hieman lyhyeksi, on nimittäin lähdettävä iltapuuhiin, että pääsen ajoissa nukkumaan! Toivottavasti ehdin tulla pian kirjoittelemaan teille muista kivoista jutuista mitä lähiaikoina tapahtuu.

Neljä viikkoa

Minulla on töitä jäljellä enää neljä viikkoa. Sitten alkaa äitiysloma! Tiedättekö, se tuntuu aika uskomattomalle! Tasan vuosi sitten oltiin miehen kanssa muutaman viikon matkalla Aasiassa ja vaikka reissu oli todella ihana, koin ajoittain todella pahaa ahdistusta lapsettomuudesta, edessä olevista hedelmöityshoidoista sekä meidän parisuhteesta. En enää edes osannut ajatella, että jonain päivänä voisin olla raskaana, tuntea vauvan potkut vatsassani, jäädä äitiyslomalle, synnyttää ja elää vauva-arkea. Mutta tässä sitä ollaan... maha pyöreänä valmistautumassa äitiyslomaan ja vauvan tuloon. Toivon todella paljon, että loppuaika töissä menee hyvin ja saan aloittaa äitiysloman iloisissa tunnelmissa. Lasketun ajan lähestyessä alan tottakai vähän jo jännittää synnytystä, mutta vielä menen sitä kohti rennolla asenteella.

Viikonloppuna mennään synnytysvalmennukseen ja aletaan vihdoin laittaa vauvan huonetta kuntoon. Hoitopöytä ja pinnasänky on onneksi jo kasattu, mutta huone pitää tyhjentää ja siivota. Eiköhän siinä mukavasti koko viikonloppu vierähdä! Eli kaiken kaikkiaan tänne kuuluu siis hyvää. Liitoskivut vaivaavat ajoittain, liian nopea kävely aiheuttaa kipua vatsassa ja yöllä pitää herätä useamman kerran vessaan. Nuo ovat kuitenkin mielestäni pieniä juttuja ja nautin raskaudesta todella paljon! Palaan ensi viikolla kertomaan miten synnytysvalmennus sujui ja saatiinko vauvaa varten kaikki valmiiksi.

Ihanaa syksyistä loppuviikkoa kaikille!

Ajatuksia muuttuneesta vartalosta

Muistan kun raskaudesta haaveillessa ja sitä kovasti yrittäessä ajattelin, että en koskaan tule valittamaan yhdestäkään muutoksesta, jonka raskaus saa vartalossani aikaan. Jos niin onnekas olen, että joskus tulen raskaaksi, otan ilolla vastaan kaikki mahdolliset kilot ja arvet, jotka vartalooni tulevat. Pahimman lapsettomuustuskan aikaan tunsin ärtymystä (ehkä jopa vihaa) naisia kohtaan, jotka valittivat kymmenen kilon painonnousua, raidallista mahaa ja roikkuvia rintoja. Ajattelin, että tekisin mitä vain saadakseni kokea raskauden ja sen tuomat muutokset kehossa! Mitä ajattelen nyt, kun käyntiin pyörähti raskausviikko 30?

Selailin viikonloppuna kuvia alkuvuodelta juuri ennen lapsettomuushoitojen alkua. Kyllähän minä olen niissä kuvissa todella hoikka, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan. Treenasin salilla 3-4 kertaa viikossa, söin kohtalaisen terveellisesti ja painoa oli noin 60 kiloa (olen 169 cm pitkä). Hormonipistosten aikaan painoni lähti hieman nousuun, mutta siihen vaikutti varmasti se, että raskas liikunta kiellettiin ja aloin herkutella stressin keskellä. Hoitojakson seurauksena sain hyperstimulaation ja plussan raskaustestiin, jolloin vatsani turposi aivan todella paljon! Vatsan ympärystä mittailtiin kotona ja sairaalassa. Olo oli todella tukala, sillä näytin kuin olisin puolivälissä raskautta, vaikka todellisuudessa kaikki oli pelottavan alussa. Peittelin mahaani parhaani mukaan... olin raskaana, mutta vatsan suuri koko ei varsinaisesti johtunut siitä.

Hyperstimulaatio helpotti ja vatsa palasi litteäksi. Kunnes alkoi raskausturvotus! Voin rehellisesti sanoa, että ne viikot ennen niskaturvotusultraa olivat minulla se ikävin vaihe vartaloon ja ulkonäköön liittyen... mikään vaate ei tuntunut hyvältä ja näytin mielestäni isolta ja lihavalta. Yritin peitellä turvonnutta mahaani ja salata alussa olevan raskauteni. Oli maailman ihanin tunne laittaa tiukka t-paita päälle sen jälkeen kun niskaturvotusultra oli ohi ja raskausuutinen paljastettu lähipiirille ja työpaikalle! Sen jälkeen olenkin kulkenut tiukoissa yläosissa vatsaani korostaen. Mitä isommaksi mahani muuttuu, sen ihanammalta kaikki tuntuu! (Ainakin tähän saakka, hahha!)

En ole mielestäni kokenut mitään "kriisiä" vartaloni suhteen...lisää senttejä on tullut vauvamahan lisäksi myös lantiolle ja reisiin, mutta siitä voinen syyttää liikkumattomuutta ja viikonloppujen herkuttelua. Kiloja on kertynyt noin 12 eli tällä hetkellä painan 73 kg. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta ainakaan siihen ei ole neuvolassa puututtu. Raskausarpia ei ole ilmestynyt, vaikka jollain kummallisella tavalla olen odottanut niitäkin. Rinnat ovat kasvaneet ja niissä aiemmin olleet venymisarvet teini-iältä ovat vahvistuneet. Napa on aika saman näköinen kuin aiemmin ja linea negraa ei näy ollenkaan.

Kun katson itseäni peilistä, tunnen suurta onnellisuutta ja ylpeyttä. En tiedä mitään ihanampaa kuin silitellä suurentunutta vatsaani ja tuntea liikettä sen sisällä ♥ Tätä olen kovasti odottanut ja tästä aion nyt nauttia täysin siemauksin! Miten kroppani palautuu synnytyksen jälkeen, se jää nähtäväksi. Millaisia ajatuksia teillä on vartaloistanne, kun olette odottaneet raskautta, olleet raskaana tai palautuneet synnytyksestä?