Kuulumiset pitkän tauon jälkeen

Minun ei missään tapauksessa ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa blogista! Päivät vain hurahti ohi ja yht'äkkiä huomasin, että tänne palaaminen tuntuu vaikealta...Ajattelin, että kirjoitan tähän samaan postaukseen kaikki viime viikkojen kuulumiset ja tapahtumat. Toivon, että tämän postauksen jälkeen pääsisin taas hyvään kirjoitusrytmiin! Mitä viime aikoina sitten on tapahtunut?

Sokerirasituskoe
Sokerirasituskokeessa kävin jo reilu kolme viikkoa sitten ja tuolloin oli meneillään rv 25+0. Jännitin koetta lähinnä sen takia, että veren näkeminen saa oloni huonoksi ja saatan jopa pyörtyä. Onneksi vältyin tälläkin kertaa näkemästä verta niissä putkiloissa ja näytteiden ottaminen sujui helposti. Sokerilitkun juominen ei mielestäni ollut paha juttu. Olihan sitä aika paljon, mutta onneksi se oli kylmää ja meni helposti alas. Ensimmäisen tunnin aikana koin jonkinlaista heikoitusta, mutta onneksi sekin meni ohi. Katsoin kännykältä Netflixiä kuulokkeet päässä ja minulla oli lisäksi kirja mukana. Suosittelenkin ottamaan jotain viihdykettä matkaan, että aika menee joutuisammin. Mukava hoitaja sanoi, että pääsen kyllä syrjemmälle lepäämään, jos oloni muuttuu huonoksi. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Oli ihanaa päästä kokeen jälkeen kaupungille syömään lounasta ennen töihin paluuta!  Loppupäivän väsytti aivan järkyttävän paljon ja töiden jälkeen lepäsin sohvalla iltaan saakka. Tulokset tulivat saman päivän aikana Oma kantaan ja kaikki arvot oli kunnossa! Ei siis raskausdiabetestä täällä.

Neuvolalääkäri
Täällä kotikaupungissani on raskausaikana vain yksi käynti neuvolalääkärille ja omani oli pari viikkoa sitten rv 26+2. Ensin katsottiin neuvolan terveydenhoitajan kanssa verenpaine, paino, pissanäyte ja vaihdettiin kuulumiset. Kaikki oli jälleen kunnossa, eikä edes painonnousussa ollut mitään huomauttamista. Odottelin aulassa hetken ennen kuin lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Lääkärinä oli oikein mukava ja nuori nainen, joka kyseli aluksi kuulumiset, tunnelmat raskaudesta ja ajatukset synnytyksestä. Hän mittasi sf-mitan ja kuunteli sydänäänet, jotka molemmat olivat kunnossa. Sitten oli sisätutkimuksen vuoro... voin sanoa, että koskaan elämäni aikana ei ole tutkimuksen tekeminen sattunut niin paljon! En tiedä mikä siinä oli, mutta vedet silmissä odotin kaiken olevan ohi. Tällä kertaa en ollut etukäteen edes miettinyt, että jokin olisi pielessä... lääkäri kuitenkin totesi, että kohdunsuu on pehmentynyt ja sen alapuolella näkyy jokin pallura/napukka, jollaista hän "ei ole koskaan aiemmin nähnyt". Hän soitti neuvolaylilääkärille ja he katsoivat parhaaksi varata minulle kontorolliajan gynekologille, koska "kaikki ei nyt näytä siltä miltä kuuluisi". Tuossa vaiheessa minun oli enää vaikeaa pidätellä itkua. Lääkäri lohdutteli moneen kertaan, että kaikki on varmasti kunnossa, mutta itsestäni kaikki tuntui (jälleen kerran) maailmanlopulta. Lähdin vastaanotolta surkealla mielellä ja itkin autossa vartin ennen kuin suuntasin kotiin. Kontrolliaika gynekologille on huomenna.

Liitoskivut
Ennen raskautta olin kyllä kuullut liitoskivuista, mutta en todellakaan ollut osannut ajatella miten paljon ne voivat sattua! Itselläni kivut alkoivat raskausviikolla 25 ja toiset päivät on helpompia kuin toiset. Kipu tuntuu eniten häpyluussa ja nivusissa, mutta pahimmillaan myös lonkissa, reisissä ja selässä. Selkäkipuun toki vaikuttaa varmasti myös se, että köpöttelen eteenpäin vaikeassa asennossa ja minulla on notkoselkä. Jo kauppareissu Prismaan tuottaa haasteita ja kodin viikkosiivouksen tekeminen on tuskaa. Toivon todella, että kivut ei pahene loppua kohti!

Vauvan huone
Vauvan huone on yhä samassa tilassa kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Eli miehen pelihuoneena. Kalusteet on sentään jo hankittuna valmiiksi, mutta niitä aletaan kasata kuulemma vasta lokakuussa. Olen tietyllä tapaa todella uupunut siihen, että toinen ei halua laittaa kotia kuntoon vauvaa varten eikä luopua mistään (tässä tapauksessa siis tuosta huoneestaan). En jaksa enää edes ottaa asiaa puheeksi ja olen tilaillut vauvalle tarvikkeita netistä kysymättä mieheltä sen suuremmin mielipidettä... häntä kun ei tunnu kiinnostavan ja kommentti joka asiaan on, että "onhan tässä vielä aikaa". Juu, siltä se tuntuu nyt... Mutta entä jos vointini menee huonompaan suuntaan tai vauva päättääkin syntyä etuajassa? Tuon asian tiimoilta olen aika uupunut. Henkisesti siis.


Sellaiset kuulumiset tänne! Tänään on meneillään rv 28+2 ja aika tuntuu menevän eteenpäin ihan liian nopeasti. Toki odotan mielettömän paljon, että saan vauvan syliini, mutta kyllä tässä on vielä niin paljon kaikkea tehtävää ja ostettavaa ennen h-hetkeä...