tiistai 17. huhtikuuta 2018

Paluu arkeen

Pahoittelut, että en ole kirjoitellut ja muutamiin kommentteihin on edelleen vastaamatta. Eilen erään ystäväni kanssa keskustellessa tuli tunne, että hän on löytänyt tämän blogin ja tunnistanut minut. Senkään puoleen kirjoittaminen ei tunnu nyt hyvältä... toivoisin vain, että hän olisi kysynyt asiasta suoraan. Tai olisi itse pitänyt sanoa jotain!

Eilen palasin töihin. Mitään suurta työurakkaa täällä ei ollut odottamassa eikä kukaan kysynyt miksi olen ollut sairaana. Hyvä niin, koska en olisi tiennyt mitä vastata. Ilmeisesti porukka on kuitenkin keskenään pohtinut, että mikä minulla on ja miksi olen sairaalassa. Täällä töissä kaksi ihmistä tietää tilanteeni tarkalleen ja heidän kanssaan olin yhteyksissä sairaslomani aikaan. Olen hieman pettynyt, kun äsken kuulin miten he ovat tilannettani keskenään puineet lounastauoilla ja muun muassa suunnittelleet kuka hoitaa työni, kun jään äitiyslomalle. En muutenkaan tykkää, että asioistani puhutaan... saati sitten näin arasta ja henkilökohtaisesta asiasta! Kuka tahansa on voinut kuulla heidän juttunsa. Ja tuntuu järkyttyvälle, että pitää mennä noin paljon asioiden edelle... että aletaan jo puhua äitiyslomastani.

Olen varmaan joidenkin hormonien vallassa, kun otin tuon asian niin vakavasti... se sai kuitenkin miettimään entistä tarkemmin kenelle näitä asioita jaan. En haluaisi olla yksin ajatusteni kanssa, mutta tuntuu etten saa lähipiiriltäni ollenkaan sellaista tukea kuin toivoisin. Eilinen tapaaminen ystäväni kanssa sai mielen matalaksi. Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta toki tämä ivf-hoito ja alkanut raskaus tulivat välillä puheeksi. Hän ei ole missään vaiheessa tuntunut iloitsevan puolestani eikä eilen sanonut missään vaiheessa yhtäkään tsemppaavaa sanaa tähän tilanteeseen. Kyllä, se tuntuu todella pahalta.

Ja tällä hetkellä kaikki on siis hyvin! Hyperin oireet ovat helpottaneet ja mahakin on palautunut kohtalaisen normaaliksi. Yritän nauttia tästä kaikesta niin kauan kuin tätä kestää. Väsymystä on ilmassa, tunteet heittelee ja rinnat ovat turvonneet. Itku on todella herkässä. Viikkonäytölliseen raskaustestiin pamahti tänään 3+ ja iloitsen siitäkin. Pelkään, mutta olen samalla kiitollinen. En vielä tiedä missä alkio sijaitsee tai löytyykö sykettä. Sitä tietoa pitää odottaa vielä viikko. Tänään meneillään 6+1. Kiitos, että luette tätä ja olette (virtuaalisena) tukenani ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommentistasi! ♥