tiistai 10. huhtikuuta 2018

Hyperimaha

Tiedättekö kun vietän nyt jo kolmatta viikkoa sairaslomalla kotona, niin en ehdi mitään muuta tehdäkään kuin tarkkailla jokaista oirettani ja miettiä mikä voisi olla pielessä! Google laulaa jatkuvasti ja olen ehtinyt diagnosoida itselleni jo vaikka mitä! Nyt pitäisi ihan todella rauhoittua ja yrittää nauttia tästä tilanteesta!!! Miltei neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen raskaana ja pystyn tuntemaan vain pelkoa. Odotan kovasti, että pääsen maanantaina takaisin töihin ja normaalin arkirytmin pariin.

En ole ollut moneen viikkoon ollenkaan ulkona. Kevät näyttää tulleen rymillä ja ajattelin lähteä tänään rauhalliselle kävelylle. Pahimmat hyperin oireet alkaa vihdoin helpottaa, vaikka maha onkin vielä pallo. Pahimmassa vaiheessa mahaa poltteli ja viilteli. Erityisesti kyljet ja ylävatsa tuntuivat oudoilta.

Minulla on normaalisti ihan litteä vatsa ja tämä "hyperimaha" tekee pukeutumisesta todella haastavaa. Käytän normaalisti tiukkoja korkeavyötäröisiä farkkuja, mutta niiden käyttäminen nyt ei tule kysymykseenkään. Vaikka ne mahtuisivatkin päälleni, niin mahan painelu ja puristeluhan on ehdottomasti kielletty. Olen käyttänyt viimeiset kolme viikkoa collagehousuja. Eilen suuntasin kirpputorille etsimään jotain löysää mekkoa, jonka voisin laittaa ensi viikolla töihin päälleni. Valitettavasti sellaista ei löytynyt, mutta löysin kahdet äitiysfarkut yhteishintaan 6 euroa! Ne tuntuivat vähän hassuilta jalassa, mutta oli kuitenkin pakko ostaa :D Löysiä paitoja minulta löytyy vaikka kuinka paljon ja niillä saa peitettyä farkkujen resorin ja mahan. Heh, hauskaa! Olisi kiva kuulla, että onko teidän "hyperimahat" hävinneet jossain vaiheessa?





2 kommenttia:

  1. Mulla meni melkein kuukausi, että vatsa palautui täysin normaaliksi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Kiitos, että jaoit kokemuksesi... :) Oon jo nyt jotenkin niin tottunut tähän mahaan, että ihan sama vaikka muuttuisi sitten suoraan vauvamahaksi :D

      Poista

Olen iloinen kommentistasi! ♥