tiistai 3. huhtikuuta 2018

PP 11 ja hyperin paluu

Koko pääsiäinen meni ihan täysin sohvalla maatessa. Oireet alkoivat palailla siinä pitkäperjantain iltana (pp 7) ja lauantaina maha olikin jo ihan hirveä pallo. Join, join ja join. Olin ihan varma, että sunnuntaina on jo parempi olo, koska menihän se pallo viimeksikin yhdessä yössä pois! Oireet ei ole vieläkään helpottaneet, vaikka nyt on jo tiistai... Välillä tulee ihan hirveitä kipuaaltoja, mutta ne menevät onneksi nopeasti ohi. Soitin aamulla naisten polille ja juttelin hoitajan kanssa. Hän otti minuun heti miten yhteyttä keskusteltuaan lääkärin kanssa ja sain käskyn lähteä verikokeisiin... lääkäri soittelee myöhemmin verikokeiden tuloksista ja kertoo toimintasuunnitelman.

Tunnelmat on vähän sekavat, sillä labrat sisältää pienen verenkuvan(?) lisäksi HCG:n. Eli myöhemmin tänään selviää olenko raskaana. Jos olisin, niin se tuntuisi kyllä aika uskomattomalta... kaikkien näiden vuosien jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, että tein jo eilen (pp 10) raskaustestin ja elämäni ensimmäistä kertaa kuvittelen saaneeni siihen näkymään edes jotain. En tiedä onko se viivanpaikka vai mikä, mutta tuollaista(kaan) ei ole koskaan ennen tullut. Toisen testin tein tänään (pp 11) ennen kuin soittelin lääkäriin. Mielestäni viiva oli vahvistunut, mies tosin ei huomannut mitään eroa? Fiilikset on todella sekavat, jännittyneet ja samalla toiveikkaat. Nyt vain odotellaan.


(Kuva on vähän huono, ihan pikaisesti nappasin sen ennen verikokeeseen lähtöä. Näkeekö kukaan muu mitään, vai kuvittelenko kaiken?)

8 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon :) itselläni näkyi juuri noin apteekin positiivinen raskaustesti :) clearblue näytti selkeämmän plussan... eikä tuo ole mikään viivapaikka vaan tosiaan positiivinen raskaustesti! Se selittäisi pahenevan hyperinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, täällä melkein kyynel silmässä otan vastaan varovaiset kiitokset onnitteluista <3 Tuntuu aika hurjalle ja olo on todella epävarma! En tosiaan ole koskaan aiemmin saanut testeihin näkymään _mitään_, niin siksi olin niin häkeltynyt, että onko tuo muka oikeasti plussa vai mikä. Kiitos kommentista :) <3

      Poista
  2. ONNEA <3 Ihanaa!!! Tuo on ihan selvä plussa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan tosi paljon <3 Pelottaa kyllä melkoisesti, mutta se lienee normaalia :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset kommentista ja varovaiset kiitokset myös onnitteluista <3

      Poista
  4. Selkeältä plussalta näyttää! Onnea, toivottavasti olo alkaa pian helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) ei ole vieläkään hyperi helpottanut, mutta ehkä tämä tästä.

      Poista

Olen iloinen kommentistasi! ♥