perjantai 16. helmikuuta 2018

Kuulumisia

Suunnittelin koko eilisen päivän, että tänään tulen kirjoittamaan jotain. Nyt ei kuitenkaan tule mitään mieleen! Kunhan ensi kuussa alkaa kunnolla tapahtua, niin sitten on jotain kerrottavaakin.

Ensi viikolla aloitan Primolutit. En kovin monesta keskustelusta saati blogista löytänyt kokemuksia noiden lääkkeiden syömisestä IVF-hoidon alkuun? Että jos jollakulla teistä on jotain kokemuksia, niin kertokaa ihmeellä.

Vieläkin olen hyvällä fiiliksellä. Ehkäpä jopa liian hyvällä, kun kyse on minusta :D Olen tavallisesti todella pessimistinen kaikkien asioiden suhteen. Tällä hetkellä eniten jännittää ne lääkkeet... niiden hankkiminen, säilyttäminen ja ihoon pistäminen. Sivuvaikutuksen mietityttää toki myös, mutta en löytänyt netistä mitään ihan järkyttäviä kauhukertomuksia. Punktioon asti en ole edes uskaltanut hirveästi ajatella...

Viikonloppuna yritän ottaa taas rennosti. Nukun pitkät yöunet, vietän aikaa perheen kanssa, syön hyvää ruokaa ja katson leffoja miehen kanssa. Arkipäivät on todellista suorittamista töiden, liikuntaharrastusten ja kotitöiden kanssa. On koko ajan kiire ja stressilevelit huipussaan... eihän sitä täysin ehdi viikonlopussa palautua, mutta ainakin tulee edesä vähän levättyä. Haluaisin lähteä miehen kanssa jollekin viikonloppureissulle, että saisi kunnolla ajatukset irti arkisista asioista!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Heippa, oli mukavaa löytää blogisi, sillä melko samoissa aikatauluissa mennään :) Meillä alkoi yritys vähän myöhemmin 2015, mutta lapsettomuushoidoissa vähän pidemmällä.
    Viime marraskuussa oli meidän ensimmäinen IVF yksityisellä puolella lyhyellä kaavalla negatiivisin tuloksin. Ensi viikolla jatkuvat hoidot julkisella puolella 1. suunnittelukäynnillä.

    Minulla ei ole valitettavasti kokemusta Primolutit-lääkkeestä, mutta sen voin sanoa, että itse en saanut minkäänlaisia sivuoireita tai mielialavaihteluita pistettävistä hormoneista. Itse pistäminen voi olla outoa aluksi, mutta siihenkin tottuu. Varmaan toki yksilöllistä, miten lääkkeisiin reagoi, mutta ei ainakaan kannata murehtia turhia etukäteen.

    Sinuna menisin tiedustelemaan lähimmästä apteekista vähän etukäteen, että miten paljon aikaisemmin erikoisemmat lääkkeet tulisi toimittaa sinne lähellesi. Apteekkien pitäisi osata hyvin neuvoa näissä asioissa.

    VastaaPoista
  2. Hei Lia ja kiitos kommentista! Ihanaa, että löysit blogiini :) Minä lisään blogisi omalle lukulistalleni. On mukavaa lukea samassa tilanteessa ja vaiheessa olevien blogeja <3

    Kiitos kokemuksesta ja vinkeistä! Toivottavasti minullekaan ei tule hirveästi mitään oireita pistettävistä hormoneista. Pistäminen jännittää, mutta toisaalta myös odotan sitä! Se tuntuu ensimmäiseltä konkreettiselta asialta, että hoidot todella etenevät. Kävinkin apteekissa juttusilla ja sain tietää, että tilatut lääkkeet toimitetaan jo seuraavaksi päiväksi! En tietenkään aio jättää tilaamista niin viime tippaan, mutta hyvä tietää ettei siinä mene viikkotolkulla :)

    VastaaPoista
  3. Minä söin Primolutia ennen IVF-hoitokierroksen aloittamista. Minulla oli tiputteluvuotoa aina loppukierrosta ja Primolut piti sen poissa. En kyllä yhtään muista minkä takia niitä täytyi ottaa. Mutta lääkäri siis joka tapauksessa määräsi ne pitämään tuon tiputtelun poissa.

    Jännä juttu oli että kärsin noista tiputteluista koko ajan reilun vuoden verran sen jälkeen kun esikoisen jälkeen alkoi menkat ja kunnes tulin uudelleen raskaaksi. Alkoi aina muutama päivä ovulaation jälkeen. Mutta sitten kun alkoi toisen lapsen jälkeen menkat, niin tiputtelu olikin poissa. Myöskään ennen esikoista tuota tiputtelua ei ollut. Luulinkin että johtui siitä että imetin vielä esikoista, kun menkat alkoi. Mutta jatkui edelleen sen jälkeen kun olin lopettanut imetyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksesta ja kommentista Annika! Vähän taas kesti tämä vastaaminen, pahoittelut :) Minun tapauksessa kuuri piti ottaa kierron "täsmentämiseksi" ja näin ollen helpottamaan hoidon suunnittelua. Onneksi siitä ei tullut mitään sivuoireita eikä muutakaan ihmeitä.

      Poista

Olen iloinen kommentistasi! ♥