Odotusta

Tällä hetkellä ajatukset pyörii hyvin pitkälti ensi viikon nt-ultrassa. Miten aika voi mennä näin hitaasti? Ja minkä ihmeen takia me varattiin se aika perjantaille? Mies on osan viikosta reissussa toisessa kaupungissa, mutta esimerkiksi tiistai olisi onnistunut. Olisi ollut muutama päivä vähemmän odotettavaa… En ymmärrä ollenkaan näitä omia tunteitani! En pysty yhtään rentoutumaan ja stressaan vain koko ajan. Olen lukenut ihan liikaa keskeytyneistä keskenmenoista, jotka ovat tulleet ilmi juurikin tuolla nt-ultrassa. On ihan H U L L U A lietsoa itselleen tuollaista pelkoa! Luulen, että moni näistä peloista johtuu ihan siitäkin, kun oireita ei ole. Ei sitten yhtään mitään, ne vähäisetkin ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ja tähän tietenkin voisi todeta, että pitäisi olla iloinen ettei mitään kipuja, vaivoja ja huonoja oloja ole. Kaikki tuntuisi todellisemmalta, jos olisi jotain! Jostain olen kyllä lukenut, että näillä viikoilla ne oireet alkavat helpottaa ja ehkä hävitä kokonaan.

Nyt pitäisi rentoutua, nauttia ja iloita. Tänään on rv 11+1 ja haluan kovasti uskoa, että vatsassa oleva pikkuinen kehittyy ja kasvaa koko ajan ♥

Klara Vappen!

Kirjoittaminen on jäänyt sairasloman jälkeen vähäiseksi... iltapäivisin olen todella väsynyt ja koko loppupäivä töiden jälkeen menee sohvalla makoillessa. Halusin kuitenkin tulla kertomaan viimeisimmät kuulumiset ja vappusuunnitelmamme! Vietän tänään vapaapäivää ja nautin tässä samalla aamupalaa kaikessa rauhassa.

Oireet on edelleen samanlaiset kuin aiemmin. Turvonneet ja kipeät rinnat, väsymys, turvotus ja huonosti nukutut yöt. Uutena on tullut myös huimaus. Kun nousen seisomaan liian nopeasti, alkaa huimata todella ikävästi. Lisäksi liian pitkät ruokailuvälit ja nälkä saa aikaan huonon ja oksettavan olon. Kun se olotila iskee päälle, on pakko saada suuhun jotain syötävää aivan samantien.

Raskautta ajatellessa tunnen edelleen lähinnä huolta ja murhetta. Moni sanoo minulle, että nyt vain nautit ja rentoudut... MITEN? Noh, äsken ajattelin helpottaa omaa oloani edes hiukan ja varasin perjantaille ajan yksityiselle gynekologille. Ajanvaraaminen on tehty niin pirun helpoksi netissä. Sinne käynnille huiskahtaa satanen (tai enemmänkin?), mutta haluan saada rauhallisen ultrauskokemuksen, jossa alkio mitataan. Jotta ette pitäisi minua aivan seonneena, menen vastaanotolle osittain myös niiden munasarjojen vuoksi. Nehän olivat hyperstimulaation aikaan todella suuret eivätkä viimeisimmät ultrauksen yhteydessä olleet osoittaneet paranemisen merkkejä. Haluan siis tietää myös niiden tilanteen ja kysyä olisiko minun mahdollista palata pian liikunnan pariin. Mitä ajatuksia teissä herättää, että menen toiseen varhaisultraan? Ymmärrettekö kantani vai vaikuntako vain täysin sekopäiseltä?

Me vietetään tänään miehen kanssa viidettätoista(!!!) vappua yhdessä!  Suunnitelmana on mennä erään toisen pariskunnan kanssa syömään ja sen jälkeen viettämään iltaa heille. Muut nauttivat luultavasti alkoholia, mutta ei se minua haittaa. Olen paljon mieluummin tässä tilassa missä olen <3 Tuntuu kuitenkin kivalta laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille viettämään iltaa. Suurin ongelma lienee, että mitä laitan päälleni. Turvotus on nimittäin kova jo näin aamusta! Oikein ihanaa vappua teille kaikille :)

P.S. Tänään rv 8+0!!

Verikokeet ja KP 1

Verikokeissa käyty ja nyt vaan odottelen tuloksia. Jotenkin veikkaan ettei niissä ole mitään hälyyttävää... Ja toki hyvä niin. Vähän epäilyttää osaanko edes tulkita niitä kunnolla. Tulokset ja viitearvot tulee vain paperina postitse ja niistä pitäisi jotain ymmärtää.

Ja niinhän siinä kävi, että vuoto alkoi tänään. Tällä kertaa mitään kovin suuria menkkoja edeltäviä oireita ei ollut (kiukkuisuus + kipeät rinnat), niin ehdin jo toivoa parasta. Mutta ei. Huomasin kalenteria vilkuillessani, että seuraava ovis sattuu viikonlopulle ja olen just silloin reissussa! Noh, ei voi mitään.

Kerroin itseäni jonkin verran vanhemmalle työkaverilleni tästä tilanteesta, kyynelten saattelemana tietenkin. Hän yritti kovasti tsempata ja kertoi ettei hänenkään raskaudet alkaneet ihan muutamalla yrittämällä. Oli kiva jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka todella tuntui ymmärtävän tämän ahdistuksen ja surun... Viime päivinä en ole ollut ihan niin pahoilla mielin, kun esimerkiksi kuukausi sitten. Tuntuu, että homma seisoo paikoillaan ja kuukaudet vierii eteenpäin... En vaan saa aikaiseksi pyytää sitä lähetettä julkisen puolen lapsettomuustutkimuksiin. Jos tätä lukee joku, joka on samassa tilanteessa, niin jätäthän kommenttia? :) Miten pääsit tilanteessa eteenpäin vai aikailetko samaan tapaan kuin minä?  Me päästäisiin varmasti tutkimuksiin, koska ilman ehkäisyä on menty reilu kaksi vuotta ja ikääkin on se kolmekymppiä. Huoh.

Kyyneleitä ja ahdistusta

Onnistuin ajoittamaan tän blogin aloituksen todella huonoon ajankohtaan... Pian ensimmäisen postauksen jälkeen alkoi kamalat vuodenvaihteen kiireet töissä, kotona sattui vesivahinko ja sairastin kunnon flunssan. Pian olikin jo kevät ja kauan odotetut etelänreissut nautittavana! Täytyy myöntää, että tuon kaiken keskellä vauvahaaveet jäi tietyllä tapaa taka-alalle...

Heinäkuussa tuli kaksi vuotta täyteen, kun jätettiin ehkäisy pois. Silloin kaikki iski taas mieleen... KAKSI VUOTTA! Kaksi vuotta olen odottanut, haaveillut, arvuutellut ja jännittänyt, että jokohan nyt olisin raskaana. Mutta ei. Kertaakaan en ole päässyt edes niin pitkälle, että olisin testin tehnyt... Menkat alkaa joka kuukausi päivälleen oikeaan aikaan.

Olen miettinyt viime viikkoina (tai pikemminkin kuukausina...), että mitä nyt pitäisi tehdä? Ihan ensimmäisenä pitäisi tietenkin ottaa asia puheeksi miehen kanssa. Me kun sovittiin aikoinaan, että vauva tulee, jos on tullakseen. Yrittämään ei aleta. Tarkoitan siis, että ei olla mitenkään ajoitettu sänkypuuhia tiettyy ajankohtaan kiertoa, saati testailtu ovulaatioita.

Monen iltana olen itkenyt, kun on ahdistanut niin paljon. Entä jos me ei koskaan saada lasta? Toisaalta olen yrittänyt lohdutella itseäni, että eihän me olla varsinaisesti edes yritetty. Menty vaan fiiliksen mukaan. Mutta kaksi vuotta! Jotkut tulee jo yhden kerran satunnaisesta seksikerrasta raskaaksi. Huoh. Turha kai tuota on liikaa pohtia... Eli jos nyt aloitan siitä, että otan asian puheeksi miehen kanssa ja otetaan ne pirun ovulaatiotestit käyttöön. Jos niidenkään avulla en ole tammikuuhun mennessä tullut raskaaksi, niin on pakko hakeutua tutkimuksiin. Toivottavasti mies on näistä asioista samaa mieltä. Jos ei, niin en tiedä mitä teen.

Kirjoitin vain kaiken mitä mieleen tuli. Ehkä hieman sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin. Olen kiitollinen kaikista kommenteista, ne lohduttavat ja antavat tsemppiä.