Paluu arkeen

Arkeen palaaminen otti sen verran koville, että blogi on jäänyt kokonaan taka-alalle. Palasin töihin siis jo viime viikon maanantaina, mutta arkirytmin löytäminen on vienyt aikaa. Aamulla herääminen on vaikeaa, työpäivät tuntuu pitkiltä, illat menee sohvalla lepäillessä ja seuraavaan päivään valmistautuessa... Nukkumaan menen jo heti yhdeksän jälkeen. Mutta kai tähän taas tottuu? Ja tiedättekö, lisämotivaatioita saan kovaa vauhtia lähestyvästä äitiyslomasta… Juujuu, on siihen jäljellä vielä reilu 60 työpäivää, mutta silti! Se menee äkkiä!

Olin kirjoittanut kalenteriini tämän viikon kohdalle isoilla kirjaimilla "klinikan kesätauko ohi". Tammikuun suunnittelukäynnin jälkeen olin niin varma, että ekalla kierroksella ei onnistuta ja hoidot jatkuu nyt syksyllä. Mutta tässä sitä ollaan. Meneillään raskausviikko 23, maha on kasvanut hurjasti ja vauvan liikkeet tuntuu joka päivä moneen kertaan. Olen äärettömän onnellinen, mutta samaan aikaan todella itkuinen. En sanoisi olevani surullinen, mutta jostain syystä tunteet on koko ajan todella pinnassa.

Eilen saatiinkin miehen kanssa jonkinasteinen riita aikaan. Hän haluaisi vaihtaa autoa, mutta minä en siihen suostu ennen kuin kaikki pakolliset asiat vauvaa varten on hankittu. Lähinnä tarkoitan sänkyä ja hoitopöytää, jotka on mentävä ostamaan IKEAsta peräkärrin kanssa. Ja lähimpään IKEAan on matkaa 250 kilometriä. Miehen mielestä on järjetöntä ostaa huonekaluja tässä vaiheessa, koska hän ei halua kotiimme "rojua pyörimään joka nurkkaan" ja osoitteli yhdessä nurkassa olevia vaunuja. Ymmärrän toki, että hän ei halua luopua omassa käytössään olevasta huoneesta. Mutta minun stressitasot laskisi huomattavasti, kun ne tavarat olisi edes kasaamattomina laatikoissaan täällä kotona yhdessä nurkassa. Mies ei ymmärrä, että en välttämättä ole koko loppuaikaa näin hyvässä kunnossa. Haluaisin saada kaiken ajoissa valmiiksi, että minulta olisi yksi asia vähemmän stressattavaa. Aikamme väiteltyämme aloin itkeä ja poistuin paikalta… Lapsellista, tiedän! Itkin omissa oloissani loppuillan ja kävin jo kahdeksan jälkeen nukkumaan. 

Sellaista kuuluu tänne. Huomenna on vuorossa kolmas neuvola ja olen yrittänyt painaa mieleeni asioita, joita minun on muistettava kysyä. Odotan neuvolakäyntiä innolla, vaikka painon punnitseminen hieman jännittääkin. Kotivaa'an mukaan painan nyt 69 kg ja lähtöpainoni oli 62 kg. Tuntuu huimalta tuo nousu, mutta katsotaan mitä neuvolassa sanotaan. Yritän tulla pian päivittämään kuulumisia!

Liikunnan iloa!

Palasin eilen salille yhdeksän viikon tauon jälkeen! Tuntui kyllä aivan mahtavalta olla siellä taas, vaikka jouduinkin tekemään treenini aika pikaisesti, koska mies odotteli kotona autoa käyttöönsä. Ensi kerralla varaan aikaa enemmän, että voin keskittyä paremmin.

Olin aika hukassa millaista treeniä raskaana ollessa saa ja uskaltaa tehdä. Yritin epätoivoisesti googlettaa asiasta, mutta tietoa löytyi monenlaista. Päädyin lopulta ottamaan Fitverstaan kautta saliohjelman nimeltä During Pregnancy. Se vaikuttaa oikein hyvältä! Ohjelmassa on 3-jakoinen saliohjelma, kotitreeni, pallotreeni ja venyttelyohjeet. Noita voi tehdä sillä tavalla mikä itselle sopii parhaiten. Tykkäsin myös siitä, että mukana oli paljon tietoa vatsalihaksista ja niiden treenaamisesta. Olen taas täynnä intoa ja tuntuu kivalta päästä kolmena päivänä viikossa salille töiden jälkeen! Ainakin nyt olo on hyvä ja pirteä, että energiaa moiseen riittää!

Täytyy sen verran mainita, että en ole koskaan myöntänyt tykkääväni liikunnasta. Vihasin aina koulussa liikuntatunteja, eikä harrastukseni ole koskaan olleet liikuntapainotteisia. Säännölliset liikunnan aloitin vasta 2013, kun otin salijäsenyyden tuonne nykyiselle kuntosalilleni. Alkuun otin tavoitteeksi käydä siellä edes kerran viikossa ja se toimi. Tammikuussa 2015 aloitin Fitfarmin valmennuksen, joka sisälsi huimat neljä salitreeniä ja alkuun ajattelin etten ikinä jaksa/kerkeä käydä niin montaa kertaa viikossa salilla. Mutta nopeasti siihenkin tottui ja sillä linjalla olen mennyt tähän alkuvuoteen saakka. Toki olen kesäisin pitänyt pidempiä taukoja ja kipeänä ollessa levännyt monta viikkoa, että toivun kunnolla. En vieläkään ihan täysin uskalla sanoa, että liikunta on minun suosikkipuuhaa, mutta kyllä siitä hyvä olo tulee.

Ulkona liikkuminen puolestaan ei ole ollenkaan minun juttu. Nyt hyperstimulaation aikana ja sen jälkeen toipuessa kevyet kävelylenkit olisivat olleet sallittuja (ja varmaan suositeltuja), mutta en vain saanut lähdettyä ulos. En edes hyvillä keleillä, joita on nyt riittänyt runsaasti. Päätin ottaa tavoitteeksi, että käyn kolme kertaa viikossa salilla ja lisäksi käyn kävelemässä ulkona 1-2 kertaa. Haluan tulevaisuudessa tehdä vaunulenkkejä ja tietenkin ulkoilla muutenkin lapsen kanssa, joten pakkohan itseäni on alkaa opettaa uusiin tottumuksiin jo tässä vaiheessa :D

Siinäpä tämän hetken kuulumiset. Perjantaina on ensimmäinen neuvola ja sitä odotan innolla! Ei kyllä mitään tietoa mitä siellä ensimmäisellä kerralla tehdään? Ilmeisesti saadaan aika paljon lappusia kotiin luettavaksi ja tietoa jatkosta. Voikohan sydäääniä kuunnella jo tässä vaiheessa? Onneksi perjantai on ihan pian. Tänään meneillään rv 9+1.

Klara Vappen!

Kirjoittaminen on jäänyt sairasloman jälkeen vähäiseksi... iltapäivisin olen todella väsynyt ja koko loppupäivä töiden jälkeen menee sohvalla makoillessa. Halusin kuitenkin tulla kertomaan viimeisimmät kuulumiset ja vappusuunnitelmamme! Vietän tänään vapaapäivää ja nautin tässä samalla aamupalaa kaikessa rauhassa.

Oireet on edelleen samanlaiset kuin aiemmin. Turvonneet ja kipeät rinnat, väsymys, turvotus ja huonosti nukutut yöt. Uutena on tullut myös huimaus. Kun nousen seisomaan liian nopeasti, alkaa huimata todella ikävästi. Lisäksi liian pitkät ruokailuvälit ja nälkä saa aikaan huonon ja oksettavan olon. Kun se olotila iskee päälle, on pakko saada suuhun jotain syötävää aivan samantien.

Raskautta ajatellessa tunnen edelleen lähinnä huolta ja murhetta. Moni sanoo minulle, että nyt vain nautit ja rentoudut... MITEN? Noh, äsken ajattelin helpottaa omaa oloani edes hiukan ja varasin perjantaille ajan yksityiselle gynekologille. Ajanvaraaminen on tehty niin pirun helpoksi netissä. Sinne käynnille huiskahtaa satanen (tai enemmänkin?), mutta haluan saada rauhallisen ultrauskokemuksen, jossa alkio mitataan. Jotta ette pitäisi minua aivan seonneena, menen vastaanotolle osittain myös niiden munasarjojen vuoksi. Nehän olivat hyperstimulaation aikaan todella suuret eivätkä viimeisimmät ultrauksen yhteydessä olleet osoittaneet paranemisen merkkejä. Haluan siis tietää myös niiden tilanteen ja kysyä olisiko minun mahdollista palata pian liikunnan pariin. Mitä ajatuksia teissä herättää, että menen toiseen varhaisultraan? Ymmärrettekö kantani vai vaikuntako vain täysin sekopäiseltä?

Me vietetään tänään miehen kanssa viidettätoista(!!!) vappua yhdessä!  Suunnitelmana on mennä erään toisen pariskunnan kanssa syömään ja sen jälkeen viettämään iltaa heille. Muut nauttivat luultavasti alkoholia, mutta ei se minua haittaa. Olen paljon mieluummin tässä tilassa missä olen <3 Tuntuu kuitenkin kivalta laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille viettämään iltaa. Suurin ongelma lienee, että mitä laitan päälleni. Turvotus on nimittäin kova jo näin aamusta! Oikein ihanaa vappua teille kaikille :)

P.S. Tänään rv 8+0!!

Punktion jälkitunnelmia vielä

Puhelin soi aamulla kahdeksan jälkeen ja puhelinnumero näytti samalta kuin eilen IVF-laboratoriosta tulleessa puhelussa. Kädet hikosi ja olin ihan varma, että alkiot on menetetty. Näin jo itseni kyyneleet silmissä kirjoittamassa miehelle viestiä, että voi unohtaa perjantain reissun naapurikaupunkiin... Vastasin puhelimeen ja siellä olikin lehtimyyjä. En ole koskaan ennen ollut noin iloinen lehtimyyjältä saamastani puhelusta :D Hyvä, että en tehnyt tilausta...

Nämä kaksi punktion jälkeistä sairaspäivää on mennyt todella hitaasti! Olen katsonut Netflixiä ja tänään yritin tehdä vähän kotitöitä. Alavatsa on edelleen arka, mutta ei missään tapauksessa kipeä. Tuntuu, että perjantaihin on ikuisuus! Eikö kukaan puhu näistä punktion ja alkionsiirron välisistä päivistä piinapäivinä?? Olen käyttänyt ihan liikaa aikaa Googlettamiseen... miten voisin parantaa mahdollisuuksia alkion kiinnittymisen suhteen, mitkä ovat mahdollisuudet onnistua, pitäisikö syödä ananasta vai juoda lasillinen punaviiniä jne jne... lista on ihan loputon.

Toisaalta on helpottavaa mennä huomenna töihin. Jännittää vain millaisia "huhuja" poissaolostani on liikkunut... Punktion ajankohta selvisi aika myöhään perjantaina ja laitoin samantien Outlookkiin, että olen poissa torstaihin asti. Jokainen on voinut päätellä, että tavallisesta flunssasta ei varmasti ole kyse. Ajatelkoot mitä haluavat. Esimiehelle kerroin meneväni "toimenpiteeseen", josta tulee kolme päivää sairaslomaa. Hän ei enempää kysellyt, toivotti vain tsemppiä. Noh, toivottavasti pöydälleni on kertynyt alkuviikon aikana jotain puuhaa, että työpäivät menee mahdollisimman nopeasti. Teen siis työtä assistenttina, joten poissaollessani voi kertyä paljon puuhaa :D

Haluaisin kertoa hirmuisen paljon enemmän itsestäni, parisuhteestamme, kodistamme ja elämästämme, mutta pelkään ihan hirveästi, että joku tunnistaa minut! Noh, pääasia kuitenkin on, että saan johonkin purkaa näitä ajatuksiani... Voi olla, että palaan blogin ääreen vasta alkionsiirron jälkeen...joka on YLIHUOMENNA! Nyt sormet ja varpaat ristiin, että siellä odottelee meitä top-alkio!

Kuulumisia

Suunnittelin koko eilisen päivän, että tänään tulen kirjoittamaan jotain. Nyt ei kuitenkaan tule mitään mieleen! Kunhan ensi kuussa alkaa kunnolla tapahtua, niin sitten on jotain kerrottavaakin.

Ensi viikolla aloitan Primolutit. En kovin monesta keskustelusta saati blogista löytänyt kokemuksia noiden lääkkeiden syömisestä IVF-hoidon alkuun? Että jos jollakulla teistä on jotain kokemuksia, niin kertokaa ihmeellä.

Vieläkin olen hyvällä fiiliksellä. Ehkäpä jopa liian hyvällä, kun kyse on minusta :D Olen tavallisesti todella pessimistinen kaikkien asioiden suhteen. Tällä hetkellä eniten jännittää ne lääkkeet... niiden hankkiminen, säilyttäminen ja ihoon pistäminen. Sivuvaikutuksen mietityttää toki myös, mutta en löytänyt netistä mitään ihan järkyttäviä kauhukertomuksia. Punktioon asti en ole edes uskaltanut hirveästi ajatella...

Viikonloppuna yritän ottaa taas rennosti. Nukun pitkät yöunet, vietän aikaa perheen kanssa, syön hyvää ruokaa ja katson leffoja miehen kanssa. Arkipäivät on todellista suorittamista töiden, liikuntaharrastusten ja kotitöiden kanssa. On koko ajan kiire ja stressilevelit huipussaan... eihän sitä täysin ehdi viikonlopussa palautua, mutta ainakin tulee edesä vähän levättyä. Haluaisin lähteä miehen kanssa jollekin viikonloppureissulle, että saisi kunnolla ajatukset irti arkisista asioista!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Jos....

... olisimme aloittaneet vauvantekopuuhat heti parikymppisenä, olisimmeko onnistuneet heti? Tai edes nopeammin?

... jos olisin tullut heti ehkäisyn lopettamisen jälkeen raskaaksi, meidän esikoinen täyttäisi ensi kuussa kolme vuotta.

... jos kaikki olisi mennyt kuin elokuvissa, olisi meillä myös vuoden ikäinen pikkukakkonen.

... jos olisimme aloittaneet hedelmöityshoidot heti klinikan kesätauon jälkeen, olisin raskaana nyt (näin haluan kovasti uskoa!!).

... jos tulisin ensimmäisen IVF:n tuoresiirrosta raskaaksi, olisi laskettuaika vielä tämän vuoden puolella eli #vauva2018.

... jos tuoresiirto ei onnistu, ensimmäinen PAS onnistuu varmasti ja pääsemme nauttimaan vauva-arjesta viimeistään vuoden kuluttua.

... jos yksikään munasolu ei hedelmöity, koen todennäköisesti jonkinnäköisen romahduksen ja kaikki tämä vaivalla kasattu positiivisuuskupla katoaa taivaan tuuleen.


Jossittelua voisi jatkaa loputtomiin... Tällä hetkellä fiilis on huomattavan positiivinen ja uskon, että meidän vuoro tulee olemaan pian. Matka on kuitenkin vasta alussa ja on todennäköistä, että tielle sattuu useita kuoppia ja mutkia. Pakko olla positiivinen, ei tästä muuten selviä!

Idean tähän postaukseen nappasin Tulee jos on tullakseen -blogista. Kiitos ideasta!