Lähete pelkopolille

Eilen oli viides neuvola ja mies oli mukana matkassa isyydentunnustusta varten. Olin kuvitellut isyydentunnustuksen olevan jollain tapaa virallisempi, mutta se oli minuutissa ohi. Nimet vain paperiin ja se oli siinä. Tietyllä tapaa oli ihan mukavaa, että mies oli mukana neuvolassa katsomassa ja kuuntelemassa mitä kaikkea siellä tehdään. Neuvolakäynti sisälsi lisäksi ihan perinteiset "neuvolatoimet" ja kaikki vaikutti jälleen kerran olevan kunnossa. Tarkastukseen osallistui myös harjoittelija ja monet tutkimuksista tehtiinkin kahteen kertaan, että hän sai harjoitusta. Tunnustelun perusteella vauva vaikuttaisi olevan raivotarjonnassa eli pää alaspäin. Vauva ehtii kuulemma kääntyä vielä useamman kerran, mutta toivon kovasti, että pikkuinen pyörähtää lopulta itse tuohon oikeaan asentoon ennen synnytystä.

Niin, se synnytys. Kuten viime postauksessa kirjoitin, niin suhtaudun synnytykseen avoimin mielin enkä varsinaisesti osaa pelätä sitä. Olin nimittäin kuvitellut, että jossain vaiheessa tehdään synnytystapa-arvio, jotta tiedetään tarkemmin minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa ja mahtuuko se varmasti tulemaan. Päätin siis vihdoin kysyä tästä arviosta eilisellä neuvolakäynnillä ja sellaista ei kuulemma tehdä. Selitin sitten, että äidilläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta synnyttää alateitse, vaan kaikki meidät kolme (minä + kaksi pikkuveljeäni) on "otettu maailmaan" suunnitellun sektion avulla. Tiedän kyllä, että tuollainen rakenteellinen ahtaus ei välttämättä ole millään tapaa periytyvää, mutta tokihan sen tietäisi mieluusti etukäteen! Mitään tutkimusta ei kuitenkaan tehdä, vaan synnyttämään mennään näillä tiedoilla mitä on. 

Terveydenhoitaja esitti seuraavaksi kysymyksen, että tuo asiako minua pelottaa eniten. Jostain syystä minua alkoi itkettää ihan hirmuisesti ja hän alkoi selittää miten minun olisi paras mennä juttelemaan pelkopolille. Itketti vielä enemmän. Hän sanoi tekevänsä lähetteen. Eli nyt odottelen yhteydenottoa pelkopolilta ja suuntaan seuraavaksi sinne. En osaa sanoa, että tuleeko siitä olemaan hyötyä, mutta omalla kohdallani asioista puhuminen on aina auttanut. Ymmärrän toki, että varmasti kaikki pelkää/jännittää synnytystä ja ihan mikä vain asia voi mennä eri tavalla kuin oli ajatellut. Välillä tunnen itseni kovin "heikoksi", kun en tunnu onnistuvan missään… en tullut raskaaksi luonnollisesti, ylimääräisiä tutkimuksia on pitänyt tehdä ja nyt edessä on pelkopoli. Kai nämä tuntemukset ja ajatukset kuuluvat jollain tapaa raskausaikaan ja uudenlaiseen elämään valmistautumiseen. Muuten ole ollut oikein positiivisella mielellä ja odotan tulevaa!