Miten tie vei IVF:ään

Vaikka täällä ollaankin tällä hetkellä raskaana, lapsettomuus ja sen myötä läpikäydyt asiat ovat yhä mielessä ihan päivittäin. En usko, että ne asiat tulevat koskaan kokonaan unohtumaan. Ja meidän tie hoitojen ympärillä oli hyvin lyhyt, mutta ehkä tästä tekstistä on jollekin jotain hyötyä ja apuakin. Ajattelin siis muistella miten meidän tie vei hedelmöityshoitoihin.

Oli aurinkoinen perjantai huhtikuussa 2017 ja kävelin työpäivän jälkeen lääkärin vastaanotolle. Olimme miehen kanssa käyneet hänen juttusillaan maaliskuussa ja minulle oli määrätty verikokeita ja miehelle siemennesteanalyysi. Kummankin tulokset oli hyvät eikä niistä löytynyt mitään syytä lapsettomuudelle tai aihetta lisätutkimuksiin. Olin jutellut lääkärin kanssa puhelimessa, että tekisimme munanjohtimien aukiolotutkimuksen ja suunnittelisimme jatkoa. Mahdollisesti ovulaation induktion tai inseminaation. Mieli oli kepeä, kun tuonne lääkärinkäynnillä menin.

Alkuun juteltiin ja hän ultrasi millaisessa vaiheessa kiertoni sillä hetkellä on. Hän totesi ettei aukiolotutkimusta voi nyt tehdä, sillä tulos ei olisi luotettava. Eikä siihen kannattaisi tuhlata enempää aikaa muutenkaan, kun "riskitekijöitä tukoksille ei ole". Koska raskautumisyritystä oli tuossa vaiheessa takana jo miltein kolme vuotta, olisi paras mennä suoraan hedelmöityshoitoihin. Hän tekisi lähetteen naapurikaupunkiin samantien. En täysin pystynyt pidättelemään itkua. En todellakaan ollut odottanut tälläistä lääkärikäyntiä! Kysyin, että voiko asia odottaa syksyyn. Haluaisin jutella miehen kanssa ja sulatella asiaa. Hän totesi, että asia ok ja soittele, kun lähete on ajankohtainen.

Kävelin sairaalan käytäviä kyyneleet silmissä ja tuntui ihan uskomattomalta ajatukselta, että meissä olisi edessä hedelmöityshoidot. IVF. ICSI. Piikit. Hormonit. Punktio. Alkionsiirto. Verikokeet. Lääkkeet. Sairaala. Ultra. Kaikki nuo sanat oli minulle kuin myrkkyä! Juteltiin miehen kanssa ja hänelle oli ihan ok, että aloitetaan hoidot, jos vain minä olen valmis. Hän suhtautui asiaan huomattavasti rennommin ja oli huolestunut lähinnä kuinka paljon kaikkeen menisi rahaa. Minusta raha oli pienin murhe.

Miksi me sitten haluttiin odottaa huhtikuusta syksyyn saakka? Tiesin, että polin kesätauko oli ihan lähellä eikä varmasti ehdittäisi kuitenkaan aloittaa hoitoa ennen sitä. Lisäksi meillä oli syys-lokakuulle varattu kolmen viikon matka Aasiaan, enkä halunnut matkan sotkevan hoitoja. Tai oikeastaan hoitorumban sotkevan matkaa. (Jos luomuraskaus olisi jossain vaiheessa alkanut, olisi matkasuunnitelmaan tietenkin tehty muutoksia).

Lopulta soitin lääkärille vasta marraskuussa. Hän ihmetteli miksi olin odotellut niin kauan. En osannut vastata mitään. Hän määräsi minut verikokeisiin ja jos tulokset olisi kunnossa, hän tekisi lähetteen naapurikaupungin sairaalaan hedelmöityshoitoihin. Kirje tuli postissa todella nopeasti. Suunnittelukäynti hoitojen aloittamiseksi oli maanantaina 15. tammikuuta. Mukana oli jos jonkilaista ohjetta, lippusta ja lappusta sekä täytettäviä kaavakkeita. Yhtäkkiä olo oli todella toiveikas! Ehkä tämä voi onnistua.

Loppuvuosi meni yhdessä hujauksessa ja koitti vihdoin tammikuinen aamu, kun lähdettiin ajelemaan 250 kilometrin päähän. Sitä jännitystä ei voi kuvailla! Eniten ehkä jännitin niitä ihmisiä; että millainen lääkäri meitä olisi vastassa. Sairaala vaikutti ihan äärettömän suurelta tähän meidän kotikaupungin sairaalaan verrattuna. Onneksi paikka oli miehelle tuttu, sillä hän oli käynyt antamassa oman näytteensä siellä edellisvuoden maaliskuussa.

Lääkäri oli ihana! Tykkäsin hänestä heti. Hän oli asiallinen, mutta kuitenkin samalla lämmin ja rento. Käytiin ennakkoon ilmoittamamme tiedot läpi, keskusteltiin verikokeiden tuloksista, käytiin kuvien avulla läpi miten IVF/ICSI tehdään. Kaikki se tieto oli oikeastaan tuttua, mutta lääkärin kertomana se kuulosti niin paljon helpommalta ja nopeammalta kuin mitä olin netin perusteella lukenut. Lääkäri suositteli, että hoidossa 1/3 munasoluista hedelmöitetään ICSI:llä ja loput IVF:llä. Tämä siksi, kun ei ollut tietoa mistä meidän lapsettomuus johtuu. (Lopultahan kävi niin, että "iksattavaksi" valittu munasolu olikin raaka ja kaikki viisi hedelmöittynyttä hedelmöittyivät IVF:llä).  Minulle tehtiin sisätutkimus ja kaikki vaikutti jälleen hyvältä. Sain reseptit lääkkeisiin ja muutamia ohjeita niihin liittyen. Allekirjoitettiin sopimuksia ja saatiin paljon tietoa mukaan. Jonoa hoitoihin oli silloin vähän ja ensimmäiseen hoitoon päästäisiin jo huhtikuussa! Jossain vaiheessa hoitaja liittyi mukaan tähän käyntiin ja osa asioista käytiin hänen kanssaan läpi. Normaalisti nuo käynnit jaetaan kuulemma kahdelle eri kerralle, mutta koska olimme tulleet niin kaukaa, niin käytiin kaikki asiat kerralla läpi. Ja hyvä niin!

Sain ohjeeksi soittaa, kun seuraavat kuukautiseni alkavat. Silloin selviäisi aikataulu tarkemmin... päästäisiinkö alkuun jo maaliskuussa vai vasta silloin huhtikuussa. Oltiin onnekkaita ja pääsin aloittamaan Primolut-kuurin jo 24.2. ja ensimmäiset pistokset 7.3. Eli mielestäni kaikki tapahtui äärettömän nopeasti! Väliultrat tosiaan tehtiin kotikaupungissani ja naapurikaupungin sairalassa tarvitsi käydä vain punktiossa ja alkionsiirrossa.

Noista hoidoista olenkin kirjoittanu aika tarkasti jokaisesta vaiheesta. Tämä miten päädyttiin IVF:ään on jotenkin jäänyt kokonaan kertomassa. Ajattelin, että kirjoitan vielä erikseen postauksen jossa listaan asiat, jotka yllättivät minut IVF:ssä. Tämä kaikki on siis miten asiat etenivät meidän kohdalla ja miten minä koin ne. Jokaisella on varmasti aivan omanlaiset kokemukset hoitoihin päätymisestä ja niiden etenemisestä. 

Aika verikokeisiin varattu

Tää kirjoittaminen tuntuu jotenkin... miten sen nyt sanois. Tönköltä? En tiedä kirjoittaisinko kirjakieltä vai miten? Toisaalta onko sillä edes niin väliä... Pääasiassa kirjoitan ihan vaan itseäni varten. Tää on paikka, jossa voin kasata ajatukset ja seurata miten tää homma lähtee tästä etenemään. Tottakai on ihan mahtavaa, jos joku saa täältä vertaistukea! Luen itse monia lapsettomuusblogeja ja kyllähän niistä saa uskoa tulevaan.

Bongasin siis ovistestillä viime viikon tiistaina (kp 12) haalean viivan ja keskiviikkona (kp 13) se oli vahvistunut. Torstaina edes haaleaa viivaa ei enää ilmestynyt. Petipuuhat ajoittuivat tällä kertaa vain tuohon tiistaille... Voi kunpa olisikin tärpännyt siitä :D

Nyt on menossa kp 22/27-28 ja kyllähän sitä koko ajan kuvittelee vaikka minkälaisia oireita, vaikka tuskin sellaisia voi edes näin aikaisin havaita. Menkat alkaa todennäköisesti ensi viikon torstaina... Piti ihan katsoa kalenterista, koska yleensä olen viikkoa ennen menkkojen alkua todella äkäinen, paiskon tavaroita ja kiukkuan. Nyt mitään tuollaista ei ole ollut ja eilen olinkin pitkästä aikaa ihan loistavalla tuulella!

Varasin eilen ajan verikokeisiin. Kävin yksityisellä gynellä marraskuussa 2015. Papassa ei ollu mitään ja ultralla kaikki näytti normaalille. Gyne suositteli varaamaan ajan verikokeisiin, jossa tutkitaan mm. kilpirauhasarvot ja prolaktiini. Noh... ajattelin, että varaan ajan joulun jälkeen. Sitten siirsin sitä keväälle, kesään ja lopulta syksyyn. Ja niinpä melkein vuosi on mennyt "hukkaan", mutta onpahan aika nyt vihdoin varattu. Jännittää mitä nuo testien tulokset sitten kertovat... Olen koko päivän lueskellut millaisia oireita noiden viitearvojen ylittämisellä/alittamisella voisi olla, mutta mulla ei kyllä ole niistä mitään? Onneksi ei tarvitse kauaa odotella, verikoe on jo ensi viikolla ja tulokset valmistuu 1-3 päivässä.

Yritän nyt viikonlopun rentoutua ja miettiä ihan muita juttuja. Tuntuu, että elo-syyskuu on mennyt niin pahassa masistelussa ja itsesäälissä, etten ole ollut lainkaan oma itseni. Palaan taas pian kirjoittelemaan kuulumisia!

Kyyneleitä ja ahdistusta

Onnistuin ajoittamaan tän blogin aloituksen todella huonoon ajankohtaan... Pian ensimmäisen postauksen jälkeen alkoi kamalat vuodenvaihteen kiireet töissä, kotona sattui vesivahinko ja sairastin kunnon flunssan. Pian olikin jo kevät ja kauan odotetut etelänreissut nautittavana! Täytyy myöntää, että tuon kaiken keskellä vauvahaaveet jäi tietyllä tapaa taka-alalle...

Heinäkuussa tuli kaksi vuotta täyteen, kun jätettiin ehkäisy pois. Silloin kaikki iski taas mieleen... KAKSI VUOTTA! Kaksi vuotta olen odottanut, haaveillut, arvuutellut ja jännittänyt, että jokohan nyt olisin raskaana. Mutta ei. Kertaakaan en ole päässyt edes niin pitkälle, että olisin testin tehnyt... Menkat alkaa joka kuukausi päivälleen oikeaan aikaan.

Olen miettinyt viime viikkoina (tai pikemminkin kuukausina...), että mitä nyt pitäisi tehdä? Ihan ensimmäisenä pitäisi tietenkin ottaa asia puheeksi miehen kanssa. Me kun sovittiin aikoinaan, että vauva tulee, jos on tullakseen. Yrittämään ei aleta. Tarkoitan siis, että ei olla mitenkään ajoitettu sänkypuuhia tiettyy ajankohtaan kiertoa, saati testailtu ovulaatioita.

Monen iltana olen itkenyt, kun on ahdistanut niin paljon. Entä jos me ei koskaan saada lasta? Toisaalta olen yrittänyt lohdutella itseäni, että eihän me olla varsinaisesti edes yritetty. Menty vaan fiiliksen mukaan. Mutta kaksi vuotta! Jotkut tulee jo yhden kerran satunnaisesta seksikerrasta raskaaksi. Huoh. Turha kai tuota on liikaa pohtia... Eli jos nyt aloitan siitä, että otan asian puheeksi miehen kanssa ja otetaan ne pirun ovulaatiotestit käyttöön. Jos niidenkään avulla en ole tammikuuhun mennessä tullut raskaaksi, niin on pakko hakeutua tutkimuksiin. Toivottavasti mies on näistä asioista samaa mieltä. Jos ei, niin en tiedä mitä teen.

Kirjoitin vain kaiken mitä mieleen tuli. Ehkä hieman sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin. Olen kiitollinen kaikista kommenteista, ne lohduttavat ja antavat tsemppiä.

1,5 vuotta

Milloin teille tulee vauva? Tuota kysymystä olen kuullut viime aikoina erittäin usein ja pohdin siihen vastausta mielessäni koko ajan. En tiedä mitä vastaisin kyselijöille. Yleensä vaihdan puheenaihetta tai naurahdan ettei perheenlisäyksen aika ole vielä. Vaikuttaa siltä, että olen saanut ystävät ja läheiset uskomaan, että emme halua lapsia vielä. Totuus on kuitenkin hieman toinen.

Kesällä 2014 päätimme puolisoni kanssa jättää ehkäisyn pois ja elimme seuraavat kuukaudet jännittäviä aikoja. Lähdimme matkaan ajatuksella, että tulee sitten kun on tullakseen. Kuvittelin kuitenkin alusta asti raskausoireita ja ajattelin, että ensi kesänä meillä on vauva. Että meitä on kolme! Olemme perhe! Kun yrityskuukausia oli takana yli kuusi ja menkat alkoivat joka kuukausi ajallaan, aloin jo hieman ahdistua.Onkohan meissä jotain vikaa? Mitä pitäisi tehdä? Ja milloin?

Nyt joulukuussa tulee täyteen, että ilman ehkäisyä on oltu 1,5 vuotta. Puolitoista vuotta. Olen kuullut, että suurin osa naisista raskautuu vuoden sisällä ehkäisyn lopetuksesta. No, itse en selvästikkään kuulu tähän joukkoon. En tosin voi sanoa, että yritystä olisi takana tuo reilu vuosi... en ole testannut ovulaatiota enkä muutenkaan suuremmin analysoinyt tuntemuksiani, varsinkaan alkujännityksen laannuttua. Ollan menty ihan fiilispohjalta, mutta tulosta ei ole tullut. Nyt on aika ottaa ovulaatiotestit vihdoin käyttöön.

Olen lueskellut muiden kirjoittamia blogeja monta vuotta. Viime aikoina blogien sisältö on painottunut blogeihin, joissa vauvaa on toivottu ja yritetty pidemmän aikaa. Ihan niin kuin mekin. Halusin aloittaa blogin, koska haluan avautua salaisesta vauvahaaveesta tänne. Toivon, että blogi tuo myös vertaistukea itselleni ja muille.

Tervetuloa mukaan odotottamaan ja haaveilemaan plussasta!