"Oliks toi suunniteltu?"

Kerrotiin eräälle ystäväpariskunnalle raskaudestani. Uutinen otettiin sinällään ihan hyvin vastaan, mutta pariskunnan nainen tokaisi, että "saanko kysyy, mut oliks toi suunniteltu?". Kyllä, häkellyin kysymyksestä. Olin ehkä aavistuksen verran loukkaantunutkin. Vastasin, että kyllä oli ja tarvittiin aika paljon lääketieteen apua. Hän meni hiljaiseksi.

Ihmettelen vain, että onko muilta kysytty tuollaista? Itselleni ei tulisi missään nimessä mielenkään kysyä... vaikka raskaana oleva nainen olisikin esimerkiksi todella nuori, juuri eronnut tai pitkään sinkkuna ollut. Se ei kuulu muille! Tietenkin, jos haluaa asiasta itse avautua, niin ei siinä sitten mitään.

Meillä on parisuhdetta takana reilu 14 vuotta ja ikääkin päälle kolmekymmentä, niin kuvittelin, että kaikki odottavat ja mielessään pohtivat milloin tällainen uutinen tulee julki. Mutta ilmeisesti monet ovat ajatelleet, että emme halua lapsia? En tiedä, mutta jollain tapaa tuo jäi vaivaamaan mieltä. Olen toki tällä hetkellä paljon herkempi kuin normaalisti ja loukkaannun monista asioista tavallista herkemmin. On tämä niin ihanaa kamalaa aikaa ♥

Tänään rv 12+2 ja ultra ylihuomenna!

Tunteita laidasta laitaan

Ajattelin, että tulen seuraavan kerran kirjoittamaan jostain positiivisesta ja iloisesta. Olen viime päivinä yrittänyt olla ajattelematta mitään pelkojani, sillä eihän se jatkuvasti stressaamalla mihinkään muutu. Tilanne selviää perjantaina ultrassa. Onneksi mies lähtee sinne mukaani ja toivon todella, että hän keskittyy siihen tilanteeseen eikä esimerkiksi näprää puhelintaan odotustilassa. Se saa minut raivon partaalle!

Siitä päästäänkin asiaan... tunteeni heittelevät ihan koko ajan joka suntaan! Tuntuu etten ole ollenkaan oma itseni ja syytän tilanteesta hormoneja. Itken paljon ilman mitään syytä, vaikka olisin ihan iloinen ja hyvällä tuulella. Suutun myös kovin helposti ja mies saa siitä osansa. Sunnuntaina sain kunnon kohtauksen, kun en löytänyt mitään sopivaa vaatetta päälleni. Kaikki tuntui pieneltä ja liian tiukalta. Lopulta heittelin vaatteitani ympäri huonetta kyyneleet poskilla valuen ja mies tuijoitti ihmeissään. Piti mennä hetkeksi rauhoittumaan ennen kuin kykenin lähtemään mihinkään. Vaatteeksi valikoitui löysä mekko ja se näytti ihan kivalta.

Olen myös miettinyt paljon lapsuuttani ja ihmissuhteita, jotka ovat jostain syystä katkenneet teini-iän ja aikuisuuden kynnyksellä. Olen miettinyt vanhempieni eroa ja ystäviä, jotka katkaisivat välinsä minuun yläasteella. Olen miettinyt, että miksi nuo asiat tapahtuivat ja olisinko voinut toimia jotenkin toisin? Miten paljon nuo asiat vaikuttavat minuun vielä aikuisenakin? Monesti noiden asioiden muisteleminen saa minut itkemäät ja surulliseksi. Luin kuitenkin jostain, että raskausaikana on tavalllista, että vanhojakin asioita tulee käytyä läpi.

Sellaista kuuluu tänne. Olihan tämäkin postaus vähän itkupainoitteinen, mutta olen kuitenkin ihan hyvällä mielellä. Väsymys on alkanut helpottaa kokonaan ja jaksan puuhata kotona entiseen malliin. Liikunta on jäänyt vähälle ja yritän panostaa siihen nyt enemmän. Kaipaisin jotain kunnon irtiottoa arjesta ihan kahdestaan miehen kanssa. Vaikka jotain mökkiviikonloppua ilman kännyköitä ja Netflixiä. Ehkä juhannuksena?

Tänään rv 12+1.

Painajaisuni

Näen melkein joka yö unta, että alan vuotaa verta. Unessa menen vessaan ja huomaan housujen olevan veressä. Viime yönä painajainen siirtyi uudelle tasolle, sillä veren tulon lisäksi vessareissulla sisältäni tuli ulos muutaman sentin mittainen vauva. Se oli siis ihan minikokoinen, mutta aivan vauvannäköinen jo. Itkin hysteerisenä, kun tajusin, että raskaus on ohi eikä mitään ole tehtävissä. Jotenkin heräsin siihen kaikkeen ja sain tolkutettua itselleni, että se oli vain unta ja kaikki on hyvin. Uni pyörii kuitenkin vielä mielessäni, sillä se oli tietyllä tapaa niin todentuntuinen.

Olen pahoillani, että viime aikojen postaukset ovat olleet jollain tasolla negatiivisia ja keskittyneet ikäviin asioihin ja pelkoihin. Tuntuu, että tämä on ainut paikka mihin voin näitä asioita purkaa. Mies ei oikein ymmärrä ja toteaa vain, että ensi viikollahan se selviää millainen tilanne siellä vatsassa on. Niinhän se on. Silloinhan se selviää. Odottavan aika on pitkä.

Puuttuva pahoinvointi ja ärsytys

Tiedättekö, minua on alkanut viime päivinä taas todella ärsyttää. Parin päivän sisään kolme ihmistä on kysynyt minulta, että "joko on alkanut yrjö lentää?", "joko pahoinvointisi alkaa helpottaa?" ja "miten huono olo sinulla on iltaisin?" Vastaan nätisti ja kauniisti, että en ole tuntenut huonoa oloa missään vaiheessa ja sen seurauksena tulee silmien pyörittelyä ja ihmettelyä, että onpa outoa. Niin, ja tietenkin pitkä tarina miten huono olo henkilöillä itsellään on ollut, miten paljon on oksennettu ja miten kauan sitä jatkui. Tuntuu ihan siltä kuin olisin epäonnistunut raskausoireiden(kin) kanssa!

Tiedän, että kaikille ei tule pahoinvointia. Tiedän, että minun pitäisi iloita miten hyvä olo minulla on ollut. Tiedän, että koskaan ikimaailmassa ei pitäisi verrata itseään muihin ihmisiin eikä heidän raskauksiin. Valitettavasti vertailen paljonkin itseäni muihin, vaikka ei pitäisi. Kaksi hyvää ystävääni on raskaana ja tuntuu, että pitäisi toimia samalla tavoin kuin he… vaikka ei missään nimessä! Minä olen minä, tämä on minun raskaus ja tuleva lapsi. 

Nämä on taas tällaisia ihan tyhmiä ajatuksia, joista ei pitäisi murehtia… Ehkä raskaushormonit saavat minusta vielä tavallista herkemmän?

Odotusta

Tällä hetkellä ajatukset pyörii hyvin pitkälti ensi viikon nt-ultrassa. Miten aika voi mennä näin hitaasti? Ja minkä ihmeen takia me varattiin se aika perjantaille? Mies on osan viikosta reissussa toisessa kaupungissa, mutta esimerkiksi tiistai olisi onnistunut. Olisi ollut muutama päivä vähemmän odotettavaa… En ymmärrä ollenkaan näitä omia tunteitani! En pysty yhtään rentoutumaan ja stressaan vain koko ajan. Olen lukenut ihan liikaa keskeytyneistä keskenmenoista, jotka ovat tulleet ilmi juurikin tuolla nt-ultrassa. On ihan H U L L U A lietsoa itselleen tuollaista pelkoa! Luulen, että moni näistä peloista johtuu ihan siitäkin, kun oireita ei ole. Ei sitten yhtään mitään, ne vähäisetkin ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ja tähän tietenkin voisi todeta, että pitäisi olla iloinen ettei mitään kipuja, vaivoja ja huonoja oloja ole. Kaikki tuntuisi todellisemmalta, jos olisi jotain! Jostain olen kyllä lukenut, että näillä viikoilla ne oireet alkavat helpottaa ja ehkä hävitä kokonaan.

Nyt pitäisi rentoutua, nauttia ja iloita. Tänään on rv 11+1 ja haluan kovasti uskoa, että vatsassa oleva pikkuinen kehittyy ja kasvaa koko ajan ♥

Joko saa onnitella....?

Jouduin eilen kohtalaisen mielenkiintoiseen tilanteeseen työpaikalla. Eräs samassa yksikössä kanssani työskentelevä nainen kysyin minulta ruokatauolla, että "joko saa onnitella?" Olin aika äimänä ja änkytin jotain, että niin kai. En pysty ymmärtämään miten joku on voinut jo nyt tajuta raskauteni ja vielä kehtaa kysyä asiasta? Toinen tilanne oli toissapäivänä, kun eräs hyvä työkaverini tuolta kerrosta ylempää kertoi erään eläkkeelle jäämässä olevan miehen sanoneen, että "taitaa olla Maria pieniin päin!" Mitä ihmettä…. tämä hyvä työkaverini tietää tilanteeni ihan alusta loppuun ja oli vain vastannut jotain ympäripyöreää, että ei ole ja vaihtanut puheenaihetta.

Kyllä tämä saa miettimään, että miten paljon oikein olen ulkopuolisen silmiin paisunut? Tänään on meneillään vasta rv 10+3, eikä asiasta todellakaan tekisi mieli puhua vielä. Olin ajatellut, että kerron vasta silloin kun jään kesälomalle eli raskausviikolla 16. Monet ovat salanneet asian paljon pidempäänkin, mutta en kyllä ymmärrä miten! Pohdinkin nyt, että pitäisikö minun kertoa myös esimiehelleni ennekuin hän kuulee huhuja muualta… en tiedä, olisin niin kovasti halunnut odottaa siihen nt-ultraan saakka!

Ensimmäinen neuvola

Pahoittelut hiljaiselostani! Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa, kun oli niin paljon ohjelmaa. Perjantai-aamuna oli ensimmäinen neuvolakäynti. Jostain kumman syystä alkoi itkettää ihan hirveästi ennen sinne lähtöä. Tuntuu, että vastahan me käveltiin vieraan sairaalan pitkiä käytäviä ja mentiin selvittämään milloin hedelmöityshoidot voisivat alkaa. Siitä on tänään tarkalleen neljä kuukautta aikaa, mutta tuntuu kuin se olisi ollut eilen. En voisi olla onnellisempi, että päästiin niin nopeasti aloittamaan ensimmäinen IVF-hoito ja sen tuloksena tuli positiivinen raskaustesti! Tänään on meneillään rv 10+0.

Siitä neuvolakäynnistä voisin kertoa sen verran, että ihan hirmuisesti tuli tietoa ja erilaisia ohjeita jatkoa varten. Mies oli mukana ja hänen mielestään käynnillä ei ollut mitään häneen liittyvää. Ja tottahan se oli, minuun siinä lähinnä keskityttiin. Oli kuitenkin kiva, että mentiin yhdessä, niin oli joku muukin kuuntelemassa niitä ohjeita. Käynnillä meni reilu tunti ja keskustelun lisäksi minulta otettiin paino, hemoglobiini ja virtsanäyte. Neuvolatäti ole oikein mukava, mutta valitettavasti hän siirtyy muihin tehtäviin ja meille tulee joku muu. Toivotaan, että hänkin on yhtä mukava!

Täytyy sanoa, että se hieman yllätti, että meidän lapsettomuustaustaa ja sen aiheuttamia kokemuksia ja tunteita ei käyty ollenkaan läpi. Jotenkin koen jatkuvasti suurta tarvetta puhua niistä asioista mitä ollaan koettu, mutta en tiedä kenelle puhuisin. Varmaan samoja asioita läpikäynyt on ainut, joka voi ymmärtää? En tiedä, mutta onneksi voin edes tänne kirjoitella näitä ajatuksia. 

Varasin ajan nt-ultraan ja aika on perjantaina 1.6. (rv 12+4). Tässä on nyt pitkä aika odotella sinne asti! Aikaisemminkin olisi ollut mahdollista, mutta mies on reissussa ja haluan hänet ehdottomasti sinne mukaan. Kyllähän mielessä pyörii jatkuvasti, että onko vatsassa kaikki hyvin. Oireina on väsymys, jatkuva nälkä ja turvotus. Kuulin viikonloppuna, että raskaus alkaa näkyä, mutta jotain turvotustahan se vasta on. Töihin on vaikea keksiä vaatteita, joilla turvonneen vatsan saisi piilotettua. 

Sellaista tänne, oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille kaikille!

Liikunnan iloa!

Palasin eilen salille yhdeksän viikon tauon jälkeen! Tuntui kyllä aivan mahtavalta olla siellä taas, vaikka jouduinkin tekemään treenini aika pikaisesti, koska mies odotteli kotona autoa käyttöönsä. Ensi kerralla varaan aikaa enemmän, että voin keskittyä paremmin.

Olin aika hukassa millaista treeniä raskaana ollessa saa ja uskaltaa tehdä. Yritin epätoivoisesti googlettaa asiasta, mutta tietoa löytyi monenlaista. Päädyin lopulta ottamaan Fitverstaan kautta saliohjelman nimeltä During Pregnancy. Se vaikuttaa oikein hyvältä! Ohjelmassa on 3-jakoinen saliohjelma, kotitreeni, pallotreeni ja venyttelyohjeet. Noita voi tehdä sillä tavalla mikä itselle sopii parhaiten. Tykkäsin myös siitä, että mukana oli paljon tietoa vatsalihaksista ja niiden treenaamisesta. Olen taas täynnä intoa ja tuntuu kivalta päästä kolmena päivänä viikossa salille töiden jälkeen! Ainakin nyt olo on hyvä ja pirteä, että energiaa moiseen riittää!

Täytyy sen verran mainita, että en ole koskaan myöntänyt tykkääväni liikunnasta. Vihasin aina koulussa liikuntatunteja, eikä harrastukseni ole koskaan olleet liikuntapainotteisia. Säännölliset liikunnan aloitin vasta 2013, kun otin salijäsenyyden tuonne nykyiselle kuntosalilleni. Alkuun otin tavoitteeksi käydä siellä edes kerran viikossa ja se toimi. Tammikuussa 2015 aloitin Fitfarmin valmennuksen, joka sisälsi huimat neljä salitreeniä ja alkuun ajattelin etten ikinä jaksa/kerkeä käydä niin montaa kertaa viikossa salilla. Mutta nopeasti siihenkin tottui ja sillä linjalla olen mennyt tähän alkuvuoteen saakka. Toki olen kesäisin pitänyt pidempiä taukoja ja kipeänä ollessa levännyt monta viikkoa, että toivun kunnolla. En vieläkään ihan täysin uskalla sanoa, että liikunta on minun suosikkipuuhaa, mutta kyllä siitä hyvä olo tulee.

Ulkona liikkuminen puolestaan ei ole ollenkaan minun juttu. Nyt hyperstimulaation aikana ja sen jälkeen toipuessa kevyet kävelylenkit olisivat olleet sallittuja (ja varmaan suositeltuja), mutta en vain saanut lähdettyä ulos. En edes hyvillä keleillä, joita on nyt riittänyt runsaasti. Päätin ottaa tavoitteeksi, että käyn kolme kertaa viikossa salilla ja lisäksi käyn kävelemässä ulkona 1-2 kertaa. Haluan tulevaisuudessa tehdä vaunulenkkejä ja tietenkin ulkoilla muutenkin lapsen kanssa, joten pakkohan itseäni on alkaa opettaa uusiin tottumuksiin jo tässä vaiheessa :D

Siinäpä tämän hetken kuulumiset. Perjantaina on ensimmäinen neuvola ja sitä odotan innolla! Ei kyllä mitään tietoa mitä siellä ensimmäisellä kerralla tehdään? Ilmeisesti saadaan aika paljon lappusia kotiin luettavaksi ja tietoa jatkosta. Voikohan sydäääniä kuunnella jo tässä vaiheessa? Onneksi perjantai on ihan pian. Tänään meneillään rv 9+1.

Varhaisultra nro 2

Varhaisultra nro 2 kannatti ♥ Mieli on nyt huomattavasti rauhallisempi, positiivisempi ja iloisempi. Alkion koko oli 19,5 mm, joka vastasi tismalleen raskausviikkoa 8+4. Aivan kuten pitikin! Laskettu aika varmistui joulukuun 10. päiväksi. Syke näkyi oikein voimakkaana ja tällä kertaa sain pari kuvaakin muistoksi ♥

Olo on aivan uskomattoman helpottunut! Vaikka vielä eletään "riskiviikoilla", voin kuitenkin luottavaisin mielin odottaa ensi viikon ensimmäistä neuvolakäyntiä. Viikonlopun viettoon lähden onnesta soikeana! Tapahtuuko tämä todella meille?





P.S. Munasarjat oli pienentyneet, mutta en tajunnut kysyä voinko jo ensi viikolla lähteä salille.

P.P.S Jos joku harkitsee varhaisultraa yksityisellä, niin suosittelen. Vaikka mokoma lysti kustansi 162 euroa.