Kun vauva ei nuku päivällä

Aloin kirjoittaa synnytyskertomusta heti viimeisimmän postauksen jälkeen. Valitettavasti se on edelleen kesken, sillä vauva ei meinaa millään nukkua päivällä ja kaikki hommat jää tekemättä. Vauva on kyllä suhteellisen tyytyväinen, mutta hän ei vaan malta nukkua. Hän viihtyy kovasti tissillä ja usein torkahtaakin imetyksen jälkeen. Heti kun siirrän hänet vaikkapa unipesään (joka on vieressäni sohvalla), hän herää samantien. Vaunuihin tai automatkalle hän kyllä nukahtaa, mutta herää samantien kun vauhti pysähtyy. En ole tästä asiasta suuremmin ottanut stressiä... uskon, että jonkilainen rytmi ja päiväuniaikataulu meillekin jossain vaiheessa tulee. Jos jollain on jotain vinkkejä, niin kertokaa toki! Yöllä vauva herää yleensä kahden tunnin välein syömään ja olen jo siihen tottunut. Viime yönä olikin ihmetystä, kun hän nukkui yhtä päätä klo 23-03!

Tällä hetkellä vauva nukkuu, mutta on pakko jatkaa kotitöitä ja palata synnytyskertomuksen pariin myöhemmin. Meillä vietetään pojan nimiäisiä lauantaina ja niissä riittää järjesteltävää! Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Loppuraskauden muistelua

Olipa kiva huomata miten moni oli käynyt lukemassa edellisen tekstini ja jättänyt kommentin! Ajattelin jossain vaiheessa, että joku voi jopa ajatella meille tapahtuneen jotain ikävää... Kaikki on kuitenkin oikein loistavasti ja ajattelin kirjoitella nyt alkuun miten loppuraskaus sujui ja sen jälkeen kerron synnytyksestä. Josko sitten pääsisin kirjoittelemaan tästä arjesta ihan reaaliajassa.

Kirjoitin viimeksi lokakuun alkupuolella, kun olin saanut lähetteen pelkopolille. Lähete sisälsi ensin käynnin kätilön juttusille ja sen jälkeen lääkärin tutkimukseen. Mielestäni molemmat käynnit oli ihan hyviä, mutta enemmän hyödyin ehdottomasti lääkärin tekemästä tutkimuksesta. Molemmilla käynneillä kerroin huoleni, että pelkään minulla olevan rakenteellinen "vika", että vauva ei mahdu alakautta tulemaan. Sekä kätilö että lääkäri suhtautuivat oikein ymmärtäväisesti pelkooni ja tekivät kaikkensa helpottaakseni pelkoani... Lääkäri tutki ultralla vauvan tilanteen ja kaikki vaikutti oikein hyvälle. Vauvan painoavio sillä hetkellä oli 2900 g ja lääkäri arvioi vauvan syntyvän 3600 gramman painoisena. Lääkäri teki minulle sisätutkimuksen, joka sattui enemmän kuin mikään tutkimus koskaan! En tiedä oliko lääkäri tavanomaista kovakouraisempi vai vaikuttiko raskaus kivun tuntemiseen niin kovana. Joka tapauksessa kohdunkaulaa oli vielä jäljellä ja se oli kiinni. Lääkäri totesi, että lantioni on hyvän kokoinen synnytystä ajatellen eikä häntäluu ole edessä. Tieto oli helpottava ja odotin synnytystä luottavaisin mielin!

Loppuraskaus sujui muutenkin oikein mukavasti... minulle järjestettiin yllätykseksi Baby Showerit, jäin töistä äitiyslomalle suunnitemien mukaan ja vietimme syntymäpäivääni miehen kanssa kylpylässä. Liitoskivut jatkui loppuun asti ja loppuraskaudesta oli todella hankalaa nukkua. Heräsin joka kerta, kun piti vaihtaa asentoa. Tuntui, että neuvolassa sai ravata melkei joka viikko ja käynnit tuntuivat todella turhilta. Muuten elämä vauvamahan kanssa oli oikein ihanaa ja tunsin itseni loppuun saakka kauniiksi ja hehkuvaksi, heh!

Yksi todella ikävä asia minulle kuitenkin kävi raskausviikolla 37. Kävin kaverini luona kahvilla ja sieltä pois lähtiessäni kompastuin pihalla olleisiin rakennustelineisiin. Kaaduin siis aivan suoraan vatsalleni kovalle maalle! Itkin maassa hetken aikaa ja menin kädet täristen autoon. Soitin heti autosta synnytysosastolle ja kysyin miten tulisi toimia. He ohjeistivat hakemaan kotoa yöpymistarvikkeet ja tulemaan synnärille tarkastukseen. Ajoin kotiin ja tavaroita keräillessäni soitin itkien miehelleni. Hän tuli kesken työpäivän viemään minut sairaalalle. Päästiin saman tien tarkastettavaksi ja vauvan sydänkäyrää tarkkailtiin reilu puoli tuntia. Lääkäri tuli tekemään tarkastuksen ultralla ja kaikki vaikutti onneksi olevan kunnossa! Jäin kuitenkin yöksi tarkkailuun ja vuorokauden aikana sydänkäyrää otettiin useaan kertaan. Oli ihanaa päästä seuraavana päivänä kotiin, mutta kotiin päästyäni itkin tunnin verran vauvan huoneessa ja mietin mitä jos.... mitä jos kaikki meneekin loppumetreillä pieleen eikä me tätä vauvaa saadakkaan. Meni muutama päivä ennen kuin uskalsin taas rentoutua ja suhtautua tulevaisuuteen luottavaisena.

Joulukuun 10. päivä koitti laskettu aika ja voi mikä pettymys oli, kun mitään ei tapahtunutkaan! :D Olin kyllä arvannut, että vauva tuskin syntyy ennen laskettua aikaa ja saadaan odotella häntä lähemmäs joulua... Ja niinhän siinä kävikin. Ne viimeiset päivät raskaana oli todella raskaita... fyysisesti olo oli hyvä, mutta rasitti kaikkien kyselyt "joko joko joko" ja mitä pidempää jouduin odottamaan, sitä enemmän synnytys alkoi pelottaa. Lisäksi loppuvaiheessa en saanut nukuttua ollenkaan... valvoin melkein kaikki yöt sohvalla katsoen sarjoja Viaplaystä. En nukkunut päiväunia koskaan, mutta silti uni ei vain tullut ennen aamuyötä. Joulukuun 19. päivä oli vihdoin yliaikaiskontrolli ja sen jälkeen alkoi tapahtua! Seuraavassa postauksessa kirjoitan synnytystarinan.

P.S. Olen pahoillani kirjoitusvirheistä ja epäselvistä lauserakenteista... kirjoitin tämän pikaisesti vauvan nukkuessa. Koskaan ei tiedä nukkuuko hän 10 minuuttia vai kaksi tuntia!

Onko täällä enää ketään?

Tiedättekö miten monena päivänä minun on pitänyt tulla kirjoittamaan teille kuulumisia? Mitä pidemmälle kirjoitustauko eteni, sitä vaikeammalta palaaminen tänne tuntui... ja tietyllä tapaa myös harmitti ja hävetti, että "hylkäsin" kaikki lukijat ihan yhtäkkiä. Varsinkin kun tämä blogi toi minulle ihan mielettömän määrän voimia selvitä läpi lapsettomuushoitojen ja raskauden!

Tänne kuuluu oikein hyvää! Vauva on huomenna kuukauden ikäinen eli hän syntyi 21.12.2018 raskausviikolla 41+4! Nämä viikot ovat menneet todella nopeasti ja tunteet on heitelleet laidasta laitaan. Huomenna tapahtuu paluu arkeen, sillä mies palaa töihin! Saimme viettää kokonaiset neljä viikkoa yhdessä kotona, sillä joulunpyhät pidensivät isyyslomaa mukavasti. En yhtään osaa sanoa miten minun ja vauvan päivät alkavat sujua, mutta olisi ihana palata tämän blogin pariin kirjoittelemaan kuulumisia! Ja kirjoittaisin ihan mieluusti miten loppuraskaus sujui, millainen synnytys minulla oli ja miten ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on mennyt. En ole lukenut tämän tauoa aikana yhtäkään lapsettomuusblogia, joten minulla on myös melkoinen urakka päivittää mitä blogisiskoilleni kuuluu :)

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Yritän palata tänne mahdollisimman pian!

Lähete pelkopolille

Eilen oli viides neuvola ja mies oli mukana matkassa isyydentunnustusta varten. Olin kuvitellut isyydentunnustuksen olevan jollain tapaa virallisempi, mutta se oli minuutissa ohi. Nimet vain paperiin ja se oli siinä. Tietyllä tapaa oli ihan mukavaa, että mies oli mukana neuvolassa katsomassa ja kuuntelemassa mitä kaikkea siellä tehdään. Neuvolakäynti sisälsi lisäksi ihan perinteiset "neuvolatoimet" ja kaikki vaikutti jälleen kerran olevan kunnossa. Tarkastukseen osallistui myös harjoittelija ja monet tutkimuksista tehtiinkin kahteen kertaan, että hän sai harjoitusta. Tunnustelun perusteella vauva vaikuttaisi olevan raivotarjonnassa eli pää alaspäin. Vauva ehtii kuulemma kääntyä vielä useamman kerran, mutta toivon kovasti, että pikkuinen pyörähtää lopulta itse tuohon oikeaan asentoon ennen synnytystä.

Niin, se synnytys. Kuten viime postauksessa kirjoitin, niin suhtaudun synnytykseen avoimin mielin enkä varsinaisesti osaa pelätä sitä. Olin nimittäin kuvitellut, että jossain vaiheessa tehdään synnytystapa-arvio, jotta tiedetään tarkemmin minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa ja mahtuuko se varmasti tulemaan. Päätin siis vihdoin kysyä tästä arviosta eilisellä neuvolakäynnillä ja sellaista ei kuulemma tehdä. Selitin sitten, että äidilläni ei olisi ollut mitään mahdollisuutta synnyttää alateitse, vaan kaikki meidät kolme (minä + kaksi pikkuveljeäni) on "otettu maailmaan" suunnitellun sektion avulla. Tiedän kyllä, että tuollainen rakenteellinen ahtaus ei välttämättä ole millään tapaa periytyvää, mutta tokihan sen tietäisi mieluusti etukäteen! Mitään tutkimusta ei kuitenkaan tehdä, vaan synnyttämään mennään näillä tiedoilla mitä on. 

Terveydenhoitaja esitti seuraavaksi kysymyksen, että tuo asiako minua pelottaa eniten. Jostain syystä minua alkoi itkettää ihan hirmuisesti ja hän alkoi selittää miten minun olisi paras mennä juttelemaan pelkopolille. Itketti vielä enemmän. Hän sanoi tekevänsä lähetteen. Eli nyt odottelen yhteydenottoa pelkopolilta ja suuntaan seuraavaksi sinne. En osaa sanoa, että tuleeko siitä olemaan hyötyä, mutta omalla kohdallani asioista puhuminen on aina auttanut. Ymmärrän toki, että varmasti kaikki pelkää/jännittää synnytystä ja ihan mikä vain asia voi mennä eri tavalla kuin oli ajatellut. Välillä tunnen itseni kovin "heikoksi", kun en tunnu onnistuvan missään… en tullut raskaaksi luonnollisesti, ylimääräisiä tutkimuksia on pitänyt tehdä ja nyt edessä on pelkopoli. Kai nämä tuntemukset ja ajatukset kuuluvat jollain tapaa raskausaikaan ja uudenlaiseen elämään valmistautumiseen. Muuten ole ollut oikein positiivisella mielellä ja odotan tulevaa!

Synnytysvalmennus

Viikonloppuna saavutettiin taas eräänlainen etappi ja suunnattiin synnytysvalmennukseen. Valmennus järjestettiin sairaalan auditoriossa lauantai-iltapäivällä ja mukana oli reilu kaksikymmentä paria. Minusta synnytysvalmennus oli oikein hyvä, vaikka sieltä ei varsinaisesti mitään uutta tietoa itselleni tullutkaan. Käytiin esimerkiksi läpi missä vaiheessa sairaalaan olisi hyvä lähteä, miten sinne pääsee sisälle mihinkin aikaan, mitä vaiheita synnytys sisältää ja millaista kivunlievitystä on saatavilla. Kätilö kertoi myös synnytyssalista ja siellä olevasta "välineistöstä", synnytysasennoista ja perhehuoneista. Emme päässeet osastolle kierrokselle, mutta oli kiva nähdä edes kuvien avulla miltä synnytyssalissa näyttää.

Mitä ajattelen synnytyksestä nyt? En oikeastaan suuremmin mitään! Tietyllä tapaa jopa odotan sitä, enkä osaa pelätä kipua. Lähden joulukuussa synnyttämään hyvin avoimin mielin ja toivon, että kroppa hoitaa tehtävänsä. Kivunlievitystä aion kyllä ottaa vastaan mitä tarjotaan... minusta ei ole synnyttämään luomuna, sen verran tiedän :D Mitään suurempia odotuksia ei ole ja ymmärrän, että kaikki ei todellakaan mene suunnitelman mukaan. Siksi yritänkin pitää mielen avoimena ja olla liikaa suunnittelematta synnytyksen etenemistä.

Tämä postaus jäi nyt hieman lyhyeksi, on nimittäin lähdettävä iltapuuhiin, että pääsen ajoissa nukkumaan! Toivottavasti ehdin tulla pian kirjoittelemaan teille muista kivoista jutuista mitä lähiaikoina tapahtuu.

Neljä viikkoa

Minulla on töitä jäljellä enää neljä viikkoa. Sitten alkaa äitiysloma! Tiedättekö, se tuntuu aika uskomattomalle! Tasan vuosi sitten oltiin miehen kanssa muutaman viikon matkalla Aasiassa ja vaikka reissu oli todella ihana, koin ajoittain todella pahaa ahdistusta lapsettomuudesta, edessä olevista hedelmöityshoidoista sekä meidän parisuhteesta. En enää edes osannut ajatella, että jonain päivänä voisin olla raskaana, tuntea vauvan potkut vatsassani, jäädä äitiyslomalle, synnyttää ja elää vauva-arkea. Mutta tässä sitä ollaan... maha pyöreänä valmistautumassa äitiyslomaan ja vauvan tuloon. Toivon todella paljon, että loppuaika töissä menee hyvin ja saan aloittaa äitiysloman iloisissa tunnelmissa. Lasketun ajan lähestyessä alan tottakai vähän jo jännittää synnytystä, mutta vielä menen sitä kohti rennolla asenteella.

Viikonloppuna mennään synnytysvalmennukseen ja aletaan vihdoin laittaa vauvan huonetta kuntoon. Hoitopöytä ja pinnasänky on onneksi jo kasattu, mutta huone pitää tyhjentää ja siivota. Eiköhän siinä mukavasti koko viikonloppu vierähdä! Eli kaiken kaikkiaan tänne kuuluu siis hyvää. Liitoskivut vaivaavat ajoittain, liian nopea kävely aiheuttaa kipua vatsassa ja yöllä pitää herätä useamman kerran vessaan. Nuo ovat kuitenkin mielestäni pieniä juttuja ja nautin raskaudesta todella paljon! Palaan ensi viikolla kertomaan miten synnytysvalmennus sujui ja saatiinko vauvaa varten kaikki valmiiksi.

Ihanaa syksyistä loppuviikkoa kaikille!

Ajatuksia muuttuneesta vartalosta

Muistan kun raskaudesta haaveillessa ja sitä kovasti yrittäessä ajattelin, että en koskaan tule valittamaan yhdestäkään muutoksesta, jonka raskaus saa vartalossani aikaan. Jos niin onnekas olen, että joskus tulen raskaaksi, otan ilolla vastaan kaikki mahdolliset kilot ja arvet, jotka vartalooni tulevat. Pahimman lapsettomuustuskan aikaan tunsin ärtymystä (ehkä jopa vihaa) naisia kohtaan, jotka valittivat kymmenen kilon painonnousua, raidallista mahaa ja roikkuvia rintoja. Ajattelin, että tekisin mitä vain saadakseni kokea raskauden ja sen tuomat muutokset kehossa! Mitä ajattelen nyt, kun käyntiin pyörähti raskausviikko 30?

Selailin viikonloppuna kuvia alkuvuodelta juuri ennen lapsettomuushoitojen alkua. Kyllähän minä olen niissä kuvissa todella hoikka, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan. Treenasin salilla 3-4 kertaa viikossa, söin kohtalaisen terveellisesti ja painoa oli noin 60 kiloa (olen 169 cm pitkä). Hormonipistosten aikaan painoni lähti hieman nousuun, mutta siihen vaikutti varmasti se, että raskas liikunta kiellettiin ja aloin herkutella stressin keskellä. Hoitojakson seurauksena sain hyperstimulaation ja plussan raskaustestiin, jolloin vatsani turposi aivan todella paljon! Vatsan ympärystä mittailtiin kotona ja sairaalassa. Olo oli todella tukala, sillä näytin kuin olisin puolivälissä raskautta, vaikka todellisuudessa kaikki oli pelottavan alussa. Peittelin mahaani parhaani mukaan... olin raskaana, mutta vatsan suuri koko ei varsinaisesti johtunut siitä.

Hyperstimulaatio helpotti ja vatsa palasi litteäksi. Kunnes alkoi raskausturvotus! Voin rehellisesti sanoa, että ne viikot ennen niskaturvotusultraa olivat minulla se ikävin vaihe vartaloon ja ulkonäköön liittyen... mikään vaate ei tuntunut hyvältä ja näytin mielestäni isolta ja lihavalta. Yritin peitellä turvonnutta mahaani ja salata alussa olevan raskauteni. Oli maailman ihanin tunne laittaa tiukka t-paita päälle sen jälkeen kun niskaturvotusultra oli ohi ja raskausuutinen paljastettu lähipiirille ja työpaikalle! Sen jälkeen olenkin kulkenut tiukoissa yläosissa vatsaani korostaen. Mitä isommaksi mahani muuttuu, sen ihanammalta kaikki tuntuu! (Ainakin tähän saakka, hahha!)

En ole mielestäni kokenut mitään "kriisiä" vartaloni suhteen...lisää senttejä on tullut vauvamahan lisäksi myös lantiolle ja reisiin, mutta siitä voinen syyttää liikkumattomuutta ja viikonloppujen herkuttelua. Kiloja on kertynyt noin 12 eli tällä hetkellä painan 73 kg. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta ainakaan siihen ei ole neuvolassa puututtu. Raskausarpia ei ole ilmestynyt, vaikka jollain kummallisella tavalla olen odottanut niitäkin. Rinnat ovat kasvaneet ja niissä aiemmin olleet venymisarvet teini-iältä ovat vahvistuneet. Napa on aika saman näköinen kuin aiemmin ja linea negraa ei näy ollenkaan.

Kun katson itseäni peilistä, tunnen suurta onnellisuutta ja ylpeyttä. En tiedä mitään ihanampaa kuin silitellä suurentunutta vatsaani ja tuntea liikettä sen sisällä ♥ Tätä olen kovasti odottanut ja tästä aion nyt nauttia täysin siemauksin! Miten kroppani palautuu synnytyksen jälkeen, se jää nähtäväksi. Millaisia ajatuksia teillä on vartaloistanne, kun olette odottaneet raskautta, olleet raskaana tai palautuneet synnytyksestä?

Kontrollikäynti

Ajattelin tulla heti kertomaan kuulumiset lääkärikäynnin jäljiltä. Sain tosiaan ajan gynekologille, kun neuvolalääkärin mielestä kohdunkaula oli jo niin pehmeä ja sen alapuolella näkyi "pahkuroita". Minua tietenkin jännitti tuo käynti ihan suunnattomasti! Onneksi lääkäri oli aivan äärimmäisen mukava ja tuli heti luottavainen olo.

Sisätutkimuksessa kohdunkaulan tilanne oli sormilla tunnusteltaessa 3 cm ja ultralla katsottuna 6 cm! Eli oikein hyvä tilanne. Kohdunsuu oli kiinni ja hieman pehmentynyt, mutta se on kuulemma ihan normaalia näillä viikoilla. Ne pahkurat jäivät osittain arvoitukseksi. Aluksi lääkäri arveli niiden olevan kondyloomaa(!), mutta ne olivat kuulemma liian pehmeitä ollakseen sitä. Ilmeisesti raskaus on aiheuttanut limakalvoissa muutoksia? Asiaa ei kuitenkaan kannata murehtia enempää, vaan tilannetta katsotaan jälkitarkastuksessa synnytyksen jälkeen.

Sisätutkimuksen jälkeen katseltiin vielä vauvaa ultralla. Ihan pienen hetken ajan tuijotin vain kattoon ja mietin, että jos sykettä ei näykkään. Sitten käänsin katseeni ruudulle ja siellä sydän sykki kovasti ja vauva viuhtoi käsiään ja jalkojaan. Kaikki näytti olevan kunnossa ja tällä hetkellä vauvan paino on 1267 g. Kaikki mitat menivät keskikäyrien mukaan.

Lääkäri sanoi, että voin tehdä kaikkea oman jaksamisen ja omien tuntemusten mukaan. Kysyin, että uskallanko lähteä vielä kylpylälomalle ja se on kuulemma OK kunhan ei ihan viimeisillä viikoilla lähde. Silloin kohdunsuu voi olla jo avautunut. Hän toivotteli kovasti onnea loppuraskauteen ja synnytykseen. Käynnistä jäi hyvä mieli ja nyt uskallan taas nauttia raskaudesta!

Kuulumiset pitkän tauon jälkeen

Minun ei missään tapauksessa ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa blogista! Päivät vain hurahti ohi ja yht'äkkiä huomasin, että tänne palaaminen tuntuu vaikealta...Ajattelin, että kirjoitan tähän samaan postaukseen kaikki viime viikkojen kuulumiset ja tapahtumat. Toivon, että tämän postauksen jälkeen pääsisin taas hyvään kirjoitusrytmiin! Mitä viime aikoina sitten on tapahtunut?

Sokerirasituskoe
Sokerirasituskokeessa kävin jo reilu kolme viikkoa sitten ja tuolloin oli meneillään rv 25+0. Jännitin koetta lähinnä sen takia, että veren näkeminen saa oloni huonoksi ja saatan jopa pyörtyä. Onneksi vältyin tälläkin kertaa näkemästä verta niissä putkiloissa ja näytteiden ottaminen sujui helposti. Sokerilitkun juominen ei mielestäni ollut paha juttu. Olihan sitä aika paljon, mutta onneksi se oli kylmää ja meni helposti alas. Ensimmäisen tunnin aikana koin jonkinlaista heikoitusta, mutta onneksi sekin meni ohi. Katsoin kännykältä Netflixiä kuulokkeet päässä ja minulla oli lisäksi kirja mukana. Suosittelenkin ottamaan jotain viihdykettä matkaan, että aika menee joutuisammin. Mukava hoitaja sanoi, että pääsen kyllä syrjemmälle lepäämään, jos oloni muuttuu huonoksi. Sille ei onneksi ollut tarvetta. Oli ihanaa päästä kokeen jälkeen kaupungille syömään lounasta ennen töihin paluuta!  Loppupäivän väsytti aivan järkyttävän paljon ja töiden jälkeen lepäsin sohvalla iltaan saakka. Tulokset tulivat saman päivän aikana Oma kantaan ja kaikki arvot oli kunnossa! Ei siis raskausdiabetestä täällä.

Neuvolalääkäri
Täällä kotikaupungissani on raskausaikana vain yksi käynti neuvolalääkärille ja omani oli pari viikkoa sitten rv 26+2. Ensin katsottiin neuvolan terveydenhoitajan kanssa verenpaine, paino, pissanäyte ja vaihdettiin kuulumiset. Kaikki oli jälleen kunnossa, eikä edes painonnousussa ollut mitään huomauttamista. Odottelin aulassa hetken ennen kuin lääkäri kutsui minut huoneeseensa. Lääkärinä oli oikein mukava ja nuori nainen, joka kyseli aluksi kuulumiset, tunnelmat raskaudesta ja ajatukset synnytyksestä. Hän mittasi sf-mitan ja kuunteli sydänäänet, jotka molemmat olivat kunnossa. Sitten oli sisätutkimuksen vuoro... voin sanoa, että koskaan elämäni aikana ei ole tutkimuksen tekeminen sattunut niin paljon! En tiedä mikä siinä oli, mutta vedet silmissä odotin kaiken olevan ohi. Tällä kertaa en ollut etukäteen edes miettinyt, että jokin olisi pielessä... lääkäri kuitenkin totesi, että kohdunsuu on pehmentynyt ja sen alapuolella näkyy jokin pallura/napukka, jollaista hän "ei ole koskaan aiemmin nähnyt". Hän soitti neuvolaylilääkärille ja he katsoivat parhaaksi varata minulle kontorolliajan gynekologille, koska "kaikki ei nyt näytä siltä miltä kuuluisi". Tuossa vaiheessa minun oli enää vaikeaa pidätellä itkua. Lääkäri lohdutteli moneen kertaan, että kaikki on varmasti kunnossa, mutta itsestäni kaikki tuntui (jälleen kerran) maailmanlopulta. Lähdin vastaanotolta surkealla mielellä ja itkin autossa vartin ennen kuin suuntasin kotiin. Kontrolliaika gynekologille on huomenna.

Liitoskivut
Ennen raskautta olin kyllä kuullut liitoskivuista, mutta en todellakaan ollut osannut ajatella miten paljon ne voivat sattua! Itselläni kivut alkoivat raskausviikolla 25 ja toiset päivät on helpompia kuin toiset. Kipu tuntuu eniten häpyluussa ja nivusissa, mutta pahimmillaan myös lonkissa, reisissä ja selässä. Selkäkipuun toki vaikuttaa varmasti myös se, että köpöttelen eteenpäin vaikeassa asennossa ja minulla on notkoselkä. Jo kauppareissu Prismaan tuottaa haasteita ja kodin viikkosiivouksen tekeminen on tuskaa. Toivon todella, että kivut ei pahene loppua kohti!

Vauvan huone
Vauvan huone on yhä samassa tilassa kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Eli miehen pelihuoneena. Kalusteet on sentään jo hankittuna valmiiksi, mutta niitä aletaan kasata kuulemma vasta lokakuussa. Olen tietyllä tapaa todella uupunut siihen, että toinen ei halua laittaa kotia kuntoon vauvaa varten eikä luopua mistään (tässä tapauksessa siis tuosta huoneestaan). En jaksa enää edes ottaa asiaa puheeksi ja olen tilaillut vauvalle tarvikkeita netistä kysymättä mieheltä sen suuremmin mielipidettä... häntä kun ei tunnu kiinnostavan ja kommentti joka asiaan on, että "onhan tässä vielä aikaa". Juu, siltä se tuntuu nyt... Mutta entä jos vointini menee huonompaan suuntaan tai vauva päättääkin syntyä etuajassa? Tuon asian tiimoilta olen aika uupunut. Henkisesti siis.


Sellaiset kuulumiset tänne! Tänään on meneillään rv 28+2 ja aika tuntuu menevän eteenpäin ihan liian nopeasti. Toki odotan mielettömän paljon, että saan vauvan syliini, mutta kyllä tässä on vielä niin paljon kaikkea tehtävää ja ostettavaa ennen h-hetkeä...

Onko sukupuolella väliä?

Mietin todella pitkään kirjoitanko tätä postausta. Asia on kuitenkin ollut mielessäni lähes päivittäin ja aiheuttaa minulle äärimmäisen pahaa mieltä. En ole tällaiseen törmännyt varsinkaan lapsettomuusblogeissa, joten jään odottelemaan saanko jonkinlaisia kokemuksia tai muita kommentteja aiheeseen liittyen.

Tulevan vauvan sukupuolella ei ole ollut itselleni mitään väliä missään vaiheessa. Vauvaa on odotettu ja toivottu niin monta vuotta, että aivan kumpi tahansa olisi erittäin tervetullut meidän pieneen perheeseen. Alusta saakka minulla kuitenkin oli vahva tunne, että poika on tulossa. En edes tiedä mistä se tunne tuli ja vahvistui kohti rakenneultraa. Jollain tapaa "näin" mielikuvissani poikavauvan. Ja ehkä myös kaikki oireet ja netistä löytyneet höpöhöpö -testit vahvistivat tunnetta poikavauvasta. Rakenneultrassa ei siis ollut mikään yllätys, kun kätilö totesi, että "kyllä tämä selvästi pojalta näyttää."

Mutta. Mies toivoi tyttöä. Ihan alusta saakka, jo ennen kuin edes lähdettiin hedelmöityshoitoihin. Koko rakenneultra meni tietyllä tapaa pieleen, kun pystyin näkemään hänen kasvoiltaan pettymyksen. Loppuillan itketti, vaikka urheasti esitin iloista. Ja on itkettänyt monta kertaa tuon jälkeen… En tiedä mitä ajattelisin asiasta. Onko pariskunnilla toiveita sukupuolen suhteen, mutta niistä pysytään hiljaa? Onko millään tapaa OK olla pettynyt vauvan sukupuoleen? Etenkään kun on lapsettomuustaustaa? Miten pääsen yli tästä ikävästä tunteesta, että koen miehen olevan pettynyt tulevaan poikavauvaan? Mitä jos hän ei välitäkään vauvasta? En ole uskaltanut puhua tästä kenellekään, vaikka asia vaivaa minua suuresti.

Kolmas neuvola

En ymmärrä miten aika rientää tällaista vauhtia! Edellisestä tekstistä on jo viikko aikaa, vaikka lupasin itselleni, että kirjoittelen pari-kolme postausta viikossa. Olen nimittäin todella iloinen miten moni tätä blogiani käy lukemassa! Alun perin aloin kirjoittaa vain itseäni varten... tämä oli paikka, johon purkaa lapsettomuuden tuskaa, ihmetellä hedelmöityshoitojen etenemistä, kauhistella hirvittävää hyperstimulaatiota ja iloita plussasta! Jossain tuon taipaleen aikana tämä blogi kuitenkin muuttui paikaksi, josta sain vertaistukea, apua ja neuvoja... ja yhtä lailla olen yrittänyt antaa  vertaistukea tänne löytäneille lukijoilleni ❤ Tänne kirjoittaminen on kivaa, vaikka aika (ja energia!!) onkin vähissä.

Viime viikon lopussa oli kolmas neuvola. Käynti eteni totuttuun tapaan... juttelua, verenpaine, hemoglobiini, paino, pissanäyte ja sydänäänet. Ensimmäistä kertaa mitattiin myös sf-mitta, joka minulla oli 21 cm. Jos oikein tulkitsin, niin keskikäyrällä mennään? Muutenkin kaikki oli kunnossa. Sain lähetteen sokerirasituskokeeseen ja se on tämän kuun lopussa. Painoa on tullut sellainen 8 kg tähän mennessä (62 --> 70,2 kg). Omasta mielestäni uudelle kymmenelle siirtyminen tuntui jollain tapaa inhottavalle, mutta painonnousu on kuulemma ollut ihan maltillista eikä siitä pidä huolestua. Enkä aiokkaan... on tätä raskautta niin kauan toivottu, että aion ottaa vastaan kaiken mitä se minulle tuo. Hahah.

Seuraava aika onkin neuvolalääkärille aivan syyskuun alussa. Tämän kuun lopussa alkaisi pyöriä myös perhevalmennukset, mutta me taidetaan jättää menemättä niihin. Synnytysvalmennukseen osallistutaan kyllä ehdottomasti! Hankinnat ja muut valmistelut seisoo edelleen samassa pisteessä... yritän kovasti olla murehtimatta, vaikka kyllä stressi tulee jo uniinkin. Miksi miehen on niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki ei välttämättä jatku näin mallikkaasti sinne joulukuun alkuun saakka? Huoh.

Paluu arkeen

Arkeen palaaminen otti sen verran koville, että blogi on jäänyt kokonaan taka-alalle. Palasin töihin siis jo viime viikon maanantaina, mutta arkirytmin löytäminen on vienyt aikaa. Aamulla herääminen on vaikeaa, työpäivät tuntuu pitkiltä, illat menee sohvalla lepäillessä ja seuraavaan päivään valmistautuessa... Nukkumaan menen jo heti yhdeksän jälkeen. Mutta kai tähän taas tottuu? Ja tiedättekö, lisämotivaatioita saan kovaa vauhtia lähestyvästä äitiyslomasta… Juujuu, on siihen jäljellä vielä reilu 60 työpäivää, mutta silti! Se menee äkkiä!

Olin kirjoittanut kalenteriini tämän viikon kohdalle isoilla kirjaimilla "klinikan kesätauko ohi". Tammikuun suunnittelukäynnin jälkeen olin niin varma, että ekalla kierroksella ei onnistuta ja hoidot jatkuu nyt syksyllä. Mutta tässä sitä ollaan. Meneillään raskausviikko 23, maha on kasvanut hurjasti ja vauvan liikkeet tuntuu joka päivä moneen kertaan. Olen äärettömän onnellinen, mutta samaan aikaan todella itkuinen. En sanoisi olevani surullinen, mutta jostain syystä tunteet on koko ajan todella pinnassa.

Eilen saatiinkin miehen kanssa jonkinasteinen riita aikaan. Hän haluaisi vaihtaa autoa, mutta minä en siihen suostu ennen kuin kaikki pakolliset asiat vauvaa varten on hankittu. Lähinnä tarkoitan sänkyä ja hoitopöytää, jotka on mentävä ostamaan IKEAsta peräkärrin kanssa. Ja lähimpään IKEAan on matkaa 250 kilometriä. Miehen mielestä on järjetöntä ostaa huonekaluja tässä vaiheessa, koska hän ei halua kotiimme "rojua pyörimään joka nurkkaan" ja osoitteli yhdessä nurkassa olevia vaunuja. Ymmärrän toki, että hän ei halua luopua omassa käytössään olevasta huoneesta. Mutta minun stressitasot laskisi huomattavasti, kun ne tavarat olisi edes kasaamattomina laatikoissaan täällä kotona yhdessä nurkassa. Mies ei ymmärrä, että en välttämättä ole koko loppuaikaa näin hyvässä kunnossa. Haluaisin saada kaiken ajoissa valmiiksi, että minulta olisi yksi asia vähemmän stressattavaa. Aikamme väiteltyämme aloin itkeä ja poistuin paikalta… Lapsellista, tiedän! Itkin omissa oloissani loppuillan ja kävin jo kahdeksan jälkeen nukkumaan. 

Sellaista kuuluu tänne. Huomenna on vuorossa kolmas neuvola ja olen yrittänyt painaa mieleeni asioita, joita minun on muistettava kysyä. Odotan neuvolakäyntiä innolla, vaikka painon punnitseminen hieman jännittääkin. Kotivaa'an mukaan painan nyt 69 kg ja lähtöpainoni oli 62 kg. Tuntuu huimalta tuo nousu, mutta katsotaan mitä neuvolassa sanotaan. Yritän tulla pian päivittämään kuulumisia!

Rakenneultra

Näin viime yönä painajaisia ja aamupäivä tuntui menevän todella hitaasti. Mentiin sairaalalle jo hyvissä ajoin ja odottaessa aika tuntui ikuisuudelta... lopulta kuitenkin meidät kutsuttiin sisään ja kävin ultrattavaksi. Ultran suorittanut kätilö oli oikein mukava ja kertoi ihan joka hetki mitä tekee ja mitä milloinkin näkyy. Ja mikä tärkeintä: kaikki oli kunnossa! Se tunne oli kyllä aika uskomaton. Mieleen tulikin: mitä jos kaikki meneekin hyvin? Vaikka raskauden alkuun saaminen vei aikansa ja alku monella tapaa raskas, ei se tarkoita etteikö kaikki voisi päättyä onnellisesti!

Saatiin myös tietää, että vatsassa kasvaa poika! Merkit oli kuulemma aivan selkeät. Saatiin paljon kuvia matkaan ja niitä onkin ihasteltu koko loppupäivä. Ultran jälkeen suunnattiin ravintolaan syömään hyvien uutisten kunniaksi. Olo on onnellinen, mutta tietyllä tapaa hämmentynyt. Nyt kaikki tuntuu taas astetta todellisemmalta. Meille tulee poika 💙

Tyttö vai poika

Itselleni sukupuolen selviäminen ylihuomisessa ultrassa on aivan toissijainen asia. Toivon vain kovasti, että vauvalla on kaikki hyvin. Päässäni on tänään alkunut pyöriä pelonsekaisia tunteita ultraan liittyen... Haluan siirtää ajatukseni takaisin mukaviin asioihin ja ajattelin huumorimielessä tehdä näitä netistä löytyviä testejä sukupuoleen liittyen. Otattehan postauksen huumorilla :)

TYTTÖ
* Vatsasi on levinnyt sivulle (tämä on vaikea?? mielestäni ei?)
* Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä (alkuraskaudesta himoitsin suolaista, nyt makeaa)
* Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää
* Viiva vatsassasi päättyy napaan (viivaa ei miulla ollenkaan ole)
* Vauva potkii hillitysti
* Edellinenkin lapsesi on tyttö
* Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta
* Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
* Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin
* Kätesi on aiempaa pehmeämmät.
* Vauvasi sydämen syke on yli 140
* Olet normaalia kiukkuisempi (sopii ehkä paremmin siihen alkuraskauteen?)
* Vauvasi hikottelee usein
* Ikenet verestävät odotusaikanasi (tätä on ilmennyt ihan viime aikoina!)

5/14

POIKA
* Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin
* Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa (alussa ehdottomasti tämä, nyt ehkä kääntynyt enemmän makeanhimoon...?
* Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan (ajattelen, että se punktio tehtiin ovulaationaikaan :D)

* Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle
* Vauvan potkut ovat voimakkaita
* Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika
* Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina
* Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä
* Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt
* Kätesi kuivuvat helposti
* Vauvasi sydämen syke on alle 140
* Olet rauhallinen ja hyväntuulinen
* Vauvan isä lihoo odotusaikanasi
* Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät
8/14

Yllä olevan testin mukaan meille olisi tulossa poika

Kiinalaisen kalenterin mukaan meille on tulossa tyttö

Vau.fi:n mukaan meille on tulosssa poika

Itse olin alussa ihan varma, että vatsassani kasvaa poika! En tiedä mistä se tunne tuli, mutta se oli hyvin vahva. Viime aikoina ajatukset ovat kuitenkin kääntyneet enemmän tyttöön, enkä enää osaa yhtään veikata kumpi siellä on tulossa. Ehkä se selviää torstaina! Kunhan vauvalla vain olisi kaikki hyvin 💓

Puoliväli

Tänään on saavutettu taas yksi etappi, sillä raskauteni on puolessa välissä! Se tuntuu ihan uskomattomalta ja puoli vuotta sitten en uskaltanut unelmoida, että tämä päivä todella koittaa joskus minullekin. Mutta tässä sitä ollaan, oikein hyvävointisena ja onnellisena. Maha on kasvanut ja kilojakin on kertynyt kuusi. Liikkeitä tunnen päivittäin ja se tekee kaikesta niin paljon todellisempaa. Tässä tänään otettu kuva vatsastani (kovasti toivon ettei kukaan onnistu minua tunnistamaan ☺)

Olen todella rentoutunut tämän kesäloman ansiosta! Oltiin miehen kanssa lähes koko viime viikko reissussa. Kierrettiin eri kaupunkeja kotimaassa ja pääsin näkemään paljon uusia paikkoja. Välillä majoituttiin hotellissa ja välillä mökissä... olen kyllä ehdottomasti enemmän hotellityyppiä :D Tänään alkoi viimeinen lomaviikko ja yritän kovasti nauttia kuumasta säästä ja kaikesta vapaa-ajasta. Ensi kesä tulee olemaan täysin erilainen ja sitä odotetaan innostunein ajatuksin!

Vielä muutama päivä ja sitten nähdään pikkuinen rakenneultrassa 💓

Onnellisuuskuplassa

En tiedä johtuuko se kesästä, lomasta, hormoneista vai mistä, mutta olen päässyt nyt jonkilaiseen onnellisuuskuplaan! Kaikki tuntuu kovin ihanalta, enkä osaa olla hymyilemättä. Toki tämä kaikki onnellisuus tuntuu samalla myös pelottavalta... pessimistisenä ihmisenä en voi olla ajattelematta milloin rysähdän alas ja kovaa. Mutta yritän nyt kovasti nauttia tästä kaikesta <3

Olin ajatellut, että ennen rakenneultraa ei osteta mitään eikä tehdä mitään valmisteluja. No mitä veikkaatte miten on mennyt? Ensimmäiset pari vaatetta ostin etelänmatkalta kaksi viikkoa sitten, yhdistelmävaunut ja turvakaukalo ostettiin viikko sitten ja viime viikolla aloitettiin jo pikkuhiljaa muutokset kotona. Meillä on kaksi makuuhuonetta ja toinen on toiminut "miehen huoneena" tähän saakka. Vaikka vauva ei alkuun tarvitsekkaan omaa huonetta, halutaan kuitenkin sisustaa sellainen jo heti alkuun. Ja mielestäni on kiva, että kaikki vauvatavarat on keskitetty yhteen huoneeseen. Aloiteltiin projektia tyhjentelemällä kaappeja ja yllättävän paljon löytyi kaikkea myyntiin ja ihan kaatopaikalle. Sängyn ja hoitopöydän aika on paljon myöhemmin, joten miehen kalusteet voi olla huoneessa vielä syksyyn saakka. (Ja toki vauva nukkuu aluksi meidän makuuhuoneessa.)

Löysin varastosta laatikon, johon äitini on säästänyt minun ja veljieni vaatteita muutamia kappaleita. Oli kiva käydä niitä läpi ja pestä pientä pyykkiä muutama koneellinen. Suurin osa vaatteista oli niin kivoja, että voisin kuvitella niiden tulevan ihan oikeasti käyttöön! Eikö tunnukin hullulta, että jokin 30 vuotta vanha body on vieläkin tallessa ja ihan hyvässä kunnossa jopa? :) Suurin osa oli kyllä pikkuveljeni vaatteita 18 vuoden takaa... mutta pitkä aika sekin :)

Niin. Tosiaan kävin tänään myös kirpputorilla. Tähän saakka olen oikeastaan kiertänyt vauvanvaatteet kaukaa, koska en ole uskaltanut alkaa ostella mitään. Tänään tein poikkeuksen ja jouduin todellla kaikkien ihanien pikkuvaatteiden valtaan. Lopputuloksena kotiin mukaan lähti toppahaalari, neljä valkoista kietaisubodyä, tähtibody ja kolmet raitahousut. Hups.

Kertokaa ihmeellä missä vaiheessa te olette tehneet ensimmäiset hankinnat? Miten paljon vaatteita tarvitsee ja kannattaako niitä edes itse ostaa paljon? Ja mistä tietää mitä kokoa tarvitaan minkäkin verran? Vastauksia löytyisi varmasti netin ihmeellisestä maailmasta, mutta ehkä te osaatte auttaa minua :) Tiedän myös, että äitiyspakkauksen mukana tulee kaikkea ihanaa ja lisäksi läheiset odottavat kuumeisesti uutta tulokasta ja haluavat varmasti ostaa jotain.

Siinäpä oli minun kesäiset ja tällä hetkellä hyvin onnelliset kuulumiset. Tänään lähti käyntiin raskausviikko 20 ja ensi viikolla koittaa rakenneultra.

Miten tie vei IVF:ään

Vaikka täällä ollaankin tällä hetkellä raskaana, lapsettomuus ja sen myötä läpikäydyt asiat ovat yhä mielessä ihan päivittäin. En usko, että ne asiat tulevat koskaan kokonaan unohtumaan. Ja meidän tie hoitojen ympärillä oli hyvin lyhyt, mutta ehkä tästä tekstistä on jollekin jotain hyötyä ja apuakin. Ajattelin siis muistella miten meidän tie vei hedelmöityshoitoihin.

Oli aurinkoinen perjantai huhtikuussa 2017 ja kävelin työpäivän jälkeen lääkärin vastaanotolle. Olimme miehen kanssa käyneet hänen juttusillaan maaliskuussa ja minulle oli määrätty verikokeita ja miehelle siemennesteanalyysi. Kummankin tulokset oli hyvät eikä niistä löytynyt mitään syytä lapsettomuudelle tai aihetta lisätutkimuksiin. Olin jutellut lääkärin kanssa puhelimessa, että tekisimme munanjohtimien aukiolotutkimuksen ja suunnittelisimme jatkoa. Mahdollisesti ovulaation induktion tai inseminaation. Mieli oli kepeä, kun tuonne lääkärinkäynnillä menin.

Alkuun juteltiin ja hän ultrasi millaisessa vaiheessa kiertoni sillä hetkellä on. Hän totesi ettei aukiolotutkimusta voi nyt tehdä, sillä tulos ei olisi luotettava. Eikä siihen kannattaisi tuhlata enempää aikaa muutenkaan, kun "riskitekijöitä tukoksille ei ole". Koska raskautumisyritystä oli tuossa vaiheessa takana jo miltein kolme vuotta, olisi paras mennä suoraan hedelmöityshoitoihin. Hän tekisi lähetteen naapurikaupunkiin samantien. En täysin pystynyt pidättelemään itkua. En todellakaan ollut odottanut tälläistä lääkärikäyntiä! Kysyin, että voiko asia odottaa syksyyn. Haluaisin jutella miehen kanssa ja sulatella asiaa. Hän totesi, että asia ok ja soittele, kun lähete on ajankohtainen.

Kävelin sairaalan käytäviä kyyneleet silmissä ja tuntui ihan uskomattomalta ajatukselta, että meissä olisi edessä hedelmöityshoidot. IVF. ICSI. Piikit. Hormonit. Punktio. Alkionsiirto. Verikokeet. Lääkkeet. Sairaala. Ultra. Kaikki nuo sanat oli minulle kuin myrkkyä! Juteltiin miehen kanssa ja hänelle oli ihan ok, että aloitetaan hoidot, jos vain minä olen valmis. Hän suhtautui asiaan huomattavasti rennommin ja oli huolestunut lähinnä kuinka paljon kaikkeen menisi rahaa. Minusta raha oli pienin murhe.

Miksi me sitten haluttiin odottaa huhtikuusta syksyyn saakka? Tiesin, että polin kesätauko oli ihan lähellä eikä varmasti ehdittäisi kuitenkaan aloittaa hoitoa ennen sitä. Lisäksi meillä oli syys-lokakuulle varattu kolmen viikon matka Aasiaan, enkä halunnut matkan sotkevan hoitoja. Tai oikeastaan hoitorumban sotkevan matkaa. (Jos luomuraskaus olisi jossain vaiheessa alkanut, olisi matkasuunnitelmaan tietenkin tehty muutoksia).

Lopulta soitin lääkärille vasta marraskuussa. Hän ihmetteli miksi olin odotellut niin kauan. En osannut vastata mitään. Hän määräsi minut verikokeisiin ja jos tulokset olisi kunnossa, hän tekisi lähetteen naapurikaupungin sairaalaan hedelmöityshoitoihin. Kirje tuli postissa todella nopeasti. Suunnittelukäynti hoitojen aloittamiseksi oli maanantaina 15. tammikuuta. Mukana oli jos jonkilaista ohjetta, lippusta ja lappusta sekä täytettäviä kaavakkeita. Yhtäkkiä olo oli todella toiveikas! Ehkä tämä voi onnistua.

Loppuvuosi meni yhdessä hujauksessa ja koitti vihdoin tammikuinen aamu, kun lähdettiin ajelemaan 250 kilometrin päähän. Sitä jännitystä ei voi kuvailla! Eniten ehkä jännitin niitä ihmisiä; että millainen lääkäri meitä olisi vastassa. Sairaala vaikutti ihan äärettömän suurelta tähän meidän kotikaupungin sairaalaan verrattuna. Onneksi paikka oli miehelle tuttu, sillä hän oli käynyt antamassa oman näytteensä siellä edellisvuoden maaliskuussa.

Lääkäri oli ihana! Tykkäsin hänestä heti. Hän oli asiallinen, mutta kuitenkin samalla lämmin ja rento. Käytiin ennakkoon ilmoittamamme tiedot läpi, keskusteltiin verikokeiden tuloksista, käytiin kuvien avulla läpi miten IVF/ICSI tehdään. Kaikki se tieto oli oikeastaan tuttua, mutta lääkärin kertomana se kuulosti niin paljon helpommalta ja nopeammalta kuin mitä olin netin perusteella lukenut. Lääkäri suositteli, että hoidossa 1/3 munasoluista hedelmöitetään ICSI:llä ja loput IVF:llä. Tämä siksi, kun ei ollut tietoa mistä meidän lapsettomuus johtuu. (Lopultahan kävi niin, että "iksattavaksi" valittu munasolu olikin raaka ja kaikki viisi hedelmöittynyttä hedelmöittyivät IVF:llä).  Minulle tehtiin sisätutkimus ja kaikki vaikutti jälleen hyvältä. Sain reseptit lääkkeisiin ja muutamia ohjeita niihin liittyen. Allekirjoitettiin sopimuksia ja saatiin paljon tietoa mukaan. Jonoa hoitoihin oli silloin vähän ja ensimmäiseen hoitoon päästäisiin jo huhtikuussa! Jossain vaiheessa hoitaja liittyi mukaan tähän käyntiin ja osa asioista käytiin hänen kanssaan läpi. Normaalisti nuo käynnit jaetaan kuulemma kahdelle eri kerralle, mutta koska olimme tulleet niin kaukaa, niin käytiin kaikki asiat kerralla läpi. Ja hyvä niin!

Sain ohjeeksi soittaa, kun seuraavat kuukautiseni alkavat. Silloin selviäisi aikataulu tarkemmin... päästäisiinkö alkuun jo maaliskuussa vai vasta silloin huhtikuussa. Oltiin onnekkaita ja pääsin aloittamaan Primolut-kuurin jo 24.2. ja ensimmäiset pistokset 7.3. Eli mielestäni kaikki tapahtui äärettömän nopeasti! Väliultrat tosiaan tehtiin kotikaupungissani ja naapurikaupungin sairalassa tarvitsi käydä vain punktiossa ja alkionsiirrossa.

Noista hoidoista olenkin kirjoittanu aika tarkasti jokaisesta vaiheesta. Tämä miten päädyttiin IVF:ään on jotenkin jäänyt kokonaan kertomassa. Ajattelin, että kirjoitan vielä erikseen postauksen jossa listaan asiat, jotka yllättivät minut IVF:ssä. Tämä kaikki on siis miten asiat etenivät meidän kohdalla ja miten minä koin ne. Jokaisella on varmasti aivan omanlaiset kokemukset hoitoihin päätymisestä ja niiden etenemisestä. 

Puhelu neuvolaan

Yritin eilen soittaa neuvolaan useita kertoja kysyäkseni neuvoa oireisiini liittyen. Soittoaika on arkipäivisin klo 8-12, enkä päässyt tuona aikana läpi. Arvasin kyllä, että maanantai on kiireisin päivä eikä asiallani ollut tulenpalava kiire. Niinpä uusi yritys tänään... jätin aamulla soittopyynnön ja erittäin mukava terveydenhoitoja soitti minulle aamupäivällä. Kerroin olleeni etelässä ja uineeni meressä. Hän arveli, että kutina ja kirvely johtuisi noiden asioiden yhdistelmästä... märät bikinit ja kuumassa "hautunut" alapää. Olin arvellut samaa itsekkin... hän suositteli käymään apteekissa ja ostamaan emättimen ph-tasapainoa tasaavaa voidetta. Sovittiin, että käyn huomenna antamassa virtsanäytteen aamuvirtsasta, ihan varmuuden vuoksi.

Minulle jäi puhelusta hyvä mieli ja hän otti asiani tosissaan, kyseli oireista ja antoi hyviä hoito-ohjeita. Täytyy myöntää, että jätän meressä ja järvessä uimisen nyt kokonaan väliin loppuraskauden ajalta. Minulla on nimittäin aiemminkin (jo esiteini-iässä) ollut ongelmaa kutinan ja kirvelyn kanssa, kun olen uinut luonnonvesissä. Olen oikein mieluusti ilman uimista ja samalla ilman kutinaa!

Olo on oikein hyvä! Olen ollut hyvällä fiiliksellä ihan vain sen takia ettei tarvitse olla töissä... Minun on ollut moneen kertaan tarkoitus kirjoittaa työtiimissäni vallitsevasta ilmapiiristä, joka saa minut ajoittain voimaan huonosti. Mitään kiusaamista ei siis todellakaan ole, mutta epäasiallista kohtelua ja käytöstä kyllä. Lomatunnelmaan pääseminen oli jollain tapaa vaikeaa viime hetkellä saamani kommentin takia. Olin jäämässä lomalle oikein innoissani ja tein viime hetken lomavalmisteluja työhuoneessani. Eräs naispuolinen työkaverini tuli sanomaan minulle: "Sä kyllä paksuunnut nyt oikein urakalla!" (Samainen henkilö on tuttu "Saako jo onnitella"-postauksesta).

Loukkaannuinko tuosta kommentista? Kyllä! Tokaisin hänelle takaisin, että eiköhän se ole tässä tarkoituskin. Hän ei silti ymmärtänyt sanoneensa tökerösti... minusta on itsestään selvää, että raskaana ollessa maha suureenee, mutta se ei anna kenellekään oikeutta kommentoida ulkonäköäni! Ei varsinkaan työpaikalla, jossa kukaan tiimimme ihmisistä ei ole millään muotoa minulle läheinen ja oikeasti kaveri. Tuo kommentti jäi painamaan mieltäni ja mietin, että mitä on luvassa, kun menen takaisin. Oletteko te saaneet kommentteja ulkonäköön liittyen ollessanne raskaana? Millaiset kommentit ovat loukanneet?

Nyt kuitenkin nautin tästä ihanasta kesästä ja kaikesta vapaa-ajastani! Ensi kesä tulee olemaan täysin erilainen <3

Ensimmäinen lomaviikko ja ensimmäiset hankinnat

Vietin ensimmäisen lomaviikon äitini kanssa etelän lämmössä. Varattiin matka jo alkuvuodesta ennen hoitojen aloitusta. En missään vaiheessa ajatellut matkan perumista, mutta kyllä lentokoneen noustessa ilmaan tuli mieleen ajatus, että olikohan tämä nyt ihan hyvä idea?? Monet matkustavat raskausaikana paljonkin, mutta kyllä mielessä oli kaikki ruokarajoitteet, hygienia, onnettomuudet ja komplikaatiot. Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin! Jaksoin olla rannalla päivät ja kierrellä ostoksilla illat. Teimme aamiaisen huoneessa itse ja se oli loistava ratkaisu. Iltaisin ravintolassa söin vain kypsennettyä ruokaa ja pidin sitä "turvallisena" valintana.

Kotiinpaluu oli kuitenkin ihanaa ja huomasin ikävöineeni miestä tavallista enemmän! Mieltäni hieman varjostaa uudentyyppiset alavatsakivut, ajoittainen selkäsärky sekä kirvely ja kutina alapäässä. Olen tehnyt itselleni diagnoosin, että sain reissusta jonkun tulehduksen! Oireet eivät kuitenkaan täsmää täysin hiiva-, virtsatie- eikä emätintulehdukseen! Pissaaminen onnistuu normaalisti, (valko)vuotoa on tavallinen määrä eikä se haise miltään. Aion kuitenkin soittaa huomenna neuvolaan ja toivon, että saan sieltä jonkilaista tukea ja neuvoa tähän asiaa. Parhaassa tapauksessa vatsakivut on aivan normaaleja raskauteen liittyviä ja kutina/kirvely johtuu jostain emättimen bakteerikannan heilahtelusta.Onko teillä kokemusta tulehduksista raskausaikana?

Asiasta toiseen. Olin päättänyt, että ensimmäiset hankinnat tehdään rakenneultran jälkeen. Matkalla oli kuitenkin niin ihania vaatteita, että oli pakko ostaa muutama. Myös äitini halusi tulevana mummina tehdä ensimmäiset ostokset uudelle tulokkaalle. Tänään teimme miehen kanssa yhden suurimmista hankinnoista... ostimme nimittäin yhditelmävaunut ja turvakaukalon! Saimme ne miehen sukulaiselta edulliseen hintaan ja aivan uudenveroisessa kunnossa. Emme olleet ehtineet millään tavalla tutustua vaunuvalikoimaan, joten tavallaan tällä tavalla pääsimme aika helpolla. Väri on harmaa ja sen olisin todennäköisesti valinnut väriksi uusiin vaunuihinkin. Ne on ihanat. Aivan ihanat. Odotan niin innolla, että saan työntää niitä ulkona oma pieni vauva kyydissä. Se tuntuu uskomattomalle!

Tänään rv 17+6 ja tunnen vauvan liikkeet välillä ihan tässä sohvalla istuessani. Tuntuu, että olen nyt ihan viime viikkoina kiintynyt tähän mahassani asuvaan tulokkaaseen ihan uudella tavalla. En enää mieti vain pelkkää raskautta, vaan mietin mitä sen tuloksena syntyy. Vauva, jonka äiti minusta tulee <3

Kesäloma

Nyt se alkoi minullakin, nimittäin neljän viikon kesäloma! Tuntuu aivan ihanalta viettää neljä viikkoa ilman mitään kiirettä tai stressiä. Silläkään ei ole mitään väliä millainen sää loman ajalle sattuu... olen oikein iloinen, jos saan viettää kokonaisia päiviä viltin alla lukien kirjaa.

Raskaus etenee hyvin ja ilman suurempia vaivoja. Nälkä on välillä kova, päätä särkee tavallista useammin ja vatsa ei meinaa toimia. Pidän noita kuitenkin aika pieninä oireina ja murheina. Maha on selkeästi muuttunut turvotuksesta ihan oikeaksi vauvamahaksi! Pieneksi sellaiseksi, mutta kuitenkin. Parina iltana olen myös tuntenut vauvan liikkeet ja voi että se tuntuu ihanalle ja jännittävälle! Tuntemus on ihan pieni ja tavallaan tuntuu kuin alavatsassa olisi kuplia.

Mitään hankintoja ei olla vielä tehty. Erityisesti vaunujen ja turvakaukaloiden maailma tuntuu todella laajalta enkä tiedä yhtää millaisia alkaisimme katselemaan? Sänky löytynee helposti ja hoitopöydästä minulla on myös selkeä visio millaisen halua. Luulen, että ensimmäiset hankinnat teemme vasta rakenneultran jälkeen.

Yritän kirjoitella loman aikana teille kuulumisia sopivissa väleissä. Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!