tiistai 24. huhtikuuta 2018

Varhaisultra 7+1

Tänään vihdoin koitti se päivä, jota olin odottanut ja samalla pelännyt. Lähdin töistä hyvissä ajoin kohti sairaalaa ja olin perillä vartin etuajassa. Aika pian minut kutsuttiin sisään huoneeseen eli oli iloinen yllätys, että  vastaanottoajatkin oli etuajassa! Lääkäri kysyi vointiani ja onko ollut raskausoireita. Ultraus suoritettiin vatsan päältä! Jännitys iski siinä vaiheessa, kun geeli levitettiin vatsalle ja ultraus alkoi... Tulin parin sekunnin ajan ajatelleeksi ettei siellä ole mitään. Mutta onneksi sillä samalla hetkellä musta möykky ilmestyi näytölle ja siellä oli alkio sydän sykkien!!! Ihan täysin uskomaton tunne.

Olin ihan pyörryksissä ja ainoa, mitä osasin kysyä, oli se, kuinka todennäköisesti kaikki menee hyvin. Kuulemma 99%:n todennäköisyydellä. Nyt annan itselleni vihdoin luvan iloita ja nauttia tästä asiasta.Yritän olla stressaamatta ja sisäistää sen asian, että neljän vuoden yrittämisen jälkeen olen vihdoin raskaana.

Töihin palattuani kuitenkin tajusin, että alkiota ei mitattu lainkaan! Soittelin naapurikaupungin sairaalaan, että miten tukilääkitystä jatketaan ja kysyin samalla mittaus-asiasta. Puhelimen toisessa päässä oltiin aavistuksen verran ihmeissään, että mittausta ei suoritettu. Mutta pääasia on se, että syke löytyi ja se kertoo, että kehitys on jatkunut. Yritän nyt luottaa lääkärin positiiviseen arvioon raskauden jatkumisesta. Sain myös puhelimessa tsemppaavaa kommenttia, että ei sen mittauksen takia kannata olla pahoilla mielin. Jatkan Terolutia vielä kaksi viikkoa, mutta annostus vähenee pikkuhiljaa.

Munasarjat on vieläkin todella turvoksissa ja liikuntakielto jatkuu. Olin suunnitellut meneväni huomenna kahden kuukauden tauon jälkeen salille, mutta voin hylätä sen ajatuksen taas. Ja eipä siinä, kyllä paraneminen ja tämä raskaus on nyt etusijalla.

Sellaisia kuulumisia täältä. Lukisin oikein mielelläni teidän kokemuksia varhaisultrasta ja millaiset oli tunnelmat sen jälkeen ♥

10 kommenttia:

  1. Onnea ihanista uutisista ❤
    Varmaan nyt vihaat mua, kun sanon tämän mutta itselleni on tullut kaksikin kertaa rv 7 tehdyn täydellisesti menneen varhaisultran jälkeen :(

    Mulle Naistenklinikan gyne sanoi, että rv 7 tehdyn hyvin menneen varhaisultran jälkeen on vielä n. 10 % mahdollisuus että keskenmeno tulee. Kuitenkin kun vielä on niin paljon kehityttävää.

    Mutta kuitenkin suurimmalla todennäköisyydellä (90%)raskaus jatkuu normaalisti joten hyvillä mielin saa ja pitääkin olla, mutta itse en pidä siitä että gynetkin sanovat tuollaista valheellista tietoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut runsaista kirjoitusvirheistä! Siis olen kokenyt kahdella kertaa rv 8 ja rv 9 keskenmenon vaikka rv 7 ultrassa alkio vastasi viikkojaan täydellisesti ja vahva sydämensyke näkyi.

      Poista
    2. Oi, sinulla on ollut ikäviä kokemuksia! Pahoittelut niiden johdosta ♥ Kiitos onnitteluista ja kommentista! :) Toki minäkin suhtaudun varauksella asiaan... olen muutamista blogeista lukenut saman tapaisia kokemuksia kuin sinä olet kokenut. Neuvolassakin on saatettu ehtiä jo käydä, kun keskenmeno on tullut. En oikein tiedä... yritän kuitenkin edes vähän rentoutua, kun tämä alku oli ihan hirveää stressiä ensin sen hyperstimulaation takia ja sitten kaiken oireettomuuden ja kohdunulkoisesta murehtimisen takia. Aika näyttää miten käy ♥ Toivottavasti sinä saat pian (tai olet jo saanut!) vauvan syliin saakka noiden ikävien kokemusten jälkeen!

      Poista
  2. Kiva kun suhtauduit näin hyvin vähän negatiiviseen kommenttiini! Kuitenkin nyt saa uskoa ja toivoa että kaikki menee hyvin. Ja asiaan ei vaan voi vaikuttaa nyt yhtään mitenkään kuin antaa vain ajan kulua <3

    Mä olen kahdesta keskenmenosta huolimatta saanut kuitenkin kaksi lasta joten kaikille keskenmenoja kokeneille: aina on toivoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Kysyin lukijoiden kokemuksia ja mukaan mahtuu aina niitä surullisiakin kohtaloita. Ihanaa, että olet ikävien kokemusten jälkeen saanut kaksi lasta <3

      Poista
  3. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen oli uskomatonta nähdä se pieni papunen sielä näytöllä ja pieni sydämen syke. Antoi kyllä paljon voimaa jaksaa huonoa oloa, ja kun tällä viikolla kävin nt-ultrassa niin en kyllä millään olisi jaksanut odottaa tänne asti tietoa, että onko kyydissä kaikki hyvin. Saitko kuvaa muistoksi? Pitää vain olla luottavainen, että kaikki menee hyvin, eipä siihen itse voi juuri vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Olihan se kyllä todella hieno ja tunteellinen hetki! En saanut kuvaakaan muistoksi... sekin vähän harmittaa sen lisäksi, että mittausta ei tehty. Mutta yritän nyt luottavaisin mielin jatkaa eteenpäin! Ensi viikolla on ensimmäinen neuvola... seuraavaa ultraa joudunkin odottelemaan vielä tovin :D Ihanaa kevättä, onnittelut raskaudesta ja onnellista odotusaikaa!

      Poista
  4. Ihanaa että kaikki oli hyvin! <3 Pakko kyllä sanoa, että ihan todella outoa ettei alkiota mitattu. Ymmärtääkseni sen perusteella kuitenkin määritetään LA ja kuinka pitkällä raskaus sillä hetkellä on. Itselleni herää tuosta varhaisultrasta niin surullisia tunteita, kun silloin niin vakuuteltiin että kaikki menee hyvin, ja myöhemmin sitten sain tietää että alkio oli kuollut hyvin pian varhaisultran tekemisen jälkeen :( Mutta se ei tarkoita että sulle kävisi niin, en halua pelotella, suurella todennäköisyydellä raskaus etenee ihan normaalisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nessa <3 No kyllä se minuakin mietityttää ja vaivaa... tuon kommenttisi jälkeen aloin taas pohtia, että pitäisiköhä kuitenkin varata vielä aika yksityiselle? Kyllähän se maksaa, mutta ei tarvitsisi sitä asiaa stressailla. Ja samalla saisin tietää onko munasarjoissa nyt tapahtunut paranemisen merkkejä... viimeksi olivat todella kookkaat. Voi että <3 Olen lukenut moneen kertaan nuo postaukset raskaudestasi, joka meni kesken. En edes osaa kuvitella miten kamalalta se kaiken kokeminen tuntui... :( MUTTA! Luin aivan uskomattoman mahtavia uutisia blogistasi nyt pari päivää sitten... TUHANNESTI ONNEA! <3 Kunpa kaikki menisi hyvin! Niin sinulla kuin minullakin <3

      Poista
    2. Kiitos vielä! <3 Ja ehdottomasti kannattaa laittaa rahansa mieluummin siihen ultraan kuin panikoida ja yrittää elää ilman mielenrauhaa. Itsekin kävin kerran yksityisellä ja hankin jo dopplerinkin, jolle ei sitten edes ehtinyt tulla käyttöä. Toivotaan meille molemmille onnea matkaan <3

      Poista

Olen iloinen kommentistasi! ♥